Oppiaineiden yhteistyössä

Kahden ystävän kohtaaminen eräänä marraskuun lopun päivänä

– Moi, Sini! Piristävää nähdä marraskuun pimeyden ytimessä!

– Samoin, Satu! Paljon kahvia, kynttilöitä ja kivoja kavereita on myös mun kaamoksenkestämisresepti.

– Olen viime aikoina päässyt monissa eri tilaisuuksissa kertomaan blogistamme ja sen lähtökohdasta, visuaalisuuden ja verbaalisuuden yhteispelistä. Se tuntuu kiinnostavan erityisesti kasvattajia. Sun hiljattain valmistunut opinnäytetyösihän linkittyy olennaisesti tähän sanan ja kuvan yhteispeliin.

– Kyllä. Aloittaessani kuvataidekasvatuksen opinnot 2014 julkaistiin perusopetuksen opetussuunnitelman perusteet, ja niitä käsiteltiin myös osana opintoja. Opetussuunnitelman perusteista löytyy paljon kokonaisvaltaisempaan oppimiseen pyrkivää ajattelua, kuten monilukutaito ja muut laaja-alaisen osaamisen tavoitteet sekä oppiaineiden yhteistyö monialaisten opetuskokonaisuuksien muodossa. Näistä etenkin monilukutaito visuaalisen kulttuurin näkökulmasta oli meillä erään kurssin sisältönä. Jo opintojeni alussa päätin, että opinnäytteeni käsittelee jollain tavalla visuaalisen ja verbaalisen kielen yhteistyötä.

– Me ollaankin työstetty tuota yhteistyötä kauan monessa eri muodossa. Miten päädyit käsittelemään aihetta opinnäytetyössäsi juuri yläkoulun näkökulmasta?

– Opetusharjoittelun kautta pääsin tutustumaan peruskoulun ja etenkin yläkoulun arkeen. Kyselin kiinnostuneena opettajien kokemuksia oppiaineiden yhteistyöstä ja seurasin uuden opetussuunnitelman herättämiä keskusteluja sosiaalisessa mediassa. Sitä kautta sain hieman käsitystä siitä, millaisia haasteita ja mahdollisuuksia opetussuunnitelma tarjoaa aineenopettajille yläkoulussa. Alakoulussa opetuksen eheyttäminen on tietysti helpompaa ainakin niissä aineissa, joita opettaa sama luokanopettaja. Vaikutti myös siltä, että kuvataiteen ja äidinkielen sisältöjä opetetaan osittain päällekkäin. Monilukutaitoon liittyvä laaja tekstikäsitys on tuonut kuvien ja audiovisuaalisen materiaalin tulkinnan osaksi äidinkielenopetusta.

– Monilukutaito, kuten kielitietoisuus, ovat tosiaan uuden opsin ja myös uuden varhaiskasvatussuunnitelman perusteiden parhautta. Millainen sun tutkimusaineistosi olikaan ja miten päädyit valitsemaan sen?

– Halusin saada esiin opettajien kokemuksia peruskoulun arjesta ja siksi valitsin aineiston hankintatavaksi ryhmäkeskustelun. Keskusteluun osallistui kuusi opettajaa, kolme molemmista oppiaineista. Ryhmäkeskustelussa pyysin opettajia pohtimaan oppiaineiden yhteistyöalueita eheyttävän opetuksen näkökulmasta. Tämän lisäksi keskusteltiin myös siitä, miten oppiaineiden yhteistyötä voisi edistää ja mitkä tekijät vaikeuttavat oppiaineiden yhteistyötä.

Keskustelun lisäksi aineistonani olivat myös yläkoulun äidinkielen oppikirjat ja opetussuunnitelman perusteet. Oppikirjojen kautta yritin saada jonkinlaisen kuvan myös äidinkielen sisällöistä ja siitä, miten esimerkiksi kuvaa käsitellään osana äidinkielen opetusta.

Minua kiinnosti myös, mitä laajempi ja kokonaisvaltaisempi visuaalisen ja verbaalisen kielen näkökulmia yhdistävä opetus voisi tarjota. Kulttuurin monissa muodoissa visuaalinen ja verbaalinen kieli toimivat yhdessä osana monimediaista merkityksenantoa, joten mukana on myös kuvan ja sanan vuorovaikutuksen näkökulma. Ryhmäkeskustelussa aiheena oli myös opettajien yhteistyön edellytykset ja kokemukset uuden opetussuunnitelman mukaisesta eheyttävästä opetuksesta.

– Mitkä olivat niitä yhteistyölle hedelmällisiä alueita?

– Mediaopetuksen nähtiin tarjoavan paljon mahdollisuuksia myös laajemmalle oppiaineiden yhteistyölle. Media löytyy opetussuunnitelman perusteista sekä molempien oppiaineiden että laaja-alaisten tavoitteiden sisällöistä. Näin mediaan liittyvä osaaminen on liitetty yhä selkeämmin jokaisen oppiaineen tavoitteisiin. Tämän lisäksi ryhmäkeskustelussa esille nostettuja yhteisiä alueita olivat journalistinen kuva ja teksti, kuvittaminen, tiedon visualisointi ja mainonnan kuvat sekä sarjakuva, pelit, elokuva, draamakasvatus ja mediataide. Monet kokivat, että erityisesti kirjallisuuden ja taiteen historian käsittely yhteistyössä tarjosivat kokonaisvaltaisemman kuvan esimerkiksi tietyn aikakauden kulttuurista ja vähensi tiedon pirstaleisuutta. Yhteistyötä olisi varmasti hedelmällistä laajentaa myös historian opetukseen.

– Kerro jokin esimerkki siitä, miten oppiaineiden yhteistyössä toteutettu kokonaisuus voisi antaa oppilaille kokonaisvaltaisemman kuvan opetettavasta asiasta.

– Esimerkiksi journalistinen kuva ja teksti -kokonaisuus, joka ryhmäkeskustelussakin mainittiin, voisi huomioida erilaiset juttutyypit. Tekstilajille annettu tehtävä vaikuttaa kirjoittavan toimittajan lisäksi myös siihen, miten kuvajournalisti aihettaan lähestyy ja siten myös kuvan sisältöön ja sen välittämään tietoon. Siinä missä teksti ankkuroi kuvan merkityksiä, myös kuva rakentaa kokonaisuutta sekä muokkaa ja täydentää sanoin rakennettuja merkityksiä. Oppilaat voisivat valita aiheeksi omia kiinnostuksen kohteitaan. Journalismin ympärille rakennettuun opetuskokonaisuuteen sisältyy monia laaja-alaisen osaamisen tavoitteita, kuten vuorovaikutustaidot, projektityöskentely, osallisuus, vaikuttaminen, kulttuurinen osaaminen, monilukutaito ja TVT-taidot.

– Mainitsit aluksi, että oppiaineiden yhteistyö ei ole aina ongelmatonta. Millaiset asiat vaikeuttavat yhteistyötä?

– Opettajien arki on todella kiireistä. Ryhmäkeskusteluun osallistuneet opettajat kertoivat, kuinka yhteistyön onnistuminen edellyttää yhteistä suunnitteluaikaa, jota ei juurikaan ole. Toiset jopa toteuttavat yhteistyötä käyttäen siihen omaa vapaa-aikaansa, mutta sitähän ei voi keneltäkään vaatia. Vaikka opetussuunnitelma edellyttää laajempien kokonaisuuksien opettamista ja oppiainerajoja ylittävää opetusta, on lukujärjestys usein kuitenkin joustamaton. Koulun rakenteiden tulisi olla joustavammat ja opettajien saada enemmän tukea rajojen ylityksiin. Opinnäytteeni aineisto viittasi siihen, että erikseen lukujärjestykseen kirjattujen ilmiöjaksojen tai monialaisille oppimiskokonaisuuksille varattujen aikojen ulkopuolella lukujärjestyksestä poikkeaminen oli hankalaa. Opettajat eivät voi olla yksin vastuussa järjestelyistä.

– Suunnittelu ja toimivan materiaalin valmistaminen on tosiaan vaativaa: tarvitaan paljon aikaa, luovuutta ja kokemustakin. Entä miten oppiaineiden välistä yhteistyötä voisi edistää?

– Pohdittaessa rakenteiden muutostarpeita todettiin, että oppiaineiden sisältöjen ja tuntien karsiminen antaisi tilaa yhteiselle, ilmiöpohjaiselle ja pitkäkestoiselle oppimiselle. Karsittuja sisältöjä voisi siirtää osaksi laajempia kokonaisuuksia. Opetussuunnitelmien mukaisen sisältöjen ja tuntimäärien muutoksen epäiltiin kuitenkin olevan käytännössä hankalaa. Yhteistyö voisi myös helpottua, jos lukujärjestyksiin varattaisiin tunteja kahden tai useamman aineen yhteistyölle. Samanaikaisopetuksen nähtiin tarjoavan myös mahdollisuuksia tarkastella yhteistä aihetta tai jotain yhdessä koettua eri tiedonalojen näkökulmasta väitellen ja argumentoiden. Samalla oppilaat voisivat saada opettajilta myös vuorovaikutuksen mallia.

Opettajilta saivat paljon kiitosta myös erilaisten kulttuuritahojen järjestämät kurssit sekä museoiden yleisötyö, joka tarjoaa opettajille näyttelykokonaisuuksiin liittyviä pedagogisia materiaaleja.

– Kuulostaa lupaavasti siltä, että erilaisten yhteistyömuotojen kehittely tarjoaa paljon mahdollisuuksia jatkossakin.

