Kirjasatoa maistelemassa

Kahden ystävän kohtaaminen eräänä elokuun lopun päivänä

– Moikka, Sini! Miten sun syksy on startannut? [Satu]

– Pari viimeistä viikkoa on olleet aika kiireisiä mutta ihan hyvällä tavalla. Työkuviot ovat vähän muuttuneet ja tuntuu, että syyskuu hiipi eteen ihan huomaamatta. [Sini]

– Mulla on ikävä kesää jo nyt. Kunpa auringonpaistetta voisi tallettaa marraskuussa avattavaan rasiaan. Onneksi kirjojen kautta voi aina matkustaa kohti aurinkoa. [Satu]

– Onko sun lukutahti ollut yhtä hurja kun viime vuonna? [Sini]

– Ihan samaa vauhtia en ole päässyt porhaltamaan, kun on ollut niin paljon töitä. Olen kyllä yrittänyt nipistää aikaa kirjoille aina, kun mahdollista. Entä onko sulla ollut riittävästi lukuaikaa? [Satu]

– Mun lukeminen jäi tänä kesänä aika vähälle. Äänikirjoista sain nauttia työmatkoilla mutta lomalla en juurikaan lukenut tai kuunnellut mitään. Nyt kun työt taas alkoivat, on aika korjata asia. Onko sulla antaa jotain hyviä kirjavinkkejä? [Sini]

– Niitä löytyy! Lukemieni kirjojen joukkoon on mahtunut melko paljon vain ”ihan hyviä” kirjoja, mutta onneksi kohdalle on osunut myös kirkkaita helmiä, jotka haluan ehdottomasti jakaa. Muutamia näistä olenkin maininnut sulle aiemmin. [Satu]

– Joihinkin niistä taisinkin tarttua jo keväällä. [Sini]

– Tämän vuoden vaikuttavin lukukokemus tähän mennessä on ehdottomasti ollut Colson Whiteheadin Nickelin pojat, jonka luin sekä alkuperäiskielellä englanniksi (The Nickel Boys) että Marrku Päkkilän suomentamana. Se on vangitseva kertomus Elwood-nimisen pojan kohtalosta floridalaisessa koulukodissa. Tarina sisältää todella onnistuneen yllätyksen, mikä on harvinaista herkkua. En muista, että mikään kirjallinen yllättävä käänne olisi vetänyt mattoa niin totaalisesti jalkojen alta kuin se. Kirjan kieli ja kerronta ovat nautinnollisia sujuvuudeltaan. Elwoodin tarina kummittelee vieläkin mielessä. Whitehead on todellakin toisen Pulitzerinsa ansainnut! [Satu]

Nickelin pojat on yksi niistä aiemmin vinkkaamistasi kirjoista, jonka luin. Tämä oli kyllä tosiaan vaikuttava ja ajatuksia herättävä teos. Erityisen karun fiktiivisestä tarinasta tekee sen yhtymäkohdat todellisuuteen. [Sini]

– Kovasti suosittelen myös Sayaka Muratan Lähikaupan nainen -kirjaa. (Konbini ningen, suom. Raisa Porrasmaa). Se kertoo Keiko-nimisestä naisesta, joka työskentelee pienessä päivittäistavarakaupassa. Päähenkilö tekee odotustenvastaisia valintoja, joita ihmiset hänen elämässään kyseenalaistavat. Keiko kuitenkin nauttii valitsemastaan elämäntavasta ja pyrkii toteuttamaan itseään ulkopuolisista paineista huolimatta. Kirjan kuvaus on osuvaa, koskettavaa ja paikoitellen hykerryttävän humoristista. Tuon yhden ihmisen elämän käsittelyssä on yhtymäkohtia Robert Seethalerin Kokonainen elämä -kirjaan (Ein ganzes Leben, suom. Raimo Salminen). Kumpikin puolestaan muistuttaa vähän John Williamsin Stoneria (Stoner, suom. Ilkka Rekiaro), joka tosin on koskettavuudessaan ihan omaa luokkaansa. [Satu]

Gummerus

– Tässä onkin jo kolme mulle uutta ja kiinnostavaa kirjaa syksyn lukulistalle. [Sini]

– Hienoa! Yksi suuri yllättäjä tänä vuonna on ollut Jennifer Clementin riipaiseva Rakkaudesta aseisiin (Gun Love, suom. Terhi Kuusisto). Sen nimi on hätkähdyttävä, ja kirjan kansikin tuntui aluksi aika luotaantyöntävältä. Tarina kuitenkin tempaisi mut mukaansa välittömästi. 14-vuotiaan Pearlin elämä äitinsä kanssa vanhassa autossa Floridan takamailla kirpaisee. Olen lukenut Clementiltä myös Varastettujen rukousten vuori -romaanin (Prayers for the Stolen, suom. Terhi Kuusisto), joka on myös hyvä mutta ei niin koskettava kuin Rakkaudesta aseisiin. [Satu]

– Nimen ja kannen perusteella en tosiaan ehkä tarttuisi kirjaan. Alkuperäinen nimi Gun Love tarjoaa ehkä enemmän mielleyhtymiä, ja myös kansitaide on omaan silmään kiinnostavampi. Aihepiiriltään vaikuttaa kyllä tosi houkuttelevalta. Menee varmasti mun lukulistan kärkeen. [Sini]

Like

– On ihan pakko mainita vielä muutama herkkupala kesän kirjasadosta: Ta-Nehisi Coatesin Vesitanssija (The Water Dancer, suom. Einari Aaltonen) ja Maggie Nelsonin Jane – Eräs murha / Punaiset osat (Jane: A Murder / The Red Parts, suom. Kaijamari Sivill). Kumpikaan ei ole mitään kevyttä luettavaa mutta valtavan hyviä vaikuttavuudessaan. Jos mieli synkistyy liikaa niihin eläytymisen jälkeen, sitä voi piristää Kaj Korkea-ahon ja Teo Forsströmin kirjoittamalla kolmiosaisella Zoo-sarjalla (suom. Laura Beck), jonka oivaltava kuvitus on Pentti Otsamon käsialaa. Ala- ja yläkouluikäisiin uppoavan sarjan huumori on ilahduttavaa ja koukuttavaa. [Satu]

Zoo-sarjaa aion tarjoilla kotona teinille, joka on ollut lapsena innokas lukija, mutta nyt yläkoulussa harrastus on vähän jäänyt. Ehkä innostuu tästä. Kiitos, hyvä vinkki!  [Sini]

– Yhtenä hyvän mielen kirjana on vielä mainittava Judith Schalansckyn Kaukaisten saarten atlas (Atlas der abgelegenen Inseln, suomentanutMarko Niemi, käännöksen viimeistely Kristian Blomberg ja Raisa Marjamäki). Käytin tuota kirjaa siinä heinäkuussa tekemässämme Luovuuskorttien inspiroimassa harjoituksessa. Kirja on mun mielestä todella kaunis sekä sisällöllisesti että visuaalisesti, enkä ole mielipiteineni yksin. Teos on tosiaan valittu ilmestymisvuonnaan 2009 Saksan kauneimmaksi kirjaksi. Tarinat kaukaisista saarista ovat jänniä, ja kirjaa lukiessa syntyy katkeransuloinen kaukokaipuu. [Satu]

– Muistan lukeneeni jostain, että Schalansky on ammatiltaan myös graafinen suunnittelija ja toteuttanut itse palkitun kirjan ulkoasun. [Sini]

– Tulossa on herkullinen kirjasyksy. Odotan erityisesti Jhumpa Lahirin uusinta Missä milloinkin -romaania (Dove mi trovo, suomentanut Helinä Kangas). Se ilmestyy syyskuussa. Musta tuli Tulvaniityn (The Lowland, suomentanut Sari Karhulahti) lukemisen jälkeen Lahiri-fani. Evie Wyldin Me olemme susia (The Bass Rock, suomentanut Emmi Kyytsönen) jännittää myös kovasti. Wyldin Kaikki laulavat linnut (All the Birds, Singing, suomentanut Sari Karhulahti) oli niin järisyttävä lukukokemus, että odotukset ovat nyt korkealla. Onko sulla joitain suosikkeja odotettavana? [Satu]

– Kiitos sun kirjavinkkien mulla on nyt pitkä lista itselle uutta luettavaa. Helsingin sarjakuvafestivaalit 5.–6.9.2020 siirtyivät koronan takia virtuaaliseksi tapahtumaksi. Uskoisin, että lukulistalle löytyy sarjakuvaa ainakin vuoden 2020 uutuuskirjoista. Sieltä bongasin ainakin meidän blogiin hyvin sopivan Pauli Kallion kirjan Ammatti: Käsikirjoittaja. Sitä esitellään uutuuskirjaluettelossa näin: “Teos on paitsi muhkea sarjakuvakokoelma myös tietokirja, joka kertoo, kuinka sarjakuvat syntyvät käsikirjoittajan ja piirtäjän yhteistyönä. Kallion ja taiteilijoiden kommentit kuvaavat sarjakuvantekijän arkipäivää ja juhlahetkiä. Samalla opus valottaa suomalaisen lehtisarjakuvan lähihistoriaa, nykyisyyttä ja tulevaisuutta.”  [Sini]