– Kyllä, ja toivonkin, että hyviä kokemuksia jaetaan myös oman koulun ulkopuolelle. Se helpottaa varmasti opettajien arkea. Myös koulun ulkopuolisten tahojen apu on tärkeää ja arvostettua, kuten edellä mainitsin. Tarvitaan apua, tukea, aikaa ja kannustusta. Siitä puheen olleen, miten sua on kannustanut lukemaan se lukuhaaste, johon tartuit tämän vuoden alussa?

– Kyllä, ja toivonkin, että hyviä kokemuksia jaetaan myös oman koulun ulkopuolelle. Se helpottaa varmasti opettajien arkea. Myös koulun ulkopuolisten tahojen apu on tärkeää ja arvostettua, kuten edellä mainitsin. Tarvitaan apua, tukea, aikaa ja kannustusta. Siitä puheen olleen, miten sua on kannustanut lukemaan se lukuhaaste, johon tartuit tämän vuoden alussa?

– Kannustus on kyllä elementaarisen tärkeää, ja sitä pitäisi olla paljon enemmän kaikilla elämän osa-alueilla, kuten positiivista palautettakin. Helmetin lukuhaaste on antanut takaisin lukemisen ilon ja intohimon!

– Palataanko siihen joulukuun postauksessa?

– Joo, tosi mieluusti!

© Tarusola

Kirjamessuilla 2019

Kahden ystävän kohtaaminen eräänä lokakuun lopun päivänä

– Olipa taas mukavaa Helsingin Kirjamessuilla, Sini!

– Kyllä vain, Satu!

Bokpilin ja Colorit.ry.rf:n kanssa yhteistyössä järjestetyt työpajat sujuivat taas mainiosti. Lauantainahan meillä oli työpaja nimeltä Näpsäkkä nimigeneraattori ja sunnuntaina Pellervo Puukengurun reissukaverit.

– Aivan. Tavoitteenamme oli tarjota visuaalista ja verbaalista kieltä yhdistävät piipahduspajat, jotka toimivat messuhulinassa.

– Kummassakin pajassa oli kantavana ajatuksena luovuuden ruokkiminen. Molemmat pajat oli suunnattu kaikenikäisille, ja saimme vieraiksemme etupäässä varhaiskasvatusikäisiä lapsia, mutta mahtui joukkoon vähän vanhempiakin koululaisia. Koska tehtäviin sisältyi päättelykyvyn ja piirtämisen lisäksi myös lukemista ja kirjoittamista, oli hyvä, että pienimpien lapsien vanhemmat osallistuivat myös.

– Messut ovat aika haastava ympäristö työpajatoiminnalle, koska ympärillä on niin paljon virikkeitä. Lyhyt aika tuo myös rajoituksensa. Pajaa suunnitellessa ei tiedä, millaisiin tilaratkaisuihin on näyttelyrakenteissa milloinkin päädytty. Joka kerta tulee uusia yllätyksiä.

– Haasteista huolimatta kaikki meni taas onneksi tosi hyvin. Parasta kummassakin pajassa olivat onnistuneet kohtaamiset lasten kanssa.

Näpsäkän nimigeneraattorin ydinajatus oli tosiaan tällainen: ”Pajassa luodaan nimigeneraattorin avulla satuhahmoille mielikuvitusta herätteleviä nimiä. Hassut hahmot saavat muotonsa leikkiä ja luovuutta yhdistelevässä piirustuspajassa.” Hahmon etunimi syntyi ristisanatehtävän avulla. Sukunimi nousi arpaonnella purkista, ja lisäksi nimen eteen löytyi värikkäästä munasta adjektiivi. Se muodostui paperilapuilla annetuista tavuista.

– Joistakin ratkaisut tuntuivat hurjan helpoilta, ja toiset taas tarvitsivat aikuisten apua.

– Pajan nimen – nimigeneraattorin – mukaisesti hahmon nimen luominen painottui, eikä piirtäminen lopulta ollut niin ohjattua. Jos olisi ollut enemmän aikaa, hahmon luominenkin olisi voinut olla ohjatumpaa.

– Jos pajassa olisi käytettävissä vielä enemmän aikaa, voisi hahmoista ja heidän seikkailuistaan luoda erilaisia tarinoita. Paja osoittautui muutenkin helposti muokattavaksi ja laajennettavaksi: Ristikoiden kysymyksiä muuntelemalla saisi variaatiota kulloisenkin ryhmän tarpeisiin. Tehtävässä esiintyviä adjektiiveja voisi vaihdella ja opetella niiden merkityksiä sekä synonyymeja. Eläimiin voisi yhdistää esimerkiksi niiden synnyinseutuihin ja elintapoihin perehtymistä.

– Tästä voisi kehitellä vaikka mitä!

– Sunnuntaisen Pellervo Puukengurun reissukaverit -pajan kuvaus kuului näin: ”Innokas ja tiedonhaluinen Pellervo haluaa lähteä tutustumaan uusiin maihin, mutta häneltä puuttuvat kivat matkakaverit. Pajassa kehitellään lystikkäitä hahmoja Pellervon matkaseuraksi.” Pajan lähtökohtana toimi runo:

Pellervo Puukenguru on kokenut matkaheppu.

Hänellä on aina mukana Mainion matkatoimiston kamut ja reissureppu.

Nyt kaikki tutut matkaavat muualla näin

ja Pellervo on hieman alla päin.

Hän haluaa lähteä uuteen seikkailuun.

Mistä löytyy kaveri, joka sanoo: ”Mukaan tuun, tuun, tuun!”

Pellervon silmissä säihkyy hohdetta,

hänellä on monta matkakohdetta.

Keksi Pellervolle kiva reissukamu,

jotta matkasta tulee makea kuin namu!

Tähän kaikille yhteiseen runoon, joka luettiin pajan aluksi ääneen, liittyi viisi valinnaista Pellervo-runoa ja ohjeistus: ”Lue saamasi Pellervon matkaruno ja keksi runossa annettujen vihjeiden perusteella, millainen hahmo olisi paras reissukaveri Pellervolle. Piirrä hahmo paperille.”


– Nuo lasten valittavissa oleet runot, joissa Mainio matkatoimisto -kirjasta tuttu Pellervo matkustaa aina uuteen paikkaan, toimivat siis reissukaverin suunnittelun lähtökohtana. Piirtämisen virikkeinä toimivat myös pienet kuvat, joissa oli visuaalisia vihjeitä, millaisia ominaisuuksia kaverilla voisi olla.

– Lapset oivalsivat tosi hyvin runojen ja kuvien yhteyden sekä keksivät hahmoja, joissa yhdistyi myös mielikuvituksellisia piirteitä. Räpylöistä, siivistä, nokista ja eri ominaisuuksista syntyi mielenkiintoisia keskusteluja – hahmoista, niiden nimistä ja matkakohteista olisi voinut puhua loputtomiin. Ilmassa oli niin paljon reissutaikaa, että tähänkin pajaan olisi voinut käyttää paljon enemmän aikaa!

– Pellervo Puukengurun hahmo tuntui viehättävän lapsia.

– Tällaista palautetta me ollaan saatu paljon aikaisemminkin. Vaikuttaa siltä, että Pellervon kanssa on mukava lähteä seikkailemaan.

Sarjakuvaa aistimassa

Kahden ystävän kohtaaminen eräänä syyskuun lopun päivänä

– Hei, Satu! Mitä sun syksyyn kuuluu?

– Moi, Sini! Kiitos kysymästä, kivaa kirjallista kiirettä! Ollaan tänä vuonna puhuttu aika paljon aisteista ja sarjakuvistakin vähäsen. Tässä Matteo Farinellan kirjassa The Senses yhdistyvät molemmat.

– Kiitos, että lainasit mulle kirjan. Siinä käsitellään kyllä aika tarkasti eri aisteja ja aistimusten syntyä. Huomaa, että tekijä on sarjakuvataiteen lisäksi perehtynyt myös neurotieteeseen.

– Kyllä, hän on tosiaan tehnyt väitöskirjansa alalta, mikä tuo uskottavuutta faktoille, joita kirjasta löytyy paljon. Kirjan takana olevassa osiossa tekijä huomauttaa aistien käsittelyn pohjautuvan klassiseen viiden aistin luokitteluun mutta muistuttaa rajojen olevan liikkuvia, kuten luokitteluille on tyypillistä.

– Tarinan protagonisti Diane uppoutuu mielikuvitukselliseen seikkailuun, joka osoittautuu tarkaksi kuvaukseksi aistien toiminnasta ja siihen liittyvästä tutkimuksesta, sekä esittelee lukijalle myös alan tutkijoita. Diane tutustuu eri aisteihin näiden oppaiden avulla. Ajoittain aika vaikeaakin asiaa keventävät erilaiset eläinhahmot, jotka liittyvät keskusteluun ja muistuttavat siitä, miten aistien merkitys vaihtelee eri eläimillä. Sarjakuva muistuttaa myös aistien vaikutuksesta siihen, miten koemme todellisuuden. Ihmisen hajuaisti on todella vajavainen, jos verrataan esimerkiksi koiran hajuaistiin.

– Juuri yksi eläinhahmoista on suosikkini, satunnainen sivuhahmo koala. Siinä kohdassa on vähän sellaista luovaa kepeyttä ja huumoria, jota olisi mun mielestä voinut olla runsaammin.

– Matteo Farinellan sarjakuvien visuaalinen tyyli on mun mielestä hieno. Itse kuvittelisin, ettei näin tieteelliselle tutkimukselle uskollisen sarjakuvan piirtäminen ole välttämättä kovinkaan helppo homma. Tietyllä tavalla se estää visuaalisen ilottelun. Välillä ruuduissa tiuhaan vaihtuvien tutkijahahmojen, jotka olivat pääasiassa miehiä, määrä alkoi jo hieman kyllästyttää. Onneksi tarinan päähenkilöksi oli kuitenkin valittu nainen. Mitä sä tykkäsit tarinan visuaalisista ratkaisuista? Entä löytyykö suosikkikohtia?

– Ihan samansuuntaisia ajatuksia syntyi mullakin kirjaa lukiessa. Visuaaliset ratkaisut kevensivät paikoitellen raskasta asiaa. Lukiessa tuntui jatkuvasti, että aiheeseen erittäin hyvin perehtynyt asiantuntija on halunnut saada mahdollisimman paljon tietoa yksiin kansiin. Mun sisällöllinen suosikkikohta on kielien käsittely kuuloaistin yhteydessä, toonikielistä kertova kohta erityisesti.

–Mun suosikki oli seikkailu kielen päällä. Se herätti vahvimmin aistimuksia lukiessa. Jäinkin miettimään, että loppujen lopuksi tämä aisteista kertova kirja onnistui herättämään aistimuksia aika vähän. Sitä olisin kaivannut enemmänkin.

– Matteo Farinella on tehnyt aiemminkin sarjakuvakirjan, Neurocomicnimeltään. Se vaikuttaa myös kiinnostavalta.

The Senses -albumia lukiessa tuli mieleen omasta lapsuudesta animaatio, Olipa kerran elämä, ja sen myös Matteo Farinella kertoo vaikuttaneen omaan työskentelyynsä tuossa aivojen toimintaan keskittyvän Neurocomic-albumin tekoprosessista kertovassa videossa, joka löytyy kirjan kotisivuilta.

– Tämä The Senses -kirja on selvästi suunnattu vähintäänkin nuorille. Pienemmille sen sisältö on varmaankin vaikeaa ja paikoitellen puuduttavaa luettavaa. Ihan pienille tulee mieleen Lasten Keskuksen julkaisema Fiksut faktat -sarjaan kuuluva kirja Miten aistit toimivat?. Sen kurkistusluukkujen alle kätkeytyy tietoja aisteista pienille lukijoille.

Aisteista löytyy myös paljon kiinnostavia linkkejä, tunnetko näitä?

http://papunet.net/tietoa/aistit-vuorovaikutuksessa

https://www.theseus.fi/bitstream/handle/10024/118934/Hukkanen_Johanna_Salmela_Milla.pdf?sequence=1&isAllowed=y

https://peda.net/polvijarvi/varhaiskasvatus/sp/esikot/aistit

https://www.varhaiskasvatuksentietopalvelu.fi/kampanjat/6843.html

https://www.theseus.fi/bitstream/handle/10024/99510/brax_annu_kiviranta_veera.pdf?sequence=1&isAllowed=y

– Kiitos linkeistä! Täytyy tutustua ajan kanssa. Aisteja ja niiden kautta välittyvää tietoa tulee toki pohdittua paljon myös omassa työssä varhaiskasvatuksessa. Moniaistisuus kuuluu muutenkin olennaisesti kuvataidekasvatukseen, taiteen tekemiseen ja kokemiseen.

– Muuten, aistirunojen tekemiseen ohjataan uudessa herkullisessa Runomatkaopas-teoksessa. Huvittaisiko perehtyä siihen joskus, kun on aikaa?

– Ehdottomasti! Ensi kuussa onkin taas Helsingin Kirjamessut. Sieltä varmasti löytyy kiinnostavia aiheita myös blogiin.

– Joo, messujen työpajat Näpsäkkä nimigeneraattori ja Pellervo Puukengurun reissukaverit ovat jo tuota pikaa. Ties vaikka Pellervo saisi reissukaverin hauskasta koalasta. Tosi kiva päästä taas sukeltamaan messutunnelmaan aistit avoinna!

Kesäisissä harjoituksissa II

Kahden ystävän kohtaaminen eräänä elokuun lopun päivänä

– Moi, Satu! Taas on kuukausi vierähtänyt viime tapaamisesta.

– Moi, Sini! Tuntuu, että kesällä aika vyöryy ukkosrintaman lailla ohitse.

– Miten sulla ovat edistyneet ne kesäiset harjoitukset, joista viimeksi puhuttiin?

– Mun kesä on ollut luonto-, kirjoitus- ja kirjallisuuspainotteinen. On tullut luettua ja kirjoitettua runsaasti luonnonhelmassa. Kirjan talon kurssien Uusin silmin ja Kirjoittaen kohti kesää kirjoitusharjoitukset luontuivat mainiosti kesäpuuhiin.

– Täytyy sanoa, että itsellä kirjoittaminen jäi vähemmälle, mutta kuten lupasin, olen ahertanut ainakin sen yhden lupaamani harjoituksen.

– Meidän muutaman vuoden takainen seikkailu Nicaraguassa oli mulla mielessä kummankin kirjoitusharjoituksen inspiraationa.

– Kiva kuulla! Pääsen sitten sun tekstien kautta takaisin reissutunnelmiin. 

– Meillä molemmilla taitaa olla Banana Split -tehtävästä kummunnut ruokamuistotarina. Ohjeistuksen mukaan kirjoittajan tosiaan piti miettiä ja listata omista ruokamuistoistaan mieleenpainuvimmat viiden minuutin ajan. Yhtä valittua ruokamuistoa tuli kuvata haju-, maku-, tunto- ja näköaistia käyttäen ja kirjoittaa viiden minuutin ajan kuvaus vain yhteen aistiin kerrallaan keskittyen. Näistä yksittäisten aistimusten pienistä kuvauksista tuli työstää laajempi kokonaisuus ja luoda siihen pohjautuen tarina.

– Tässä mun ruokamuistosta syntynyt tarina.

– Onpa herkullinen kuvaus! Todella eläväinen ja aistivoimainen. Pidän erityisesti tuosta, miten kuvaus on rakennettu: Miten houkutus kasvaa kasvamistaan ja päätyy lopulta samastuttaviin herkkuöverituntemuksiin. Erityisesti herkun identiteetin paljastaminen vasta ihan lopussa luo tekstiin hyvän jännitteen. Miltä tuntui tehdä tämä harjoitus?

– Tykkäsin harjoituksesta tosi paljon. Itselle kaikki luova kirjoittaminen on työn takana, mutta tässä harjoituksen ohjeita noudattamalla pääsin aika helposti vauhtiin, kunhan sain valittua sen ruokamuiston kaikista vaihtoehdoista. Lopulta kirjoittaminen oli oikein mukavaa. Kiitos kun houkuttelit mut tarttumaan tähän. Entä miten sun Banana Split -tehtävän teksti syntyi?

–  Mukava kuulla. Mun kirjoitus eteni vaiheiden kautta tällaiseksi lopulliseksi tarinaksi.

– Hahaa! Tosi hauska tarina! Muistan kyllä kyseisen papuherkun, jota oli tarjolla vähän joka aterialla. Tuo suutuntuma ja makumaailma vastaa kyllä hyvin myös mun muistikuvia. Ihmettelinkin silloin, miten se sulle niin hyvin maistui. Más, más!

– Tässä Banana Split -tehtävässä oli mukava edetä aistiaskel kerrallaan. Luulen, että tuo tekniikka synnytti lopulliseen tarinaan yksityiskohtaisempaa kuvausta kuin olisi kehittynyt, jos olisi alkanut suoraan rakentaa tarinaa. Nyt annos on myös keskeisemmässä asemassa. Ilman ruoan näin yksityiskohtaista kuvaamista olisin varmaankin keskittynyt kuvaamaan miljöötä, mikä olisi vienyt tarinan ihan toiseen suuntaan.

Siinä matkahetkitehtävässä piti keskittyä jonkin pienen hetken merkitykseen. Sen ohjeistuksessa kehotettiin kuvailemaan liuskan verran jotain aiemmalta matkalta mieleen jäänyttä mahdollisimman lyhyttä hetkeä, jonka pitäisi tiivistää jotain kyseiselle paikalle tunnusomaista. Oliko niin, Sini, että sä teit tehtävän visuaalisesti?

– Kyllä. Tämän hetken tallensin kameralla yhtenä lomareissun ihanimmista paikoista. Tässä ollaan rantakahvilassa Symin saarella Kreikassa.

– Onpa idyllinen ja houkutteleva kuva! Tekisi mieli istahtaa tuohon nauttimaan maisemista. Kuvan värikylläisyys aktivoi aistit. Tunnen merituulen hieman suolaisen henkäyksen, aavistelen lämpötilan olevan kahdenkymmenen paremmalla puolella ja kuulen mielessäni eläväisiä ääniä rinteiden kujilta. Ainoastaan pöydällä olevasta tuhkakupista nenääni nouseva tupakanhaju huojuttaa harmonista tunnelmaa. Oliko paikka yhtä idyllinen kuin sen aurinkoisuus antaa aistia?

– Kyllä oli, ja tuhkakuppikin taisi olla tyhjä. Ei kärynnyt ainakaan nenään.

– Tässä on mun tekstini hetkestä. Tuntuvatko kyseisen hetken tunnelmat
Nicaraguan Juan Venado Island -luonnonsuojelualueella tutuilta?

– Kyllä, hyvin tutuilta! Tuossa hetken kuvauksessa tiivistyy hyvin kaikki se reissun mahtavuus. Tuo reissu oli ehkä ihmeellisin kokemani retki Nicaraguan luonnossa, vaikka niitä oli tämän lisäksi monia muitakin. Miltä tämän harjoituksen kirjoittaminen susta tuntui?