– Tosi kiinnostava teos! Siihen on perehdyttävä ehdottomasti. Herkullisia lukuhetkiä! [Satu]

©Tarusola

Luovuuskortteja testailemassa

Kahden ystävän kohtaaminen eräänä heinäkuun lopun päivänä

– Hei Satu, kiva nähdä taas! Mitä olet puuhaillut? [Sini]

– On ollut aika kiireistä työrintamalla, mutta olen yrittänyt ehtiä nauttimaan pienistä kesäiloista. Miten sun heinäkuu on kulunut? [Satu]

– Olen lomaillut melkein koko heinäkuun mutta saanut viettää myös ihanan kiireetöntä aikaa työhuoneella.  [Sini]

Viime kerralla juteltiin Paavo Järvilehdon ja Lauri Järvilehdon kirjasta Pim! Olet luova ja silmäiltiin siihen liittyviä Luovuuskortteja. Nyt onkin mukava puhua niistä enemmän. [Satu]

– Hauskaa jatkaa luovuusaiheesta! [Sini]

– Kortit on tosiaan jaoteltu kolmeen ryhmään, jotka ovat kerääminen, valikointi ja luonnostelu sekä jalostaminen ja viimeistely. Korteissa on Pim! Olet luova -kirjassa esiteltyjen luovan prosessin vaiheiden ohjeita kompaktissa muodossa. Paketin takakannessa on hauska ja motivoiva esittelyteksti: ”Luovuuteen kuuluu epätoivo. Jossain vaiheessa työskentely on innostavaa. Välillä taas tuntuu, että kaikki on vain pelkkää tuubaa. Siksi on tärkeää jatkaa tekemistä myös silloin, kun se tuntuu vaikealta. Ratkaisut löytyvät ennen pitkää – etenkin kun opettelet käyttämään erilaisia luovan ajattelun menetelmiä.” Esimerkiksi työprojektien, taideteoksen, oppimistehtävän tai ”minkä tahansa uuden idean synnyttämiseen ja valmiiksi saattamiseen” tarkoitettujen korttien luvataan auttavan, kun ”luovuutesi kaipaa sparrausta.” [Satu]

– Korttien mukana tuli myös jonkinlaiset käyttöohjeet, eikö niin? [Sini]

– Joo. Näin käytät kortteja -ohjekortti sisältää esimerkkejä siitä, miten kortteja voi käyttää. Yhden esimerkin mukaan kortit voi jakaa kolmeen vaiheiden mukaiseen ryhmään ja miettiä, mikä kortti sopii mihinkin oman projektin työvaiheeseen, ja sitten toimia korttien ohjeiden mukaisesti. Seuraavissa vaihtoehdoissa voi valita taustapuoli ylöspäin käännetyistä korteista sattumanvaraisesti jonkin ja noudattaa sen ohjeita, jolloin kortin voi myös antaa johdattaa seuraavaan työvaiheeseen. Ja yksi vaihtoehto on luonnollisesti korttien luova käyttö omalla valitsemallaan tavalla. Miten sä olet käyttänyt kortteja, Sini? [Satu]

– Työhuoneella olen työskennellyt monen jo pidempään jatkuneen maalausprojektin kanssa, jotka elävät omaa elämäänsä. En halunnut käyttää kortteja niihin vaan etsin korttien avulla ideaa, joka olisi rento irtiotto muusta työskentelystä, ilman paineita ja liikaa suunnittelua. Käytin esimerkkiä yksi, eli ryhmittelin kortit ja valitsin itselleni sieltä sopivan tuntuiset ohjeet. Korttini olivat arkistointi, sattuma, luonnostelu ja jalostaminen. Olen jo pitkään ollut erilaisten idea-arkistojen kerääjä. Arkistointini ei ole kovinkaan järjestelmällistä mutta ajaa asiansa. Arkistossani on jonkin verran tekstejä, mutta suurin osa arkistostani on kuvia, joissa on jotain kiinnostavaa. Se voi olla esimerkiksi aihe, muodot, värit, elementtien rytmi tai liike tai sekoitus niitä kaikkia. Kortteja selaillessani päätinkin käyttää kesällä kännykkään keräämääni arkistoa kasvien kuvista. Käytin apuna sattumaa. Kasvikuvista sormeni osui sokkona kuvaan pelargonian lehdistä, joista tuli lähtökohta luonnosmaiselle maalaukselleni. Istahdin pienen maalauspohjan kanssa työhuoneen lattialle ja annoin maalauksen viedä. [Sini]

– Tuo kuulostaa todella herkulliselta. Kerro lisää! [Satu]

– Olin aamulla löytänyt vaatekomerosta kirpputorilta ostamani valkoiset kangastossut ja tuunannut niitä akryyliväreillä. Maalauksen värit olivatkin suurimmaksi osaksi kengistä jääneitä sekoituksia. Sattuma oli siis mukana myös värien valinnassa. Sattuma ja välineiden rajaaminen vähentää valintojen määrää, mikä voi olla vapauttavaa tämän tyyppisissä nopeissa harjoituksissa. Luovuuskorteista seuraavaksi valitsen jatkojalostamisen. Tämä tarkoittaa itselleni, että jatkan aiheen tutkimista maalaten, ehkä seuraavaksi hieman isompaan kokoon. Lopputulos tulee varmastikin olemaan enemmänkin sarja variaatioita kuin yksi viimeistelty lopputulos. [Sini]

– Jännä nähdä sitten! Mä olen ollut taas paljon asiatekstien äärellä ja kaivannut usein luovan kirjoittamisen taikapiiriin. Koska en ole pystynyt pitämään kovin pitkiä työtaukoja, päätin kokeilla Luovuuskortteja ikään kuin taukojen virkistyksenä. [Satu]

– Kävit siis ikään kuin pienellä luovuuslomalla. [Sini]

– Joo! Vedin keräämispakasta kortteja ja sain yhdellä kerralla kortit: Selaa kirjaa, Yhdistä ideoita ja Improvisoi. Näiden korttien inspiroimana otin muutaman luennassa olevan kaunokirjallisen teoksen lähempään tarkasteluun. Keräsin kirjoista kiehtovia katkelmia ja kirjoitin ne muistivihkooni. Näin oli tarkoitukseni tehdä jo viime vuonna suorittaessani Helmet-lukuhaasteita, mutta koska silloin lukemieni kirjojen määrä oli niin suuri, muistiinpanojen tekeminen jäi. Onneksi tartuin Luovuuskortteihin nyt, sillä muistiin kirjoittamisen jälkeen alitajunta on lähtenyt ihan omille teilleen tekstien kanssa. Yhtäkkiä lukemistani kirjoista poimimani tekstipätkät ovat alkaneet elää omaa elämäänsä ja yhdistyä seuraavan kortin tehtävään, joka oli Mene metsään -kortissa. Siinä kehotetaan menemään lähimetsään ja tallentamaan kaikki mielenkiintoinen valitsemallaan tavalla. Itse olen tänä kesänä valinnut valokuvauksen. [Satu]

– Olet siis prosessin aikana sujuvasti siirtynyt mediasta toiseen. Mistä kirjoista olet ammentanut inspiraatiota? [Sini]

– Tänä kesänä lukemiini kaunokirjoihin on mahtunut aika rankkoja tarinoita, kuten Colson Whiteheadin Nickelin pojat, Ta-Nehisi Coatesin Vesitanssija ja Maggie Nelsonin Jane – Eräs murha / Punaiset osat. Niiden vastapainoksi on ollut ihana uppoutua tänä vuonna suomeksi ilmestyneeseen Judith Schalanskyn Kaukaisten saarten atlas -teokseen, jonka alkuperäinen saksankielinen versio Atlas der abgelegenen Inseln, joka valittiin ilmestymisvuonnaan 2009 Saksan kauneimmaksi kirjaksi. Tein Luovuuskortteja käyttäen kirjan kiehtovista paikannimistä pienen luovuutta ruokkivan tehtävän, joka sekin vaikuttaa jääneen kummittelemaan mieleen hyvällä tavalla. [Satu]

– Kuulostaa, että hautumassa on jotain mielenkiintoista tulevia luovia tekstejä varten. Mikä on sun kokemus korttien käytöstä ja kenelle niitä suosittelisit? [Sini]

– Luovuuskortit ovat selkeitä tehtäviltään ja ohjeiltaan. Vaikka monet asiat niissä ovat tuttuja, arjen kiireessä niiden noudattaminen unohtuu usein. Nämä konkreettiset kortit toimivat mun mielestä hyvinä työkaluina erityisesti, kun haluaa piristää töitään ja niiden eri vaiheita. Kortit muistuttelevat aistien aktivoimisesta ja valppaudesta omaa ympäristöään kohtaan. Uskoisin, että näistä voisi olla hyötyä varsinkin sellaisille, jotka ovat vasta sukeltamassa luovan työskentelyn maailmaan. [Satu]

– Samaa mieltä! Kortteja voi käyttää leikkisästi nopeissa harjoituksissa tai apuna pidemmissä luovissa prosesseissa.  [Sini]

– Pysytään luovuuden äärellä jatkossakin! [Satu]

– Ehdottomasti! [Sini]

©Tarusola

Pim! Olet luova -kirjan äärellä

Kahden ystävän kohtaaminen eräänä kesäkuun lopun päivänä

– Moikka, Sini! Kesä on kauneimmillaan. Oletko ehtinyt nauttia siitä? [Satu]

– Kyllä jonkin verran ja lomanodotus on entistä vaikeampaa näin ihanalla säällä. [Sini]

– Viime kerralla oli puhetta Paavo Järvilehdon ja Lauri Järvilehdon Pim! Olet luova -kirjasta. Nyt ollaan saatu se Tuuma-kustannukselta, kuten myös kirjaan liittyvät Luovuuskortit. Kiitokset Tuumalle niistä.