– Mun mielestä matkakuvaustehtävä oli tosi hyödyllinen. Mulla oli aluksi suuria vaikeuksia pienen pieneen hetkeen keskittymisessä. Olen kirjoittanut samaisesta jokiajelusta muissa yhteyksissä, jolloin olen käsitellyt laajempaa kokonaisuutta. Nytkin olisin ensin halunnut viilettää kalastajaveneellä pitkin vesistöä tuuli hiuksissa hulmuten, mutta se ei olisi vastannut tehtävänantoa. Oli jarruteltava veneen ja näppäimistön vauhtia, mikä oli hämmästyttävän vaikeaa. Se pakotti muistelemaan kyseisen hetken yksityiskohtia tarkasti. Ilman laajoja muistiinpanoja tilanteesta aistihavaintojen mieleen palauttaminen ei onnistunutkaan niin helposti kuin olin luullut. Piti ponnistella muistaakseen hetken ääniä, tuoksuja ja muita aistihavaintoja. Oli käytettävä vähän myös taiteellista vapautta. Pienen pieni hetki vaatii yllättävän paljon rakennusaineita ympärilleen, varsinkin jos siitä on kirjoitettava liuskan verran. Näin kyseisestä hetkestä syntyi lopulta paljon monimuotoisempi kuin aiemmat tiiviimmät kuvaukset siitä. Syntyi myös halu kokeilla samanlaista tekniikkaa useamminkin.

– Hyviä tehtäviä siis! Jatketaanko aistien maailmassa ja perehdytään siihen aisteja käsittelevään sarjakuvakirjaan, jonka näytit kerran mulle?

– Tehdään niin!

© Tarusola

Kesäisissä harjoituksissa

Kahden ystävän kohtaaminen eräänä heinäkuun lopun päivänä

– Miten on kesäpäivät kuluneet, Sini?

– Kiitos hyvin, Satu! Pääsin vihdoin nauttimaan kesästä myös lomaillen.

– Mukava kuulla. Oli viimeksi puhetta niistä Kirjan talon verkkokursseista, joita olen tehnyt töiden ohella harrastus- ja oppimismielessä. Toinen on matkakirjoittamisen kurssi Uusin silmin ja toinen nimeltään Kirjoittaen kohti kesää. Kumpaankin kurssiin sisältyy monta innostavaa harjoitusta.

– Vaikuttaa kivalta! Oletko löytänyt tehtävistä jo suosikkisi, vai urakoitko kaikki harjoitukset läpi?

– Tähän mennessä olen poiminut rusinat pullasta. Tuo kesäisen kirjoittamisen kurssi esitellään sivustolla näin: ”Kirjan talon Kirjoittaen kohti kesää -kurssillä [sic] lämmitellään sormia, inspiroidutaan ympäristöstä ja tehdään pieniä luovan kirjoittamisen harjoituksia – jokainen omalla ajallaan, omaan tahtiinsa.” Kurssi koostuu kymmenestä pienestä luovan kirjoittamisen harjoituksesta. Kurssisivulla vinkataan, että tehdyistä harjoituksista voi halutessaan koota vaikkapa ”pienen kesän odotuksen vihkosen”. Kurssi on itsenäiseen työskentelyyn suunnattu eikä sisällä arviointia eikä moderointia, joten siihen liittyviä tehtäviä voi tehdä ilman suorituspaineita omaan tahtiinsa.

– Hyvä lähtökohta kesäkurssille! Entä se toinen kurssi. Mitä se pitää sisällään?

–  Se on myös itsenäiseen työskentelyyn tarkoitettu ja toteutetaan ilman arviointia ja moderointia. Kurssin kuvaus kuuluu näin: ”Uusin silmin -matkakirjoittamisen kurssilla käydään läpi matkakirjallisuuden keinoja ja harjoitellaan kirjoittamaan matkoihin perustuvia kaunokirjallisia kuvauksia. Kurssi sisältää yhteensä kymmenen luku- ja kirjoitusharjoitusta sekä yhden vapaaehtoisen lisätehtävän. Suurin osa harjoituksista on kestoltaan noin 60 minuuttia, riippuen osittain opiskelijan halusta syventää tietojaan.” Kurssi on kirjailija ja kääntäjä Ville-Juhani Sutisen ohjaama.

 – Tarjolla on siis yli kymmenen tuntia harjoituksia matkakirjoittamisesta. Tässä taitaa yhdistyä sulle kaksi mieluista asiaa, matkustaminen ja kirjoittaminen.

– Kyllä, lempijuttujani toden totta! Nyt kun on kesä ja matkoja takana ja tiedossa, tehtäisiinkö joitain kursseihin liittyviä harjoituksia testimielessä ja ainakin soveltaen?

– Voin luvata ylittää mukavuusalueeni rajat ainakin yhdellä harjoituksella. Itse kaipaisin kuitenkin hieman arviointia ja moderointia. Ehkä kokeneempi kirjoittaja osaa arvioida tuotostaan, mutta itselle se tuntuu vaikealta. Siksi palautteen saaminen on mielestäni arvokasta.

– Palautteen vastaanottaminen on mustakin aina tärkeää ja tekstiä eteenpäin vievää. Kirjoittaen kohti kesää -kurssilla Banana Split -nimisessä tehtävässä muistellaan lapsuuden ruokamuistoja. Ohjeistuksen mukaan kirjoittajan pitäisi miettiä ja listata omista ruokamuistoistaan mieleenpainuvimmat viiden minuutin ajan. Yhtä valittua ruokamuistoa tulisi kuvata haju-, maku-, tunto- ja näköaistia käyttäen ja kirjoittaa viiden minuutin ajan kuvaus vain yhteen aistiin kerrallaan keskittyen. Näistä yksittäisten aistimusten pienistä kuvauksista tulisi työstää laajempi kokonaisuus ja luoda siihen pohjautuen tarina. Kiinnostaisiko sua tehdä tämä tehtävä jollain tavalla? Voisiko sen tehdä esimerkiksi visuaalisesti soveltaen tai yhteistyössä jotenkin kuvaa ja sanaa luovasti yhdistäen?

– Kuulostaa kivalta! Ideointini lähti heti lyhytelokuvan tai sarjakuvan suuntaan, mutta koska perheen kanssa lomareissulla on aika hankalaa keskittyä kumpaankaan, teen tämän nyt ihan kirjoitusharjoituksena.

– Luin juuri Muriel Barberyn kirjan Kulinaristin kuolema, jossa ruokailuun yhdistetään myös kuuloaisti. Aterioinnin aistillisuutta kuvataan kirjassa vanhan kuolemaa tekevän kokin sanoin näin (s. 55): ”Minä olen tavannut maailmankuuluja asiantuntijoita, jotka ovat perehtyneet makuihin läheltä ja kaukaa, ja tiedän, että ihminen voi olla kokki täydesti vain, jos virittää käyttöönsä kaikki viisi aistiaan. Ruoan tulee olla ilo silmälle, hajuaistille ja tietysti makuaistille – mutta myös tuntoaistille, joka ohjailee kokin valintoja kovin monissa tilanteissa ja täyttää oman tehtävänsä gastronomisessa ilakoinnissa. Kuulo totta kyllä valssaa hieman sivummalla, mutta ihminen ei syö hiljaisuudessa sen enempää kuin hälyssäkään, vaan jokainen syömisen aikana kuuluva ääni lisää tai haittaa nautintoa, niin että ateria todellakin on kinesteettinen.”

– Hyvin kuvattu! Itsekin nautin ruoanlaiton moniaistisuudesta, ja myös muiden kokkaamista on kiva katsella. On ihana oppia käsittelemään ja yhdistelemään erilaisia raaka-aineita ja saada aikaan itselle uusia makumaailmoja.

Matkakirjoittamisen kurssilla on runsaasti luettavaa, mikä sopii hyvin samalla suorittamaani Helmetin lukuhaasteeseen. Varsinkin yksi kurssin tehtävistä voisi sopia meille hyvin. Siinä keskitytään pienien hetkien merkitykseen ja ohjeistetaan kuvailemaan liuskan verran jotain aiemmalta matkalta mieleen jäänyttä mahdollisimman lyhyttä hetkeä. Hetken pitäisi tiivistää jotain kyseiselle paikalle tunnusomaista. Haluaisitko tehdä tämän kirjoitusharjoituksen jotenkin visuaalisesti soveltaen?

– Ehkä tässä tehtävässä voisin käyttää välineenä kameraa. Se sopii hyvin pienen yksittäisen hetken kuvaamiseen.

– Olen juuri tehnyt pienen kirjallisen maailmanympärysmatkan tänä vuonna ilmestyneen Henry Russelin kirjoittaman teoksen Around the world in 80 novels. A global journey inspired by writers from every continent sivujen myötä. Joukossa on paljon vanhoja tuttuja mutta myös uusia tuttavuuksia. Se herättää kuvin ja sanoin monia muistoja matkahetkistä. Mieleeni alkoi heti pulputa kirjoitusideoita. Tavataanko elokuussa näiden tehtävien parissa?

– Tavataan! Nyt lähden sukeltelemaan ruokamuistoihin ja uppoutumaan reissutunnelmiin. Katsotaan, mitä syntyy.

Lue minut -kirjan äärellä

Kahden ystävän kohtaaminen eräänä kesäkuun lopun päivänä

– Kesä ja kärpäset! Ihana nähdä maagisen valon vuodenaikana, Sini!

– Kyllä, Satu! Valoa ja lämpöä on riittänyt viime viikkoina.

– Oletko jo ehtinyt tutustua vinkkaamaani tänä vuonna ilmestyneeseen Lue minut -kirjaan, jonka on kirjoittanut Siri Kolu ja kuvittanut Sanna Pelliccioni? Kirjaa esitellään sen takakansitekstissä näin: ”Kirja on ovi kaikkiin mahdollisiin maailmoihin. Kuvittaja Sanna Pelliccionin visuaaliset syväsukellukset ja kirjailija Siri Kolun inspiraatiota kutkuttavat tekstit ja sanataidetehtävät kutsuvat kertojan esiin jokaisesta.”

– Olen kyllä. Millaisia ajatuksia kirja sinussa herätti?

– Kirja on mun mielestä viehättävä: visuaalisesti houkutteleva ja innostavasti kirjoitettu. Sen takakansitekstissä luvataan: ”Avaa minut. Minä lupaan sinulle yllätyksen. Se odottaa jo sinua. Kokeile vaikka.” Mua ei ole yleensä helppo yllättää, mutta tällä kertaa yllätys onnistui täydellisesti. Kirjan lyhyys, vain 32 sivua, tuntui nimittäin ensin kovin niukalta. Silmäillessä huomio kiinnittyi suuriin kuviin. Syntyi ensivaikutelma, että kirjassa olisi vain vähän sisältöä. Syventyessäni tarkemmin teokseen katsantokantani muuttui ja yllätyin todellakin – erittäin positiivisesti!

– Olen aina tykännyt tosi paljon Sanna Pelliccionin kuvituksista, ja tämäkin kirja on hieno visuaalinen kokonaisuus.

– Vaikka kirjoittaminen ja lukeminen kuuluvat työn puolesta jokaiseen päivääni joka tapauksessa, tämä kirja pystyy jollain kiehtovalla tavalla innostamaan ja jopa liikuttamaan kirjallisuuden ystävää erityisesti. Sen tekstejä lukiessa mieleni on monesti tehnyt hihkaista: ”Juuri näin! Ihan mahtavasti kirjoitettu!” Pidän myös kirjan ilmavasta taitosta: Joka sivulla on ensin lyhyt tunnelmaa nostattava vähän johdantotekstin tyyppinen katkelma, jonka jälkeen on hieman tilaa – ikään luova tauko omille ajatuksille – ja sitten tehtävät. Jokaisen aukeaman toisella sivulla oleva isokokoinen kuva saa puolestaan vietyä ajatuksia ja herätettyä tunteita uudella tavalla.

– Kirjan kuvat tosiaan herättelevät mielikuvitusta ja tarjoavat runollisella tavalla näkökulmia siihen, mitä kaikkea kirjat voivat antaa lukijoilleen. Pelliccioni on taitava visuaalisten tarinoiden kertoja. Lue minut! -näyttelyn pedagogisesta materiaalista selviää, että kirjan ja tekstien lähtökohtina olivatkin juuri Pelliccionin ajatukset kirjojen merkityksestä ja aiheesta piirretyt kuvat.

– Sanataidetehtävät on jaettu kahteen kategoriaan: aikuisille ja varhaisnuorille. Kirjan käyttäjää rohkaistaan kuitenkin tarttumaan aukeamalla juuri niihin tehtäviin, jotka kokee houkutteleviksi ja käyttämään aikaa tehtäviin omassa rytmissään. Löysin heti itseäni innostavia tehtäviä kummastakin ryhmästä. Kaikki tehtävät ovat puhuttelevia. Jotkut vaativat enemmän aikaa, ja jotkut voi tehdä nopeastikin. Ensimmäinen tekemäni tehtävä on jännä ajatusleikki: ”Jos saisit lukea vain kymmentä kirjaa loppuelämäsi ajan, mitkä ne olisivat?” Harjoituksessa kehotetaan lisäksi pyytämään kahta läheistä ystävää tai kiinnostavaa ihmistä tekemään omat listansa ja vertailemaan niitä sekä pohtimaan, mitä listat kertovat tekijöistään. Tässä on mun lista ja nuortenkirjaikäisen Suvin lista. Millainen sun lista olisi, Sini?

– Mulle listojen tekeminen on aina ollut todella vaikeaa ja niin on nytkin. Tuntuu, että moni tärkeä kirja unohtuu. Toisaalta tuntuu, että kauan sitten luetut pitäisi lukea uudelleen, jotta tietäisi kolahtaako ne samalla tavalla nyt kuin esimerkiksi 20 vuotta sitten – tai jossain tietyssä elämäntilanteessa. Helpompaa olisi listata suosikkikirjailijoita kuin teoksia. Mutta tässä tulee mun lista. Eivätkä kirjat ole siis missään tärkeysjärjestyksessä. 

– Mitä listat kertovat meistä? Jännä kurkistaa toisen elämään kirjalistan kautta! Suvin kirjat tunnen hyvin; hänellä on usein luennassa laajatkin sarjat. Sun kirjalistassa oli monta teosta, joiden näkemisestä hämmästyin mutta ihan iloisesti. Huomasin jostain syystä odottaneeni ihan toisia kirjoja listallasi.

– Mielenkiintoisia valintoja teillä! Yllätit kyllä monipuolisella listallasi, Satu! Osan noista olen itsekin lukenut. Suvin kirjat on mulle vähän vieraampia.

Lue minut -teos huokuu tekijöidensä rakkautta kirjoihin. Tekijät kertovat suhteestaan kirjoihin ja kirjoittamiseen Hanna Hyvärin kirjoittamassa jutussa Harjoita mieltäsi kirjoittamalla. Jutusta löytyy myös kirjoitusharjoituksia ja hauska Siri Kolun täyttämä kirjallinen lääkekaappi lukuvinkkeineen eri elämäntilanteisiin ja tunnetiloihin.

Siri Kolu. Otava. Kuva Toni Härkönen 2015.
Sanna Pelliccioni. Otava. Kuva Jonne Räsänen 2018.

Lue minut -kirjaan liittyy sen pedagogisen oppaan lisäksi myös samanniminen näyttely.

– Oppaan perusteella näyttely vaikuttaa elämykselliseltä ja tarjoaa paljon toiminnallisuutta ja kehollisia kokemuksia. Kirjoja, lukemista ja kirjoittamista lähestytään moniaistisesti. Tehtäviin liittyy tiloja, paikkoja, esineitä ja kokemuksellisuutta. Myös kirjojen visuaalinen kieli on huomioitu. Pedagogisen oppaan tehtävissä ohjataan esimerkiksi tutkimaan näyttelyn kuvia ja kirjoittamaan tai piirtämään niiden pohjalta.

– Näyttely kiertää Suomea ja on esimerkiksi elokuussa Espoossa. Yritetäänkö päästä tutustumaan siihen silloin?

– Ehdottomasti!

– Kiitos kivasta keskusteluhetkestä ja Otavalle arvostelukappaleesta. Muuten, heinäkuussahan on luvassa kesäisiä reissuja. Siitä tuli mieleeni Kirjan talo ja heidän kaksi inspiroivaa verkkokurssiaan, joita olen tekemässä kaikkien töiden ohella. Haluaisitko kuulla niistä lisää ensi kerralla?

– Totta kai haluan!

© Tarusola

Taidepedagogia tapaamassa

Kahden ystävän kohtaaminen eräänä toukokuun lopun päivänä

– Moi, Sini! Kiva nähdä näin kesäisissä tunnelmissa täällä Oodissa! Joko loma häämöttää?

– Häämöttää kyllä, mutta vasta heinäkuussa.

– Oli tosi mielenkiintoista käydä tutustumassa taidepedagogin työhön työpaikallasi.

– Kiva kun kävit ja teit lehtijutun kautta varhaiskasvatuksessa tapahtuvaa taidekasvatusta tutuksi.

– Juttu Taidepedagogi kasvua tukemassa varhaiskasvatuksessa ilmestyi tosiaan Suomenopettajat-lehden helmikuun numerossa (1/2019). Palataanko vielä hetkeksi niihin tunnelmiin?

– Palataan vaan!

– Kollegasi Tomas De Ritan kanssa juteltiinkin tasan vuosi sitten taidepedagogin työstä, ja nyt sain kuulla ja nähdä paljon lisää sun kokemuksista, sähän olet yksi Vantaan kaupungin palveluksessa olevista taidepedagogeista.

– Ensimmäinen lukuvuosi tässä työssä alkaa olla lopuillaan. Esikoulutodistukset on jaettu ja osa lapsista siirtynyt kesälomalle. Ilokseni saan jatkaa samassa Vesilintujen esikouluryhmässä myös ensi vuoden.

– Vierailin teidän ryhmässä tammikuussa, ja silloin juteltiin monista työhösi liittyvistä asioista. Kerroit taidepedagogin roolista päiväkodin arjessa ja yhteistyöstä muun henkilökunnan kanssa näin: ”Olen ensimmäinen taidepedagogi, joka on toiminut nykyisessä päiväkodissani. Tämä on myös itselleni uusi työnkuva, joten roolini on muotoutunut vähitellen syksyn aikana vuorovaikutuksessa ryhmän lasten ja aikuisten kanssa. Taidepedagogi on osa oman ryhmänsä kasvattajatiimiä. Osallistun kaikkeen ryhmän päivittäiseen toimintaan, jota suunnitellaan viikoittain yhdessä, jotta taidetoiminnasta tulee osa laajempaa pedagogista kokonaisuutta. Vantaalla taidepedagogin työ on osa-aikaista eikä hän ole kasvatusvastuullinen.

                      Meidän 20 lapsen eskariryhmässä toimii lisäkseni kaksi lastentarhanopettajaa ja lastenhoitaja. Jokaisella on omat vahvuutensa ja yhdessä sovitut vastuualueensa. Kuvataidejuttuja tehdään usein pienryhmissä pitkäkestoisina projekteina mutta myös vapaan leikin lomassa lasten aloitteista innostuen. Sanoisin, että roolini on olla lapsille turvallinen aikuinen, joka kuuntelee ja tarjoaa uusia välineitä itseilmaisuun, herättelee mielikuvitusta ja tutkii heidän kanssaan maailmaa taiteen ja leikin keinoin.”

– Vuoden aikana on tosiaan työskennelty paljon eri materiaalien ja tekniikkojen parissa. On hienoa huomata, miten lasten yksilölliset vahvuudet pääsevät esiin, kun tarjotaan monipuolisesti tapoja olla luova.