– Kirjassa on paljon tuttua asiaa luovuudesta, mutta asiat on kiva nähdä uudestaan kielennettyinä vahvistuksina. Kirjan kieli ja tyyli ovat sopivan kepeät ja tekevät tekstistä helppolukuisen ja raikkaan. Rakenne on onnistunut sekoitus teoriaa ja käytäntöä. Tekijöiden omakohtaiset esimerkit, lukijan aktivointi pitkin matkaa ja monet välikevennykset piristävät ja sopivat mun mielestä luovuutta käsittelevään kirjaan erinomaisesti. [Satu]

– Olen samaa mieltä. Äänikirjana kokemus oli hieman erilainen, sillä visuaaliset elementit ja taitolliset ratkaisut jäävät väkisinkin pois. Painetussa ja sähköisessä kirjassa kuvitukset keventävät sisältöä, ja niiden oheen tehdyt nostot tarjoavat mainiosti tilaa pysähtyä pohtimaan lukemaansa. Myös lukijaa aktivoivien tehtävien tekemiseen on jätetty sivuilla tilaa, ja siksi painettu kirja palvelee lukijaa mielestäni kaikkein parhaiten. Pienen kokonsa puolesta kirja sopiikin hyvin mukana kannettavaksi. [Sini]

– Järvilehdot kirjoittavat (s. 165): ”Luova työ ei ole kokoelma irtonaisia oivalluksia vaan kokonaisuus, jossa jokainen osa tukee toistaan luontevasti.” Se on mun mielestä hyvin kiteytetty. Vaikka me ollaan käsitelty luovuutta blogissa vuosien varrella se vain silloin tällöin eksplisiittisesti nimeten, me ollaan kuitenkin oltu aika kokonaisvaltaisesti luovuuden äärellä toiminnassamme. Mä koen oppineeni sulta paljon luovasta työskentelystä, kun olen päässyt seuraamaan läheltä, miten teet kuvataidetta. [Satu]

–Kyllä, ja oppimista on tapahtunut myös toiseen suuntaan, kiitos siitä! Kirjan alussa tekijät tarttuvat siihen yleiseen luuloon, että on olemassa ei-luovia ihmisiä. Muistan lukuisia kertoja, kun minulle on joku tullut sanomaan, että ihailee luovia ihmisiä, mutta ei itse ole kyllä yhtään luova. Olen kuullut saman esimerkiksi työskennellessäni varhaiskasvatuksessa. Kuitenkin nämä samat ihmiset keksivät päivittäin mitä luovimpia ratkaisuja, joilla helpotetaan mielipahaa, oppimista, ryhmässä toimimista, siirtymätilanteita ja tuodaan iloa lasten elämään. Luovuus liitetään usein vahvasti erilaisiin kulttuurin muotoihin ja niihin liittyviin taitoihin. Suosittelisinkin kirjaa ehdottomasti juuri niille ihmisille, jotka kokevat olevansa vähemmän luovia ja pitävät sitä esteenä luovalle toiminnalle. [Sini]

– Sä ja mä ollaan tehty paljon luovaa yhteistyötä. Järvilehdot kirjoittavat ideoiden yhteydessä (s. 41): ”Siksi on typerää tyrmätä toisten kertomia ideoita, ennen kuin olet varma siitä, että oikeasti ymmärrät, mitä toinen tarkoittaa. Usein luovan työn ammattilaiset kuitenkin törmäävät siihen, että ideoita ammutaan alas kuin erityisen kömpelöitä ankkoja syksyisellä lintumetsällä.” Olen arvostanut sun kanssa työskentelyssä erityisesti sitä, että olet suhtautunut aina avoimesti lähes kaikkiin ideoihini. Joskus yhteistyötä tehdessä törmää sellaisiin ihmisiin, jotka tappavat kaikki luovat ideat sanomalla aina ”Ei!” tai kritisoimalla kaikkea välittömästi. Sellaisessa ilmapiirissä ideoinnin ilo tyrehtyy viimeistään muutaman yrityksen jälkeen. [Satu]

– Meidän yhteistyö on tosiaan ollut aina hauskaa ja toimivaa. Teen kuvataidetta pääasiassa yksin, ja siksi näissä muissa projekteissa yhdessä tekeminen on ollut todella virkistävää. [Sini]

– Lempikatkelmani Pim! Olet luova -kirjassa on (s. 125): ”Lukeminen ja matkustaminen ovat kokonaisvaltaisia tapoja rikkoa ajattelun kankeutta, ja ne ovat luovuuden ruokkimiskeino, joka on mahdollista ihan jokaiselle. Mielikuvitus on matkustamista mahdollisiin ja mahdottomiin maailmoihin. Mitä enemmän luet ja mitä erilaisemmissa paikoissa käyt, sitä enemmän mielikuvituksellasi on käyttövoimaa viedä sinut uusiin ja tuntemattomiin maailmoihin.” [Satu]

– Tunnistan tuon ehdottomasti! Itselleni erityisen merkityksellisiä ovat myös musiikki, elokuvat ja tietysti kuvataide. Muiden luovuuden hedelmistä saa energiaa ja ahaa-elämyksiä. On virkistävää löytää uusia näkökulmia ja tapoja tehdä. Se herättää itsellekin halun rikkoa ja kyseenalaistaa jo tutuksi käyneitä kaavoja. [Sini]

Pim! Olet luova -kirjan lähdeluettelo on painottunut englanninkieliseen kirjallisuuteen. On myös varsin paljon suomenkielisiä luovuutta käsitteleviä teoksia, joihin olen perehtynyt omissa kirjoitusprojekteissani. Esimerkiksi Kari Uusikylä on kirjoittanut luovuudesta paljon, kuten teoksen Luovuus. Taito löytää, rohkeus toteuttaa (1999) yhdessä Jane Piirron kanssa sekä teokset Luovuus kuuluu kaikille (2012) ja Naislahjakkuus (2008). Mieleen tulevat vielä aiemmin lukemani Juha T. Hakalan Luova laiskuus. Anna ideoille siivet (2013) ja Jim Solantien Luova lapsi: oivaltaa, oppii ja pärjää (2009) sekä Nando Malmelinin ja Petro Poutasen kirja Luovuuden idea. Luovuus työelämässä, yhteisöissä ja organisaatioissa (2017). Myös Claes Anderssonin Luova mieli. Kirjoittamisen vimma ja vastus (2002) on herättänyt ajatuksia erityisesti luovaa kirjoittamista pohtiessa. [Satu]

– Hyviä lukuvinkkejä luovuudesta kiinnostuneille. [Sini]

– Erityisen kiinnostavasti Pim! Olet luova -kirjassa on käsitelty luova prosessi, jossa Järvilehdot erottavat viisi eri vaihetta: keräämisen, valikoinnin, luonnostelun, jalostamisen ja viimeistelyn (s. 96). He korostavat, ettei prosessi etene lineaarisesti vaan siihen liittyy ennakoimattomuutta. Kaikki viisi vaihetta käsitellään yksityiskohtaisesti kirjassa. Niiden yhteydessä annetaan myös runsaasti konkreettisia vinkkejä, joihin perehtymällä ja joita noudattamalla lukija pääsee varmasti pitkälle luovassa työskentelyssä. [Satu]

–Uskon, että moni luovan työn tekijä tunnistaa omassa työssään nämä vaiheet tai jotain samankaltaisia toimintamalleja. Järvilehdot toteavatkin (s. 94): “Aika lailla kaikkia luovaa prosessia kuvaavia malleja yhdistää ajatus siitä, että luova ajattelu on jonkinlaista heiluriliikettä irrottelun tai vapaan ajattelun sekä keskittyneen ja koostavan ajattelun välillä – juuri divergentin eli hajottavan ja konvergentin eli kokoavan ajattelun välillä.” [Sini]

Pim! Olet luova -kirjan tärkeä sanoma on mun mielestä se, että ihmisen tulisi rohkeammin uskaltaa ajatella ja toimia luovasti ihan arkipäiväisissäkin asioissa. Tuo muistutus kiteytyy parhaiten tässä katkelmassa (s. 21): ”Ihmiset turhautuvat usein arkeensa. Monta kertaa kuulee sanottavan, että on pakko – ei ole vaihtoehtoja. Todellisuudessa juuri vaihtoehdot ovat se pääoma, jota jokaisella meistä on. Jokaisella on mahdollisuus toimia eri tavalla, jos vain antaa siihen itselleen luvan. Aina voi tehdä asiat vähän eri tavalla kuin ennen: ajatella uudella tavalla, mennä eri reittiä töihin, käyttää erilaista kynää, tehdä pieniä mikromuutoksia elämässä. Ainoa tapa menettää tämä inhimillinen pääoma on tehdä kaikki päivästä toiseen samalla tavoin ja odottaa, että asiat muuttuisivat itsestään.”