– Lehtijutussa mainitset, että tammikuuhun mennessä olitte jo ehtineet tehdä paljon: ”Syksyllä ryhmän toimintaa suunniteltiin yhdessä lasten kanssa. Kyselin heiltä kiinnostuksen kohteita, kuuntelin ja tein myös havaintoja siitä, millaisiin puuhiin lapset hakeutuivat leikkiessään. Olen yrittänyt käyttää toiminnassa mahdollisimman paljon eri materiaaleja ja työskentelytapoja. Olemme muun muassa muovailleet, maalanneet valolla ja väreillä, piirtäneet, rakennelleet, ohjelmoineet ja valokuvanneet. Teemat ovat usein liittyneet ajankohtaiseen toimintaan. Esimerkiksi syksyllä eskarissa käsiteltiin paljon ystävyyttä ja tehtiin ryhmälle yhteiset säännöt. Taidetoiminnassa pidempi projekti oli omien hahmojen luominen ja ystävyyden talon rakennus. Talo muodostui yksittäisistä kodeista, joita rakennettiin kierrätysmateriaaleista. Lapset saivat halutessaan kertoa omista hahmoistaan, ja tarinoita myös kirjoitettiin muistiin.

                      Ryhmässä on myös tehty robotteja. Niiden teko lähti yhden lapsen toiveesta, ja mukaan pääsivät kaikki halukkaat. Roboteista oli puhuttu syksyn aikana paljon, koska osaa lapsista aihe tuntui kiinnostavan. Olemme myös opetelleet ohjelmoinnin alkeita Blue-Bot -lattiarobottien avulla. Ennen rakentelua puhuttiin taas vähän ohjelmoinnista ja siitä, miten robotteja on suunniteltu eri tarkoituksiin ja katseltiin kuvia. Totesimme myös, ettei näitä robotteja ehkä saataisi itsestään liikkuvaksi, vaan ne liikkuvat valmistuttuaan mielikuvituksen ja leikkienergian avulla. Roboja on vielä tarkoitus animoida, ja niille keksitään ääniä.”

– Keväälläkin on ehditty tekemään paljon. Meillä oli alkuvuodesta pitkä animaatioprojekti. Lapset keksivät pareittain animaation tarinan, tekivät hahmot joko muovailuvahasta tai legoista ja toteuttivat stop motion -animaation iPadeilla. Siinä animaatio muodostuu yksittäisiä kuvia yhdistämällä.

– Kuulostaa tosi kivalta! Miten projekti sujui?

– Tarinat syntyivät aika helposti, kun hahmot oli luotu, mutta monelle oli aluksi vaikeaa ymmärtää animaation tekniikkaa. Sitä harjoittelimme ensin Piksillaatio-animaation avulla. Siinä lapset toimivat itse animoitavina nukkeina. Myös yksinkertaista tarinan rakennetta havainnollistamaan löytyi hyvä ohjelma Toontastic. Projekti sujui kaikilta pareilta lopulta tosi hienosti, ja animaatiot esitettiin myös vanhemmille kevätjuhlassa.

– Niin, kerroitkin lasten aktiivisuudesta: ”Meillä on kyllä todella innokkaita ja taitavia eskareita. Tuntuu, että kaikesta innostutaan ja kaikkea uutta kokeillaan ennakkoluulottomasti. Alkuun lapset eivät välttämättä osanneet oikein kertoa omista toiveistaan, mutta nyt ehdotuksia tulee päivittäin. Yritän tarttua kaikkeen ja miettiä myös, miten toisin aiheisiin taiteen kautta jotain uutta näkökulmaa ja uusia materiaaleja. Joitain ideoita saatetaan työstää pienimuotoisesti vain muutaman lapsen kanssa ja jostain taas innostutaan pidemmäksi aikaa.”

– On ollut mahtavaa seurata lasten kasvua ja kehitystä vuoden aikana. Ryhmässä on opittu paljon tuleville koululaisille tärkeitä taitoja.

– Oli mielenkiintoista kuulla, miten kieli ja kielitietoisuus näkyvät taidepedagogin työssä: ”Ryhmä, jossa toimin, on kielellisesti todella monimuotoinen, ja kielistä tulee keskustelua joka päivä monissa eri tilanteissa. Esimerkiksi ruokapöydässä saatetaan tutkia lasten vaatteissa olevia tekstejä ja kuvia, tehdä sanavaihtareita, keskustella suomen kielen sanojen merkityksistä ja nimetä ruokia lautasella. Yritän puhua selkeästi ja saatan selittää sanoja, joiden ajattelen olevan lapsille uusia, ja toistaa ne useaan kertaan. Tietysti ohjatessani taidetyöskentelyä yritän muokata ohjeet mahdollisimman yksinkertaisiksi havainnollistaen asiaa myös näyttämällä. Kuvien käyttö on yleensäkin todella monipuolista. Ryhmässä käytetään kuvakortteja, lasten tekemistä kuvista keskustellaan, tableteilta katsotaan kuvia ja etsitään tietoa päivän aikana syntyviin moniin kysymyksiin. Osa kasvattajista käyttää myös viittomia. Taiteeseen ja työskentelyyn liittyy paljon sellaista sanastoa, joka on lapsille uutta. Työskennellessä tulee vähitellen tutuksi myös visuaalinen kieli sekä taiteen tavat tutkia ja kertoa.”

– Taisit kirjoittaa jutussa enemmänkin kieleen liittyvistä havainnoistani.

– Joo, kirjoitin, miten suomea opettelevat lapset tarvitsevat näkemyksesi mukaan tukea ja mikä on roolisi siinä: ”Itse yritän olla aina käytettävissä, kun lapsi tekee aloitteen esimerkiksi yhteisestä lukuhetkestä. Vaikka päiväkodissa luetaan paljon kirjoja, saattaa lasta kiinnostavan kirjan teksti olla vielä liian vaikeaa, ja keskittyminen herpaantuu nopeasti. Helpommat kirjat taas ovat ehkä turhan yksinkertaisia eivätkä siksi jaksa kiinnostaa. Kyky ilmaista itseään ja ymmärtää muita vaikuttaa paljon myös yhteisen leikin sujumiseen. Jos ei pysty neuvottelemaan leikin kulusta ja omasta roolista siinä, joutuu usein ehkä tyytymään muiden antamaan rooliin, joka ei ole aina sitä, mitä itse haluaisi.”

– Monella kielitaidon kehittyminen näkyy leikkien monipuolistumisena ja suoranaisina kielellisinä ihmeinä. Esimerkiksi kaksi suomea haltuun ottavaa lasta on alkanut yllättäen puhua suomen ja kotikielensä lisäksi englantia. Vielä syksyllä suomi vaikutti orastavalta eikä englantia kuulunut lainkaan.

– Tuo on loistava esimerkki monikielisen lapsen kielellisestä kehityksestä. Kielet saattavat muhia lapsen mielessä varsin intensiivisesti, vaikka pinnallisesti tarkasteltuna niitä ei näkyisi eikä kuuluisi lainkaan. Kehittyvän kielitaidon kartoittamiseen ja tukemiseen tarvitaankin paljon aikaa ja armoa, mikä on haaste kiireisessä arjessa.

– Näin se varmasti on.

– Oli kiva juttutuokio taas. Muuten, käytetäänkö kesän maagista valoa hyväksemme ja tehdään seuraavaksi erilaisia luovia harjoituksia? Mulla olisi mielessä ainakin yksi kirja, jonka tehtäviin voitaisiin perehtyä.

– Sopii mulle. 

Jutun lainaukset tekstistä: Taidepedagogi kasvua tukemassa varhaiskasvatuksessa – Suomenopettajat 1/2019.
 

© Tarusola

Maailmanlopun meiningissä

Kahden ystävän keskustelu sarjakuvataiteilija Kati Rapian ja kirjailija Juha Hurmeen kanssa eräänä huhtikuun lopun päivänä

– Kiva, kun pääsitte vieraiksemme, Kati ja Juha! [Sini]

Miten Pyrstötähti ja maailmanlopun meininki -sarjakuvateoksenne sai alkunsa? [Satu]

– Se meni niin, että Juha oli juuri kirjoittanut Niemi-kirjaansa luvun Suomen ensimmäisestä tähtitieteilijästä Sigfrid Aronius Forsiuksesta, kun pyysin häntä tekemään näyttelytekstiä omille töilleni. Juha sai sitten siinä tuoksinassa päähänsä, että haluaisin ehkä tehdä tästä hänen löytämästään hurjasta sähikäisestä sarjakuvan. Hän oli oikeassa! Ensin kyllä mietin hetken, en ollut aiemmin ollenkaan tiennyt olevani historiallisista sarjakuvista innostuvaa tyyppiä. [Kati]

Juha Hurme ja Kati Rapia

– Kerrankin kuvataiteilijana en ollut yksin tekemässä ja sooloilemassa, se varsinkin oli harvinaista ja vauhdilla eteenpäinvievää. Juha antoi minulle ihanat vapaat kädet koko sarjakuvan tekoprosessiin – varusti vain ensin omalla tekstillään, näkemyksellään Forsiuksesta, omilla lähdemateriaaleillaan ja otti sitten kiltisti vastaan sivullisen sarjakuvaa päivässä. Tykkäili oikeissa kohdissa ja osasi ainakin olla hiljaa, jos ei tykännytkään, toimi palloseinänä ja ajattelunnopeuttajana. Tilasin Juhalta myös loruja ja loitsuja sopiviin kohtiin, ja hän lähetti faabeleita, kun itse olin kaukaisella saarella kirjastottomassa taiteilijaresidenssissä.

Upposin syvälle aineistoon, Forsiuksen teksteihin, reissuihin ja villityksiin ja ehkä hukuinkin välillä, sillä lähdemateriaalia karttui jatkuvasti lisää ja lisää. Samalla piti aloittaa oma kirjoittaminen näiden kaikkien käsillä olevien herkkutekstien sitomiseksi toisiinsa ja piirtäminenkin siinä samalla.

Ennen varsinaisen oman käsikirjoittamisen aloittamista syksyllä kokosin Forsiuksen tapaan itselleni retkikunnan, jonka kanssa matkasimme F:n jalanjäljillä Pohjois-Norjassa ja keskustelimme Physican eli Forsiuksen pääteoksen, eli koko maailmanselityksen, teemoista iltanuotioilla. Hyppäsimme kolmen kuvataiteilijanaisen voimin 400-vuotiaisiin housuihin ja partoihin. Tuon larppausretken jälkeen tiesin täysin, millainen Forsius oli ja millainen oli hänen retkueensa. Ja Juhan teksti muuttui samalla suoraan kaikkitietäväksi Kuukkeli-hahmoksi kirjassa. [Kati]

– Kuulostaa tosi kokonaisvaltaiselta lähestymistavalta ja antoisalta prosessilta. Suunnittelitteko sarjakuvahahmo Forsiuksen ulkonäköä ja muita piirteitä yhdessä? [Sini]

– Forsiuksen ulkonäkö syntyi siitä mielikuvasta, jonka sain hahmosta luettuani Juhan tekstin. Juha myös kirjoittaa Forsiuksen olevan ”pyrstötähti miehenä”. Forsiuksen hattu tai hiukset saivat alkunsa eräästä Forsiuksen itsensä piirtämästä, Halleyn komeettaa esittävästä vanhasta kuvasta. [Kati]

– Sarjakuvan Forsius on itse kuin pyrstötähti ja ottaa välillä liekkimäisen muodon. Oliko alusta saakka selvää, että ruuduissa toistuu vain musta, harmaan sävyt ja kirkas keltainen? [Sini]

– Kahdella värillä painettu, kelta-sininen värimaailma oli alusta asti päätetty ja muuttumaton. Halusin mukaan itsestäänselvästi Pyrstötähden keltaisen ja taas toisaalta sinisen lumisen. Ja saatiinpa vielä näiden kahden värin yhdistelmän kautta hienot vihreät revontulet loimottamaan taivaalle! Mutta ehdottomasti halusin pitäytyä hyvin rajoittuneessa värimaailmassa, vaikka neliväripainatus olisi ollutkin ehkä helpompi tehdä. Joitain alkusivuja piirsin uudestaan vielä loppuvaiheessa, kun halusin maalauksellisempaa jälkeä. Kahden värin painotiedostojen tekeminen vei lopulta koko kesäloman, ja tuskailin kyllä, mutta sillä uhrauksella sai sitten hienon silkkipainomaisen jäljen. Enkä palanut auringossa. [Kati]

– Uhraus kannatti ehdottomasti! Jälki on kaunista. Niemi-romaanin kieli ja kerronta on värikästä ja humoristista, mikä elävöittää yksityiskohtaisten historian vaiheiden käsittelyä. Oliko saman tyylin jatkaminen Pyrstötähti ja maailmanlopun meininki -kirjassa luonteva päätös? [Satu]

– No, tällainen siitä luonnostaan tulee, kun Forsiuksen överi, Juhan ronski ja oma leikkisä kirjoitustyyli yhdistyvät ja vuorottelevat. [Kati]

– Teos onkin toimiva yhdistelmä kaikkea tuota. Entä mitä mahdollisuuksia sarjakuvaromaani mielestäsi tarjoaa tarinankerronnan kannalta verrattuna tavalliseen proosaan, Kati? [Sini]

– Sarjakuvassa tarinaa voi kuljettaa samanaikaisesti useassa eri tasossa tekstin ja kuvan kautta, törmäyttää niitä ja leikitellä laajassa tulkinta-avaruudessa. Sarjakuvassa voi kertoa näyttämällä: kuvilla, ilmeillä, tunnelmalla, hidastamalla ruutujen rytmiä, kuten elokuvassa tai teatterissa. Teatterituotannon sijaan tarvitsee tähän pelkän kynän. Välillä voi jättää kertomatta, välillä voi ryhtyä lähes romaanikirjailijaksi. Sarjakuvassa on suoraan kontekstina ja herkullisena noutopöytänä sekä visuaalisen että kirjallisen kulttuurin kirjo.

Sarjakuvassakin tarina rakentuu kuitenkin kuvien ja ruutujen välissä ja lukijan päässä, hyvä sarjis ei ole ikinä valmiiksi kuviteltu vaan täynnä aukkoja. Pyrstötähdessä käytin Juhan kaunokirjallista ja historiallista tekstiä, Forsiuksen elämää ja muita faktuaalisia kirjallisia lähteitä ponnahduslautana uusiin ulottuvuuksiin, joilla kertoa ihmisestä ja valtavasta, loppumattomasta tiedonjanosta.

Itse rakastan yhtä lailla kaunokirjallista tekstiä kuin sarjakuvaakin mutta vaadin sarjakuville nykyistä enemmän lukijoita! [Kati]

– Monitoiminen Sigfrid Aronus Forsius, tuo tähtitieteilijänäkin kunnostautunut hahmo, esiintyy jo romaanissasi Niemi. Miten päädyit kirjoittamaan Forsiuksesta, joka ei ole tähän asti ollut kovin tunnettu hahmo Suomen historiassa, Juha? [Satu]

– Jos mulla jokin metodi on, niin se on se, että haen tärkeitä aiheita, jotka muu ihmiskunta on unohtanut. Forsiuksen saavutukset tieteen ja laajemminkin kulttuurin ja kielen kehittämisen aloilla ovat mittavat, ja elämäntarina kaistapäisen hieno. Syy siihen, ettei hänellä ole patsaita Suomessa, on kielipoliittinen eli arvoton: ukko operoi ruotsiksi ja latinaksi. [Juha]

– Varsin hyvä metodi. Ehkä historiallinen sarjakuva korvaa myös patsaan puutetta. Mutta entä näköisyys? Vaikuttaako sarjakuvan tähtitieteilijä Forsius samalta kuin mielikuva kirjoittamastasi hahmosta, Juha? [Sini]

– Katin Forsius oli minulle täydellinen yllätys, jota en olisi mitenkään osannut itse keksiä, sekä visuaalisesti että toiminnaltaan. Mahtavaa! Sarjakuvan luettuani ymmärsin kyllä, että niistä mun matskuista piti syntyä täsmälleen tuollainen olio. [Juha]

– Onko yhteistyöllenne suunnitteilla jatkoa? [Satu]

– Teemme paraikaa Lasten Kalevalan 2020 hahmoja yhdessä Juhan kanssa, hyvältä näyttää ja tunnen itseni Vale-Gallen-Kallelaksi! [Kati]

– Täyttä päätä tehdään yhteistyötä nyt ja tulevaisuudessa. Mulla on tästä yhteistyöstä pelkkää voitettavaa. Katiin suhtaudun kuin opettajaan, joka avaa mulle uusia näkökulmia ja ideoita semmoiseenkin, josta luulen jotain tietäväni. [Juha]

– Kiitos valaisevasta ja mielenkiintoisesta keskustelusta, Kati ja Juha! Kiitos myös Teos-kustantamolle Pyrstötähti ja maailmanlopun meininki -kirjan arvostelukappaleesta. Muuten, Loviisassa pääsee tutustumaan vielä tarkemmin Forsiuksen elämään hauskassa sarjakuvanäyttelyssä. [Sini ja Satu]

©Tarusola

Elämänviivassa

Kahden ystävän kohtaaminen eräänä maaliskuun päivänä

– Hieno hetki tavata, Sini! Blogimme juhlii jo 3-vuotispäiväänsä.

– Uskomatonta, Satu. Hyvää kolmivuotispäivää, blogikamu!

– Kiitos, samoin. Meidän yhteistyö on kyllä ollut tosi antoisaa.

– Tuntuu, että tästä sanan ja kuvan yhteistyön näkökulmasta löytyy aina vaan uutta ammennettavaa.

– Mikä olisikaan sopivampi tapa juhlistaa Kielikuvakohtaamisia kuin käydä mestari René Magritten Elämänviiva-näyttelyssä täällä Amos Rexissä. 

– René Magrittea kiinnostivat teoksissa kuvan ja sanan suhde, kielen merkitykset sekä kieleen liittyvien sopimusten kyseenalaistaminen. Näyttelyluettelon mukaan (s. 11) Magritte oli ensimmäinen taidemaalari, joka tarttui teoksissaan Ludwig Wittgensteinin ja Ferdinand de Saussuren tutkimiin kielitieteellisiin pulmiin.

Kuvien petollisuus -piipputeos Ceci n’est pas une pipe -teksteineen on legendaarinen, ja sitä on tullut tutkittua monissa kirjoissa vuosien varrella. Nyt oli sykähdyttävää nähdä versio siitä näyttelyssä.

– Surrealismi sai alkunsa 1920-luvulla kirjallisena liikkeenä. Surrealisteja kiinnosti tiedostamaton ja alitajuinen mielikuvitus, jota tavoiteltiin esimerkiksi erilaisilla automaattisilla sattumaa hyödyntävillä tekniikoilla sekä kirjallisuuden että kuvataiteen puolella.

– Olen suuri surrealismin ystävä. Näyttelytilasta löytyy sitaatti Magritten marraskuussa 1938 Antwerpenissa pitämästä La ligne de vie -luennosta, johon Amos Rexin Elämänviiva-näyttely pohjautuu. Sitaatti on mun mielestä puhutteleva: ”Surrealismi perää valve-elämälle samaa vapautta kuin minkä koemme unissamme.”