– Kyllä, tämä herätteli myös minut tarkastelemaan omaa ajatteluani. Vaikka pidän itseäni luovana ihmisenä ja teen päivittäin luovaa työtä, ei luovuus aina kuitenkaan yllä arkipäiväisiin valintoihin. Uudella tavalla ajattelu vaatii selvästi tietoista aktivointia.  [Sini]

– Nämä Pim! Olet luova -kirjaan liittyvät Luovuuskortit on jaoteltu kolmeen ryhmään, jotka ovat 1) kerääminen, 2) valikointi ja luonnostelu sekä 3) jalostaminen ja viimeistely. Korteista löytyy kirjassa esiteltyjen luovan prosessin vaiheiden ohjeita kompaktissa muodossa. [Satu]

– Näyttää kivalta! Näihin täytyykin perehtyä kaikessa rauhassa. [Sini]

– Oletko muuten lukenut Lauri Järvilehdon kirjan Hauskan oppimisen vallankumous? Siitäkin olisi kiva puhua joskus myöhemmin. Entä tehtäisiinkö heinäkuussa joitain luovuutta ruokkivia harjoituksia näitä Luovuuskortteja käyttäen? [Satu]

Hauskan oppimisen vallankumous on kyllä lukulistalla. Palataan siihen myöhemmin. Luovat harjoitukset heinäkuussa kuulostavat hyviltä! [Sini]

© Tarusola

Kirjainten kanssa tanssimassa

Kahden ystävän kohtaaminen eräänä toukokuun lopun päivänä

– Moi, Sini! Mikä vihreys ja vehreys! Miten sun toukokuusi on sujunut? [Satu]

– Hei, Satu! On tosiaan ihanan vihreää. Mun toukokuu on ollut kiireinen, ja kaikki vapaat hetket olen viettänyt sormet mullassa. Mitä itse olet puuhaillut? [Sini]

– Vaikka mitä. Päällimmäisenä mielessä on vähän aikaa sitten lukemani Jani Saxellin kirja Tanssii kirjainten kanssa — Inspiraatiota tämän päivän tarinankertojille. Onko kirja sulle jo tuttu? [Satu]

– Ei ole vielä tuttu. Olen kyllä nähnyt kannen käyttämässäni e-kirjapalvelussa. Millaisesta kirjasta on kyse? [Sini]

– Sain tämän arvostelukappaleen meille kustantajalta. Kiitos, Art House! Teos on suunnattu kirjoittajille, joilla on joko tekeillä tai suunnitteilla oma käsikirjoitus. Saxell kuvailee kohdeyleisöä ilmeikkäästi: ”– yhtä hyvin oman elämänsä kertureille, dekkaristeille ja humoristeille, pienten eleiden ja mielenliikkeiden novellisteille, joiden taito ja taika on saada rivin välitkin puhumaan, kuin myös kieltä vyöryttäville alitajunnan maalareille ja pyroteknikoille. Niin rähjäisen elämänmakuisille Charles Bukowskin (1920–1994) hengenheimolaisille kuin tulevaisuuden leenakrohneille ja maaritverrosille, jotka lomittavat arkisuuttaa ja outoutta, kirkkaita ja kuulaita lauseita ja ihmismielen vinksahduksia. ” (s. 25.) Saxell kirjoittaa oppaan tehtävän olevan ”villitä ja vapauttaa, rohkaista lukijaa oman sisäisen äänensä (tai ääntensä) etsintään. Samoin lietsoa kapinaa ’todellisen’ elämän reunaehtoja vastaan.” (s. 13–14.) [Satu]

– Kohderyhmä ei siis taida olla aivan vasta kirjoittamista aloittelevat. Tuo kapinallisuus kuulostaa kyllä houkuttelevalta! [Sini]

– Opas on sopiva sekoitus kannustusta ja suorasukaista realismia. Se on jaoteltu kolmeksi isoksi kokonaisuudeksi: I Perusaskeleet, II Piruetit ja pyörähdykset sekä III Tarinankertojan kymmensormijärjestelmä. Kahden ensimmäisen kokonaisuuden lopussa on Johtopäätöksiä-osio, jossa kirjallisten esimerkkien jälkeen sovelletaan oppeja tarkemmin käytäntöön. Kolmas kokonaisuus, Tarinan kertojan kymmensormijärjestelmä, sisältää nimensä mukaisesti kymmenen kohtaa, jotka käsikirjoituksen tekemisessä tulisi ottaa huomioon. Sen jälkeen seuraa Loppusoinnut-osio, joka on täydennetty otsikon osalla: ”Kuinka poltetaan talo maan tasalle”. Siinä käsitellään julkaisemisen realiteetteja. [Satu]

– Julkaisemisen realiteetit tulevat varmasti jokaisella vastaan. On hyvä olla tästäkin puolesta tietoinen. Mitä luulet, voisiko kirjasta olla apua esimerkiksi sarjakuvan käsikirjoittajalle? [Sini]

– Sarjakuvaa ei oppaassa varsinaisesti käsitellä, mutta teoksen oppien soveltamisesta on varmasti hyötyä sarjiskäsikirjoitusta tehdessä esimerkiksi kerronnan, miljöön tai henkilöhahmojen rakentamisen kannalta. Oppaassa käsitellään kaiken kaikkiaan valtava määrä kirjallisuutta, mikä on todella avartavaa ja paikoitellen jopa suorastaan hengästyttävää. Saxell on lukenut paljon ja pystyy kirjallisuustieteen opintojaan hyödyntäen esittelemään suvereenisti teoksia eri esimerkkien yhteydessä. Joukkoon mahtuu sekä nykykirjallisuutta että iäkkäämpiä klassikoita. Eri tekniikoita, tyylejä ja muita kirjoittamisen yksityiskohtia valotetaan kirjallisten esimerkkien avulla. Lisäksi lähteinä käsitellään tv-sarjoja ja elokuvia. Hyvien tarinoiden rakastajalle opas on todellinen aarreaitta. Se myös innostaa tarttumaan mainittuihin teoksiin, mikä on taidokas temppu. Lukeminenhan kulkee käsi kädessä kirjoittamisen kanssa. Teoksia ja kirjallisia esimerkkejä käsitellään niin paljon, että välillä täytyy skarpata, milloin on ikään kuin lukijan aktiivinen vuoro toimia konkreettisemmin. Millaisia lähteitä sä käytät kuvataiteen tekemisen inspiraationa, Sini? [Satu]

– Inspiraationa maalausten tekemiselle voivat toimia todella monet eri asiat, esimerkiksi hyvät kirjat ja musiikki. Olet saanut mun kiinnostuksen heräämään, ja vaikka en edelleenkään ryhtyisi harrastamaan kirjoittamista, alkoi tämä kuvailemasi kirjallisuuden käsittely kiinnostaa. Kuulostaa siltä, että tästä kirjasta voisi nauttia myös innokas kirjallisuuden lukija. [Sini]

– Ehdottomasti! Mä olen omien luovien tekstieni parissa pohtinut viime aikoina erityisesti henkilöhahmoja. Siksi olikin hyvä lukea Saxellin muistutus: ”Henkilöitäkin elävöitetään menemällä itse tilanteisiin. Jos joku hahmo on vaikkapa laiska, tekopirteä, hermostunut tai ihan mitä tahansa, sitä kannattaa kaikkein vihoviimeisimmäksi ruveta kuvaamaan adjektiiveilla. Antaa näiden luonteenpiirteiden tulla epäsuorasti ilmi hahmon toiminnassa ja tekemisessä, arjen konkreettisissa asioissa: puheen ja elekielen maneereissa, pukeutumisessa, ulkoisessa olemuksessa.” (s. 126.) Millaisia näkemyksiä sulla on henkilön kuvaamisesta kuvataiteessa? Voisiko kuvataiteen ajatuksista henkilökuvauksessa ammentaa kirjoittamiseen tai päinvastoin? [Satu]

– Maalauksissani ihmishahmot ovat yleensä aika viitteellisiä tai perustuvat suoraan vanhoihin valokuviin. Ne ovat osana kokonaisuutta enemmänkin edustamassa ihmistä tai ihmisen toimintaa. Jos teen sarjakuvaa tai kuvitusta, lähestymistapani on aika erilainen. Tarinan hahmoon täytyy tutustua, jotta sen tavat toimia ja olla on helpompi toteuttaa visuaalisen tarinankerronnan avulla. Tässä varmasti on paljon yhteistä henkilöhahmoista kirjoittamisen kanssa. Hahmo luodaan kuvien, toiminnan ja tekstin avulla. [Sini]

– Saxellin kirjassa käsitellään myös Helsinkiä kirjallisuuden näyttämönä. Mulle tulee monilta kävelyiltä heti mieleen parikin paikkaa, jotka ovat saaneet mielikuvituksen liikkeelle. Yhdestä paikasta ottamani kuva on jäänyt kummittelemaan alitajuntaani, ja aavistelen, että jonain päivänä mun on kirjoitettava siitä. Erityisesti Suomenlinna on myös aina kutkutellut tarinoillaan. Tuleeko sulle mieleen jokin sua inspiroinut Helsingin paikka, jonka haluaisit maalata? Vai oletko jo maalannut sellaisen? [Satu]

– Nyt ei ainakaan heti tule mieleen tiettyä paikkaa Helsingissä. Enemmänkin ne ovat hetkellisiä valotapahtumia luonnossa, kuten meren rannalla tai metsälammella. Vielä jonain päivänä haluaisin lähteä maalausmatkalle Etelä-Ranskaan kokemaan monia taiteilijoita inspiroineen valon ja maisemat. [Sini]

Tanssii kirjainten kanssa -opas on kirjoitettu elävän vivahteikkaasti. Se sisältää paljon asiaa ja vaatiikin syventymistä. Oikotietä onneen ei ole, ei kirjoittamisessakaan. Tässäkään oppaassa ei ole varsinaisia konkreettisia kirjoitusharjoituksia, kuten ei ole aiemmin käsittelemässämme Miksi en kirjoittaisi? -kirjassakaan. Kaipaan sellaisia välillä ja taidan seuraavaksi uudeksi kirjoitusoppaaksi yrittää löytää sellaisen. Pienten kirjoitusharjoitusten tekeminen on kaiken puurtamisen lomassa niin virkistävää. Teetkö sä muuten joskus ”kuvantekemisharjoituksia” arjen keskellä? Entä onko sulla mielessä joitain sellaisia hyviä oppaita, joissa olisi vastaavia kuvantekemistehtäviä kuin joissakin kirjoitusoppaissa kirjoitusharjoituksia? [Satu]

– Harvemmin tulee tehtyä valmiita kuvan tekemiseen liittyviä harjoituksia. Harjoituksia sisältävää kirjallisuutta tulee aina välillä vastaan, ja sieltä tulee poimittua ideoita myös omaan opetukseen. Erilaisia tehtäviä kehittelen ja käytän tietysti opetuksessa. Mielestäni harjoituksissa on tärkeintä motivaatio. Tehtävänannon täytyy innostaa ja olla tarpeeksi väljä, jotta kuvan tekijän omille ideoille jää tilaa. Toisaalta tarvitaan esimerkkejä ja visuaalisia virikkeitä. Parhaiten tämä onnistuu tuttujen oppilaiden kanssa. Siksi ajattelen, että valmiit tehtävät ja harjoitukset ovat ikään kuin ideapankki, josta voi muokata senhetkiseen tarpeeseen sopiviksi. [Sini]

– Muuten, Saxell käsittelee myös Ville Hännisen Kirjan kasvot -teosta, joka luotaa sekä kirjankansia että teosten nimeämisen trendejä. Etkös sä ole tehnyt yhteistyötä graafisen suunnittelijan Minna Luoman kanssa? Olisikohan mahdollista saada hänet joskus vieraaksi Kielikuvakohtaamisiin keskustelemaan kirjankansista? [Satu]

– Kyllä, Minna on palkittu useista suunnittelemistaan kirjoista. Kysyn, ehtisikö hän vierailemaan ja kertomaan työstään. [Sini]

– Kiva! Jani Saxellin oppaan Tarinankertojan kymmensormijärjestelmän 7. kohta on nimeltään ”Älä lennä turhaan, mutta pysyttele tien päällä”. Lukiessani tuota mieleeni tuli katkelma Paavo Järvilehdon ja Lauri Järvilehdon kirjasta Pim! Olet luova: ”Lukeminen ja matkustaminen ovat kokonaisvaltaisia tapoja rikkoa ajattelun kankeutta, ja ne ovat luovuuden ruokkimiskeino, joka on mahdollista ihan jokaiselle. Mielikuvitus on matkustamista mahdollisiin ja mahdottomiin maailmoihin. Mitä enemmän luet ja mitä erilaisemmissa paikoissa käyt, sitä enemmän mielikuvituksellasi on käyttövoimaa viedä sinut uusiin ja tuntemattomiin maailmoihin.” (s. 125.) Oletko lukenut tuon kirjan? [Satu]

– Hyvä, kun muistit tämän kirjan! Se on itselläni juuri kesken ja vaikuttaa kiinnostavalta. Palataanko siihen ensi kuussa? [Sini]

– Joo, oikein mielellään! Luovia kesäisiä tanssihetkiä kirjainten ja kuvien parissa! [Satu]

© Tarusola

Virtuaalikierroksilla

Kahden ystävän etäkohtaaminen eräänä huhtikuun lopun päivänä

– Moikka, Sini! Kiva tavata taas, vaikka edelleen joudutaankin kohtaamaan näin etänä! [Satu]

– Hei, Satu! Kiva nähdä! Miten menee? [Sini]

– Ihan hyvin, vaikka paljon onkin kaikenlaista ja totuttelemista muutoksiin. Olen kaivannut erityisesti kirjastoja kovasti. Kirjastokäynnit ovat mulla olleet niin olennainen osa arkea ja juhlaakin. Olen myös moneen otteeseen tarvinnut ammattikirjallisuutta, jota nyt on pitänyt metsästää kissojen ja koirien kanssa. Onneksi BookBeat auttaa akuuttiin kaunokirjallisuuden kaipuuseen, ja löytyyhän sieltä myös aimo annos tietokirjojakin. Onko sulla ollut aikaa lukea? [Satu]

– En ole ehtinyt juurikaan lukemaan, mutta kuuntelen kyllä äänikirjoja edelleen työmatkoilla. Olen siirtynyt liikkumaan pyörällä, ja kirjat toimivat erittäin hyvänä matkaseurana. [Sini]

– Mulla oli tosiaan toukokuussa tarkoitus mennä tutustumaan erään lukupiirin toimintaan, mutta se siirtyy nyt parempiin aikoihin. Onko sulla ollut viime aikoina paljon virtuaalista tekemistä? [Satu]

– Eskaria toteutetaan edelleen osittain etänä niille, jotka ovat kotona. Myös Vantaan kuvataidekoulun opetus tapahtuu etänä. Olen siis viime aikoina keskittynyt olemaan enemmän tuottajan roolissa kuin kuluttajana. Olen myös tehnyt ensimmäiset YouTube-videoni kuvataidekoulun kanavalle.  Näyttelykäyntejä olen kuitenkin tehnyt virtuaalisesti. Olen myös ehtinyt nauttimaan muutamista Sofi Oksasen Koronakeittiö-lähetyksistä Instagramissa. [Sini]

– Tuo miniatyyrigalleria on todella inspiroiva! Tekee mieli kokeilla sellaisen tekemistä heti, kun on aikaa. Mä olen osallistunut moniin seminaareihin etänä ja kouluttanut itsekin verkossa. Vaatiihan kameran pienelle pisteelle puhuminen aluksi uudenlaista orientoitumista, kun on tottunut välittömään kasvokkaiseen vuorovaikutukseen. Toisaalta on antoisaa huomata, että hedelmällisiä kohtaamisia ja keskusteluja voi syntyä myös ihmisten ollessa fyysisesti kaukana toisistaan. [Satu]

– Olen erityisesti seurannut etäkouluopetusta sekä opettajien näkökulmasta erilaisten keskustelupalstojen kautta että oman kotoa koulua käyvän nuoren kokemusten kautta. Opettajat ovat ratkoneet etäopetuksen haasteita ihailtavan luovasti ja tarjolla olevilla välineillä. Onhan tämä tosi haastava tilanne. [Sini]

– Kyllä, haasteita riittää. Lisäksi vaivaa krooninen matkakuumekin. Kaunokirjallisten pakomatkojen lisäksi on virkistävää lähteä myös virtuaalimatkoille. Olikin hauska lukea Ylen sivuilta Kauhea matkakuume ja neljän seinän sisällä? Täältä pääset virtuaalimatkalle Venetsiaan, Hollannin kukkakedoille ja kuningatar Elisabetin edustusasuntoonartikkeli. Me valittiin teinin kanssa virtuaalimatkakohteeksi Stonehenge. [Satu]