– Magritten tapa tutkia todellisuutta ja luoda maalauksissaan “syväyhteyksiä” on usein aika hykerryttävä. Teoksia tulkitessa tulee kyllä monenlaisia mielleyhtymiä ja tuntemuksia. Oletko jo löytänyt oman suosikkisi näyttelyn teoksista? Mulla on useampia, mutta jos joku pitää valita, niin sanon Le Modèle rouge eli Punainen malli, vuodelta 1953. Kolkko kivimuuri ja paljaat varpaat multaisessa maassa saavat kaipaamaan kenkien tarjoamaa suojaa ja lämpöä. Kengät ovat kuitenkin osa jalkaa. Maalaus on samaan aikaan hassunkurinen ja surullinen. Mielikuvat sinkoilevat moneen suuntaan, kuten kauhuelokuviin, erilaisiin kenkiin ja jalkoihin liittyviin fetisseihin sekä kenkämuotoiluun.

– Mun suosikkityö tässä näyttelyssä on Ilmatasanko, jossa suuri yksinäinen lehti seisoo maalauksen etualalla hallitsevana puuna taustallaan taivas ja vuoret. Se on tunnelmaltaan pysäyttävä. En tiennyt aiemmin teoksen taustasta, joka esitellään kuvatekstissä. Se lisää kuvan dramaattisuutta entisestään. Kuvateksti kuuluu näin: ”Ilmatasanko on maalattu toisen maailmansodan ensi tuntien aikana. Teoksessa toistuu lehti–puu -aihe, jonka Magritte esitteli jo vuonna 1935. Etualan muoto ja poikkeuksellisen huolellisesti toteutettu dramaattinen taivas tuottavat kontrastin, joka korostaa taivaanrannan eteen kohoavan ”puun” yksinäisyyttä. Maalauksen tunnelma epäilemättä heijastelee Euroopan silloisia kohtalon hetkiä.”

– Jännä, että meillä molemmilla oli yhtenä suosikkina myös teos Liekin paluu. Siinä on kuvattuna Fantômas, Magrittea jo lapsuudesta kiehtonut romaanihahmo, jonka seikkailuista tehtiin myös mykkäelokuvien sarja. Teostietojen mukaan Magritte on maalannut teoksen romaanin kansikuvan pohjalta korvaten mestaririkollisen kädessä olleen tikarin ruusulla.

– Monissa Magriten mainostöissä, joita hän itse kuvaili turhautuneena ”hullun hommiksi”, sanan ja kuvan yhteispeli vaikuttaa mun mielestä selkeältä ja onnistuneelta. 

– Sen ajan mainoskuvien tyyli näyttää omaan silmään varsin hienoilta, mutta ovathan ne aika kaukana Magritten omasta ilmaisusta ja ajattelusta. Mainostöillä ovat monet muutkin taiteilijat rahoittaneet taiteellisen työskentelynsä.

– Amos Rexissä samaan aikaan esillä ollut Studio Driftin jännittävä teos Drifter eli omaa oikukasta elämäänsä, eikä sitä pystytty näkemään.

– Siinä on yksi hyvä syy lisää tulla uudestaan! Rakennuskin on todella upea.

– Seuraavaksi meillä on blogissa vieraina Finlandia-palkittu Juha Hurme ja viime vuonna sarjakuvataiteen valtionpalkinnon saanut Kati Rapia, jotka kertovat kirjastaan Pyrstötähti ja maailmanlopun meininki.

– Kiva päästä keskustelemaan heidän kanssaan sarjakuvakirjan tekemisestä!

© Tarusola

Educassa 2019

Kahden ystävän kohtaaminen eräänä helmikuun lopun päivänä

– Moi, Satu! Viimeksi törmättiin pikaisesti tammikuisilla Educa-messuilla, joiden teemana oli ”Opettaminen – Viestintää ja vuorovaikutusta ”. Mitä sulle jäi päällimmäisenä mieleen tämän vuoden messuista?

– Kiva oli nähdä sielläkin, Sini! Messuilla oli taas todella monipuolinen ohjelmakattaus tarjolla kumpanakin päivänä. Omassa ohjelmassani keskeisimpinä elementteinä olivat monilukutaito ja lukeminen.

– Itse ehdin harmikseni vasta lauantaina ja silloinkin vain muutamaksi tunniksi. Sinä taisit viihtyä siellä molempina päivinä. 

– Perjantaina mielenkiintoisimpia ohjelmanumeroita olivat Lukuklaani-tutkimusta ja monilukutaitoa käsittelevät luennot. Haluaisitko kuulla niistä lisää?

– Ehdottomasti!

– Lukuklaani-tutkimus kartoittaa alakoulujen kirjallisuuskasvatusta -nimisessä esityksessä Satu Grünthal, Sara Routarinne ja Henri Satokangas esittelivät Lukuklaani-hankkeen tavoitteita ja tuloksia. Hankkeen päätavoitteena on lukupiirityöskentelyn tukeminen, ja sen tiimoilta on valmistettu lukemiseen kannustavaa materiaalia sekä ala- että yläkouluille. Ovatko hankkeen kirjapaketit sulle tuttuja?

– Olen tosiaan kuullut, että koulut saavat tilata kirjapaketteja Suomen Kulttuurirahaston rahoituksen ansiosta. Hienoa, että lukemista tuetaan.

– Perjantain ohjelmassa oli myös erittäin mielenkiintoinen Opetussuunnitelma eläväksi: monilukutaitoa tutkivan ja ilmiölähtöisen oppimisen keinoin -luento. Merja Kauppinen loi kiinnostavan katsauksen monilukutaidon opettamiseen ja esitteli esimerkkien avulla, millaisia eri oppiaineita yhdistäviä projekteja kouluissa on tehty. Merja Kauppisen diat löytyvät verkosta, ja niihin kannattaa perehtyä – varsinkin niin kutsuttuun rajapinta-ajatteluun pedagogiikassa.

– Hyvä, että kokemuksia oppiaineiden yhteistyöstä jaetaan. Paljon uusia ideoita ja kokonaisuuksia kehitetään paikallisesti kouluissa, mutta tuntuu etteivät ideat leviä. 

– Perjantaina kävin vielä tutustumassa Monikielisen kirjaston ständiin, missä Riitta Hämäläinen kollegoineen esitteli Pasilassa sijaitsevan kirjaston toimintaa. Erityisesti monikielinen satudiplomi on houkutteleva, ja onkin mukava päästä kuulemaan Riitta Hämäläistä uudelleen 9.3. Suomi toisena kielenä opettajat ry:n kevätkoulutuspäivässä.

– Myös mun messuohjelmaan kuului monilukutaitoon liittyviä juttuja. Kävin esimerkiksi kuutelemassa esitystä Edistä monilukutaitoa digitaalisilla kulttuuriperintöaineistoilla – Finna opettajan apuna. Maria Virtanen ja Päivi Jokitalo esittelivät Finna-hakupalvelua ja sen monipuolista käyttöä opetuksessa. Heidän mukaansa esimerkiksi tiedonhakua ja käyttöoikeuksia on helpompi opettaa Finnan avulla, sillä se sisältää valikoitua ja luotettavaa tietoa. Hakujen avulla voidaan liikkua eri tekstityyppien välillä, ja erilaisia hakutapoja on tarjolla useita. Mobiililaitteella voi esimerkiksi etsiä tietoa ympäristöstä sijainnin mukaan tai tehdä vaikkapa karttahaun.

– Rosa Liksom kertoi Meänkielentaitajasta monikieliseksi -esityksessään Tornionjokilaaksosta erityisesti kielellisestä näkökulmasta sekä omasta kielibiografiastaan. Hänen tärkeimmät terveisensä opettajille olivat: ”Innostakaa oppilaita, niin hekin innostuvat!”

– Varmasti innostava puheenvuoro! Taidepedagogina mua kiinnosti tietysti myös keskustelu kuvataideopetuksesta. Mun kuvista kulttuuriin – Kuvataidetta esi- ja alkuopetukseen -esitys käsitteli Sinikka Rusasen, Mirva Kuuselan, Kati Rintakorven ja Kaisa Torkkin toimittamaa samannimistä kirjaa. Kirjan artikkelit tuovat esiin käytännön kokemuksia kuvataiteellisesta ilmaisusta opetuksessa ja huomioivat opetussuunnitelmat siirryttäessä esiopetuksesta alakouluun. Kirjan ensimmäisessä osassa rakennetaan jatkumoita kuvataiteeseen esi- ja alkuopetuksessa. Toisessa osassa tarkastellaan median ja ympäristön kuvakulttuureja. Kolmannen osan aiheena on koulun tai päiväkodin yhteistyö kulttuuritoimijoiden kanssa. Kirja löytyy nyt myös minulta, jos jossain vaiheessa haluat perehtyä siihen.

– Tosi mielelläni. Kävin vielä lauantai-iltapäivänä tutustumassa Sanomalehtiliiton upeaan mediamateriaaliin. Messupäiväni lopuksi kuuntelin Katsotaanko tulevaisuuteen vai haikaillaanko menneeseen? Koulujen monet kielet ja uskonnot -esityksen, jossa Arto Kallioniemi, Liisa Tainio, Justiina Kallioranta sekä Oanh Phan kertoivat päättyneestä hankkeesta, jonka julkaisu löytyy Valtioneuvoston sivuilta. Olen kirjoittamassa Educa-messujen annista jutun Suomenopettajat-lehteen, ja siinä käsittelen tätäkin hanketta enemmän. Haluatko lukea jutun, kun se valmistuu?

– Totta kai! Kiinnostava aihe, jota tulee pohdittua myös omassa työssä päivittäin.

– Kiva kuulla. Ensi kuussa onkin Kielikuvakohtaamisia-blogin 3-vuotissynttärit. Sitä voitaisiin juhlistaa taiteen parissa.

© Tarusola