– Tätä en ole nähnytkään. Täytyypä käydä tutustumassa. [Sini]

– Suosittelen lämpimästi. Meidän vierailu kivipaasien keskellä oli niin inspiroiva, että innostuttiin sen jälkeen piirtämään ja kirjoittamaan kuningas Arthurin tunnelmissa. [Satu]

– Muistelen, että meidän oli tarkoitus vierailla Vantaan taidemuseo Artsin Kuvanvapaus-näyttelyssä juuri silloin kun museot suljettiin. Nyt on meidän onneksi tarjolla kaksi näyttelykierrosta kyseiseen näyttelyyn. Haluaisitko käydä kierroksilla? Ekassa videossa näyttelyn kuraattori Jean Ramsay esittelee näyttelyä ja sen teemoja. Toisella kierroksella museon opas ja työpajaohjaaja Minttu Ypyä kertoo näyttelystä lisää. Museon sivuilta löytyy myös näyttelyyn liittyviä tehtäviä koululaisille ja kuvallisesta ilmaisusta kiinnostuneille. Nettisivujen mukaan “Museoesittelyt liittyvät videosarjaan, jossa vantaalaiset museot ovat yhdistäneet voimansa poikkeustilanteessa. Huhtikuussa Vantaa-kanavalla julkaistaan museokierros joka perjantai. Mukana ovat kaupungin omien museoiden – Artsin ja Vantaan kaupunginmuseon – lisäksi Suomen ilmailumuseo sekä Vantaan Maatalousmuseo.”  Tarjolla on siis tulevaisuudessa myös lisää kierroksia Vantaan museoihin. [Sini]

– Todella kiinnostava näyttely ja onnistunut kuraattori Jean Ramsayn pitämä näyttelyn esittely! Sitä olisi voinut kuunnella paljon kauemminkin. Nimet vilahtelivat tosi nopeasti ohi ja välillä teoksetkin, mutta ehdin bongata oman suosikkini. Se on se monen kuvan muodostava teos, jossa Karstein Volle on tehnyt potretteja tavallisista ihmistä metromatkojen aikana. Kuraattori Jean Ramsay kertoi esittelyssä taiteilijan havahtuneen siihen, että ohittaa päivittäin suuren joukon ihmisiä huomaamatta heitä. Halusi ruveta luonnostelemaan heitä, jotta massa saisi kasvot. Näin sosiaalisen etäisyyden aikana tuo saa vielä ihan uudenlaisen sävyn. Löysin etsiessäni Karstein Vollesta lisätietoja kiinnostavan linkin hänen vuonna 2017 Galleria Bokvillanissa pitämäänsä HERE WE ARE -näyttelyyn. Näyttelystä kertovilta sivuilta löytyy tehtävä, jota voisin itse joskus kokeilla, kun taas voi pysähtyä ihmisten lähelle. Ihmisiä valokuvatessani olen joutunut pohtimaan samoja asioita kuin tehtävässä nostetaan esiin ihmisen yksityisyydestä. Volle kiteyttää myös hyvin oppimiseen liittyviä tuntemuksia: ”Voidakseen oppia ja uudistua on äärimmäisen tärkeää tuntea olonsa jossain määrin epämukavaksi. Mukavuusalueella saattaa odottaa hidas kuolema.” [Satu]

– Samaa mieltä, esittely oli hyvä, mutta varsinkin pienempiä teoksia oli vaikea nähdä. Kiinnostuin erityisesti Lupta Femeilor – naisten taistelu -projektista, josta kerrotaan museon sivuilla näin: “Kuvallisen ilmaisun vapautta pohtii myös Lupta Femeilor -työryhmä (Dima Elena, Ioana Silion, Gina Stanescu, Gabriela Bancuta, Rodica Izabella, Dinu Mariana, Maria Caldarar, tuottaja Anna Miettinen ja taiteilija Katriina Haikala). Mukana näyttelyssä on ryhmän kokoama valokuva- ja videoinstallaatio. Haikala antoi romaninaisille kameran, jolla dokumentoida päivittäistä elämäänsä. Kokonaisuuteen liittyvät Haikalan tekemät haastattelut ja naisten muotokuvat.” Tämän kokonaisuuden valokuvia ja tekstejä olisi ollut kiinnostavaa tarkastella lähempää. Taiteilija Katriina Haikalan portfoliosta löysin kuitenkin lisää tietoa ja kuvia projektista.

Pidin näyttelyssä myös siitä, että Vantaallakin paljon esillä oleva katutaide oli mukana näyttelyssä. Omia työmatkojani ilahduttaa erityisesti Myyrmannin kupeessa oleva graffitiaita, jossa maalaukset vaihtuvat usein. Välillä siellä saa tosiaan nähdä myös ajankohtaisiin asioihin kantaa ottavia maalauksia. [Sini]

– Kuvan ja sanan voimaa sekä niiden käytön rajoja käsitellään tässä näyttelyssä ajatuksia herättävästi. Aihe on todella tärkeä ja alati ajankohtainen. Mieleen tulee yhtymäkohtia Päivälehden museon Kertova kuva -näyttelyyn, jossa käytiin tutustumassa viime vuonna. [Satu]

– Kyllä, Kertova kuva -näyttely sisälsi paljon hyvää pohdintaa journalistisen kuvituskuvan tarjoamista mahdollisuuksista. Näkökulma oli vahvasti kuvan ja sanan vuorovaikutuksessa. [Sini]

– Artsissa Minttu Ypyän näyttelyesittely on mun mielestä myös onnistunut. Hän kertoo koululaisille suunnatussa esittelyssään kuvanvapaudesta selkeästi ja havainnollisesti. Sekin olisi voinut kestää paljon kauemmin. Oletko jo ehtinyt tehdä noita näyttelyyn liittyviä tehtäviä, Sini? [Satu]

– Esittely oli tosiaan kivan perusteellinen. Kävin silmäilemässä myös tehtäviä ja hyviltä vaikuttivat. Toimivat varmasti hyvin etäkoululaisille. [Sini]

– On ollut myös kiva bongata kuvataidetta kävelylenkeillä, kuten Ilona Niemen Personae mythologiaeteos Tapiolan WeeGee-talon edessä olevan rakennustyömaan ympärille kiertyvässä aidassa. [Satu]

Ilona Niemi, Personae Mythologiae
Ilona Niemi, Personae Mythologiae

– Taidetta löytyy tosiaan paljon kaupunkiympäristöstä. Bongausavuksi löytyy esimerkiksi HAMin sivuilta luettelo Helsingissä esillä olevasta julkisesta taiteesta, jota on helppo löytää sivulla olevan kartan avulla. [Sini]

–Tuo onkin hyvä vinkki! Täytyy ottaa käyttöön heti seuraavalla kävelyllä. [Satu]

© Tarusola

Etätehtäviä kartoittamassa

Kahden ystävän etäkohtaaminen eräänä maaliskuun lopun päivänä

– Hei, Satu! Meidän suunnitelmat maaliskuun kohtaamisesta menivät uusiksi, mutta kiva kuitenkin kohdata näin etäyhteydellä. [Sini]

– Moi, Sini! Etäkohtaaminen on ehdottomasti parempi kuin ei kohtaamista lainkaan. [Satu]

– Miten sun arki on muokkautunut nyt poikkeusoloissa? [Sini]

– Kalenteri on mennyt mullin mallin, mutta siihen on sopeuduttava. Terveys on tärkein. Onneksi olen tottunut etätyöhön, ja osa töistäni on aina koneella. Entäpä miten sulla? [Satu]

– Mulla opetustyö varhaiskasvatuksessa jatkuu edelleen, mutta kuvataidekoulun opetus on keskeytynyt, ja tehtäviä annetaan etänä. [Sini]

– Teet arvokasta työtä, kuten kaikki varhaiskasvatuksessa! [Satu]

– Ajattelin, että nyt kun liikkumista täytyy rajoittaa, voitaisiin kerätä tähän blogikirjoitukseen ideoita kotoa käsin saavutettaviin materiaaleihin ja tehtäviin. [Sini]

– Loistava idea! Meidän oman blogiarkiston aarteiden joukosta löytyykin paljon tehtäviä. [Satu]

– Monet tahot ovat myös jakaneet maksutta omat normaalisti maksulliset palvelunsa muiden käyttöön. [Sini]

– Joo, näin ovat tehneet joko osittain tai kokonaan esimerkiksi monikielinen varhaiskasvatukseen ja alakouluun tarkoitettu kirjapalvelu Lukulumo, monikielinen oppimisympäristö Studi, selkokirjoihin keskittynyt Bokpil ja Suomen suurin oppimateriaalikustantaja Sanoma Pro. [Satu]

– Koska meidän täksi kuuksi suunniteltu museokäynti peruuntui, voisin vinkata sulle muutamia museolinkkejä. Näiden kautta pääsee nauttimaan näyttelyistä kotoa käsin. Helmetin sivuille on kerätty linkkejä otsikolla Kotisohvalta museoon. Täältä kävin vierailemassa ainakin Gallen-Kallelan museossa Tarvaspäässä. Virtuaalikierros on hienosti toteutettu. Myös The Art Institute of Chicago tarjoaa virtuaalisen museokierroksen elämyksen. Kiasman sivuilla oleva Online Art sisältää verkkotaidetta. Myös tämän kokoelman teoksien tarkasteluun ja kokemiseen saa uppoamaan paljon aikaa. Kannattaa käydä kokeilemassa esimerkiksi Reija Meriläisen Survivor-selviytymispeliä, joka sijoittuu Kiasman käytäville. Pink Twinsin Infinity taas on vuorovaikutteinen ääniteos, josta jokainen voi miksata ja julkaista oman versionsa ja kuunnella muiden tekemiä miksauksia.

– Kiitos mahtavasta vinkistä! Museoiden joukossa näyttää olevan yksi suosikeistani, The National Gallery Lontoossa. Hienoa, että teoksia pääsee katsomaan suoraan niiden ympäristössä. Täytyykin piipahtaa siellä heti, kun ehdin. Vaikka todellisen museokäynnin kokonaisvaltaista aistikokemusta ei voi korvata millään, tämä on näissä olosuhteissa todella hyvä ratkaisu. Mielikuvitusta käyttäen voi uneksia itsensä vaeltamaan saleihin. Museokortin uutiskirjeen kautta sain linkin ääniopastuksiin eri museoissa ja Vinkataan kulttuuria kotisohville -ryhmään Facebookissa. [Satu]

– Lisää taiteen ja kulttuurin kohteita löytyy Googlen Arts & Culture -sivustolta. Tämä tuntui ihan loppumattomalta linkkilähteeltä, mutta tässä muutamia poimintoja: Dinosaurusfaneille voisin suositella Berliinin luonnontieteellisen museon The Giraffatitan VR-kokemusta, joka toimii myös ihan tietokoneen kuvaruudulla. Kielenä tässä on englanti. Osa tämän Google Arts & Culture -sivuston sisällöistä toimii paremmin kännykällä, kuten Art Selfie, jonka avulla voi löytää taidehistoriasta itselleen kaksoisolennon. En nyt kyllä tiedä, miten menestyksellisesti, mutta jokainen voi päätellä sen tuosta oheisesta kuvasta. Experiments-osiossa voi etsiä taidekuvan väripaletin avulla samoja väriyhdistelmiä omaavia kuvia. Tämän oman maalaukseni värimaailmaan sointui aika moni katutaideteos. Värien määrä on tässä toki aika rajoitettu. [Sini]

– Herkullisia vinkkejä nuokin! Tuosta sun maalauksen värimaailmaan yhdistyvien teosten kollaasista syntyi upea uusi teos! Art Selfietä tekee mieli kokeilla jossain vaiheessa. [Satu]

– Onko sulla suosikkeja meidän oman blogin tehtävistä? [Sini]

– Niitä on kyllä monta! Olen tykästynyt erityisesti luovan kirjoittamisen tehtäviin, kuten Luovuutta ruokkimassa -postauksissamme. Palaan aina uudestaan ja uudestaan John Gillardin Luovan kirjoittajan työkirjaan, josta löytyy inspiroivia tehtäviä kirjoittajille. Tällä hetkellä kirjaa on tosin valitettavan vaikea saada hyppysiinsä. Näin on myös monien muiden fyysisten kirjojen laita, joten hyvät verkkomateriaalit ovat entistä tärkeämpiä. Myös Ateneumin taidepakan tehtävistä pidän kovasti. Niitähän voisi soveltaa virtuaalisella museokäynnillä. [Satu]

– Monet opettajat pohtivat tällä hetkellä kovasti tehtäviä etäopetukseen. Valmista materiaalia ja tuntisuunnitelmia muotoiluoppimiseen tarjoaa kotisivuillaan SUOMU eli Suomen muotoilukasvatusseura ry. [Sini]

Myös Ylen Oppiminen-sivuilta löytyy valtavasti materiaalia opetuksen avuksi ja tueksi. Opetushallituksen Kielten rikas maailma -materiaali tuo iloa varhaiskasvatuksen kielikysymyksiin. [Satu]

– Kyllä, Ylellä on hyvä tarjonta. Tästä tulikin mieleeni, että Koulukinon Facebook-sivuilla on ollut päivittäin vinkkejä Yle Areenasta löytyviin leffoihin, joiden elokuvakasvatusmateriaalit löytyvät Koulukinon sivuilta. Kulttuurielämyksiä kotisohville tarjoaa myös Oopperan ja Baletin virtuaalinäyttämö Stage24. [Sini]

– Saattaa olla, että meidän täytyy ensi kerrallakin kohdata etänä, joten ehkä varaudutaan silloinkin olemaan tehtävien äärellä. Jos kodin seinät alkavat tuntua tunkkaisilta, kotisohvalta pääsee mahtaville pakomatkoille. Tästä Helsingin Sanomien listasta löytyy monta hyvää kirjallista matkakohdetta. Tervettä ja turvallista oloa! [Satu]

– Samoin sinulle! [Sini]

Miksi en kirjoittaisi? -kirjan äärellä

Kahden ystävän kohtaaminen eräänä helmikuun lopun päivänä

– Moi, Sini! Tosi kiva, kun ehdittiin pitkästä aikaa yhdessä kuvataiteen keskelle. [Satu]

– Hei, Satu! Täällä Helsinki Contemporary -galleriassa on tosiaan esillä Anna Retulaisen Kohtaamisia-näyttely, jonka nimi on kuin tehty meidän blogikirjoitusta varten. Näyttelytekstin kirjoittaneen FT Juha-Heikki Tihisen mukaan “Kohtaamisia myös on nimi, joka luonnehtii taiteilijan työskentelytapaa kokonaisuutena. Retulainen tapaa asioita, esineitä, paikkoja ja tiloja. Kohtaamisen jälkeen hän tutkii niitä huolellisesti, minkä jälkeen hän maalaa omat kokemuksensa ja muistonsa.” [Sini]

– Siis ihan paras paikka käsitellä tätä ihanaa Päivi Haanpään ja Terhi Rannelan Miksi en kirjoittaisi? -kirjaa. [Satu]

– Odotan innolla, että kaivat sieltä esiin jotain meille sopivaa! Kuten olen jo aiemminkin todennut, harrastan todella vähän luovaa kirjoittamista. Onneksi sun kautta olen päätynyt kokeilemaan erilaisia, kivoja kirjoitusharjoituksia. [Sini]

– Niin, kaikki mikä liittyy kirjoittamiseen ja lukemiseen kiinnostaa mua sattuneista syistä aina valtavasti. Varasinkin tämän oppaan kirjastosta heti, kun se ilmestyi. Saatuani sen vihdoin lainaan tykästyin siihen kovasti ja surin, kun laina-aika umpeutui. Nyt olikin hienoa saada arvostelukappale Avain-kustantamosta. Jo kirjan kansi on houkutteleva, ja sisällysluettelo jatkaa houkuttelevuutta. Kirja on jaettu neljään osaan, jotka ovat I Sanat valloilleen, II Kirjoittajan arki, III Pidä huolta luovuudestasi ja IV Ilman lukemista ei ole kirjoittamista. Ensimmäiset kolme lukua sisältävät kahdeksan ja viimeinen viisi tekstiä, jotka on otsikoitu hauskasti ja vaihtelevasti, kuten ”Milloin olet viimeksi haistanut ovikelloa?”, ”Piiskaa!” tai ”Runollinen paastopaketti”. Tekstit ovat muutamaa yhteistekstiä lukuun ottamatta vaihtelevasti vuoroin Päivi Haanpään, vuoroin Terhi Rannelan kirjoittamia. Ne voi lukea haluamassaan järjestyksessä. [Satu]

– Otsikot ainakin kuulostavat hauskoilta! [Sini]

– Esipuheessa tekijät kirjoittavat: ”Kirjoittaminen on ihanaa, unelmatyö, näin voi kokemuksesta sanoa, mutta toisinaan se on myös ylitsepääsemättömän vaikeaa. Se on turhauttavaa ja ahdistavaa. Me kerromme omista kompastuskivistämme, jotta huomaisit, ettet ole yksin. Hylkäyskirjeistä, vastarinnasta, väsymisestä.

Yhtä lailla jaamme kanssasi palkitsevia kokemuksia. Miten upealta flow tuntuu, kun kirjoittaminen vie mennessään tai miltä tuntuu avata tekijänkappalelaatikko monen vuoden työn jälkeen.”

– Onko kirjassa siis ollenkaan tehtäviä? Entä kenelle se on sun mielestä suunnattu? Saisiko kaltaiseni vähemmän verbaalisesti luova henkilö siitä intoa tekstin tuottamiseen? [Sini]

– Useissa kirjoittamisoppaissa neuvotaan kirjoittamistekniikoita, tyylikeinoja, juonen rakentamista ja tarinan kaarta. Tässä kirjassa on toisin. Kirjoittajat itse tuovat esiin, ettei tämä ole perinteinen kirjoittamisen yksityiskohtaisiin neuvoihin keskittyvä sanataideopas. Kirjassa ei ole varsinaisia tehtäviä ohjeistuksineen perinteisessä mielessä. Silti erilaisia kirjoitustehtäviä käydään läpi, kun kirjoittajat kertovat esseemäisissä teksteissään esimerkiksi suorittamistaan kirjoituskursseista tai lukemistaan kirjoittamisoppaista. Näiden omakohtaisten esimerkkien avulla tekijät haluavat innoittaa kaikkia kirjoittamaan. Esipuheen sanoin teos onkin suunnattu monenlaisille kirjoittajille: sanataiteen vasta-alkajille, ammattimaisille kirjoittajille, intohimoisille lukijoille ja kirjallisuuden opettajille. Uskon, että jokainen lukija löytää siitä jotain omaa iloa itselleen. [Satu]

– Kerroit, että tykästyit kirjaan heti. Mitä se tarjoaa sinulle kirjoittamisen ammattilaisena? [Sini]

– On kiinnostavaa lukea ammattikirjoittajien pohdintoja erilaisten kirjoitustehtävien tekemiseen ja seurata kirjan sivuilla, miten he tekevät niitä. Kirjoittaminen on usein kovin yksinäistä puuhaa, jonka monet eri vaiheet jäävät täysin pimentoon. Onkin todella antoisaa lukea, miten ne tässä kirjassa tehdään näkyviksi. Tuntuu, että saa todellista vertaistukea. Ei ole yksin omien pähkäilyjensä kanssa. Konkreettisista esimerkeistä on oikeasti valtavasti hyötyä. [Satu]

– Samankaltaisia tarinoita on mielenkiintoista lukea myös kuvataiteen puolelta. Luovassa työssä riittää ylä- ja alamäkiä. Erityisesti kuvaukset teosten lähtökohdista, taiteilijan työskentelyprosessista tuovat esiin sen, että tekninen osaaminen on vain pieni osa taiteellisen työskentelyn kokonaisuudessa. Voisin kuvitella, että sama koskee myös kirjoittamista. Luova työ vaatii usein sinnikkyyttä ja kurinalaisuutta. [Sini]

– Näin on. Kirjan tekijät ovat pitkän linjan kirjoittajia. He ovat tunteneet toisensa kauan, kuten kertovat esipuheessa. Se on aistittavissa kirjan hengessä esimerkiksi kirjan alkuosassa olevassa tekstissä ”Lukkojen avaaja – Vuoropuhelua Natalie Goldbergin kirjojen äärellä”. Pitkä kirjoituskokemus näkyy positiivisesti siinä, miten tekijät reflektoivat ja analysoivat omaa kirjoitushistoriaansa. Esimerkiksi Terhi Rannela käy monessa kohdassa keskustelua nuoren minänsä kanssa, jota polttelee kärsimätön halu saada tekstinsä julkaistua mahdollisimman pian. Ajan luoma etäisyys synnyttää kiinnostavan perspektiivin ajatuksiin. On myös hienoa, että tekijät kirjoittavat avoimesti myös vastoinkäymisistään. Siitä, ettei jokainen idea tai edes valmis käsikirjoitus johdakaan automaattisesti kustannussopimukseen. Päivi Haanpää tuo esiin kirjoittamisen taloudellisen puolen: pöytälaatikon uumenissa makoilevat tekstit eivät elätä kirjoittajaa. Terhi Rannela muistuttaa kuitenkin lohdullisesti Natalie Goldbergin hengessä, ettei kirjoittaminen mene koskaan hukkaan. [Satu]

Päivi Haanpää. Kuvaaja Katja Jalkanen. Avain.
Terhi Rannela. Kuvattu 11.3.2019 Tampereella. Kuva: Laura Vesa

– Tuo on varmasti totta! [Sini]

– Kirjasta löytyy konkreettisia vinkkejä, kuten ajankäyttöön liittyvä Pomodoro-ajanhallintamenetelmä. Se on itselleni uusi ja kiinnostuin siitä heti. En ole kokeillut sitä vielä, mutta aion kokeilla ehdottomasti. Aikatauluttaminen kun on tekstityöläisen suurimpia haasteita. [Satu]

– Mulle myös ajanhallintavinkkejä, kiitos! [Sini]

– Kirjassa ollaan syvällä kirjoittamisen ytimessä. Kirjoittajat tuntevat asiansa, he elävät ja rakastavat sitä. Tekstistä välittyy asiantuntemus ja intohimo. Kirja sisältää täyttä painavaa asiaa, mutta on kuitenkin kirjoitettu taidokkaan kevyesti. Lukiessa syntyy jännittävä paradoksi: Kirja on niin kiinnostava, ettei sitä haluaisi laskea käsistään hetkeksikään kesken lukemisen. Toisaalta se herättää niin paljon ajatuksia, ettei sitä oikein raaskisi ahmiakaan turhan kiireesti, että ehtisi sulatella kaikkia sen herättämiä impulsseja tarpeeksi. Siihen on palattava yhä uudestaan ja uudestaan. [Satu]

– Vaikuttaa siltä, että kirja on tehnyt suhun suuren vaikutuksen. Miten arvelet, aukeavatko kirjoittajien kokemukset samalla tavalla myös sellaiselle lukijalle, joka on enemmän toisten luovan työn kuluttaja kuin oman tekstin tuottaja? [Sini]

– Kirja on myös ylistyslaulu lukemiselle. Siihen on helppo yhtyä. Uskaltanen sanoa ääneen, että olen huomannut viime vuonna suorittamani lukuhaasteen vaikuttaneen omaan kirjoittamiseeni merkittävästi. Siitäkin syystä vaalin lukuharrastusta jatkossakin, vaikken tänä vuonna taidakaan tavoitella viimevuotista 252 kirjan tahtia. Sain Miksi en kirjoittaisi? -kirjasta vinkin Päijät-Hämeen kirjastojen aikuisten lukudiplomista, joka vaikutti hauskalta. Sen voisin yhdistää Helmetin lukuhaasteeseen. [Satu]

– Ehdotit, että me käsitellään kirjaa täällä Anna Retulaisen Kohtaamisia-näyttelyssä. Sulla taisi olla siihen joku muukin syy kuin blogiin sopiva näyttelyn nimi. [Sini]

– Päivi Haanpään teksti ”Kohtaamisia tilassa – Taidegalleriassa kirjoittamisesta” sopii meidän tämänpäiväiseen kohtaamiseen tosi hyvin. Kielikuvakohtaamisia-blogin kirjoittajat Kohtaamisia-näyttelyssä lukemassa Kohtaamisia tilassa -tekstiä! Haanpää kirjoittaa siitä, miten käy säännöllisesti kirjoittajien kanssa kirjoittamassa taidegalleriassa. Hän viittaa myös Satu Itkosen teokseen Taidekuvan äärellä ja Visual Thinking Strategies -menetelmään, josta meilläkin on ollut puhetta.

– Joo, aika hyvä! Kiinnostavaa on myös se, miten Anna Retulaisen kohtaamista tilallisista kokemuksista ja muistoista syntyneet teokset kohdataan nyt täällä galleriatilassa, joka on myös hyvin omanlaisensa tila. Kohtaamisen kokemukseen liittyvät myös muut gallerian vierailijat, henkilökunta ja me tämän kirjan kanssa pohdiskelemassa. [Sini]

– Päivi Haanpää kirjoittaa: ”Taidenäyttelyssä voi asettua hetkeksi taidekuplaan, irrottautua hälyisästä maailmasta. Tuntuisi väärältä vilkuilla samalla sähköposteja tai täyttää kalenteria. Kuvataide vaatii katsetta, ja jos katseen suuntaa muualle, se erkanee kuvataiteesta. Kirjoittaminen muuntaa kuplaa, tuo siihen toisen taidemuodon. Ehkä kyseessä on tuplakupla?” [Satu]

– Haanpää kertoo joskus istahtavansa lattialle kirjoittamaan ja esimerkillään rohkaisee myös muita rentoutumaan taidenäyttelyssä. Gallerioissa harvoin sellaista näkee. Itse näen, että galleriat koetaan joskus liiankin sovinnaisena tilana. Tunnen myös ihmisiä, jotka käyvät säännöllisesti museonäyttelyissä mutta eivät juuri koskaan astu jalallaan galleriaan. Olen miettinyt todella paljon, mistä se oikein johtuu. Taidegallerioissa ei useinkaan ole sohvia tai penkkejä pidempää oleskelua varten, mikä on toisaalta sääli ja tekee vierailusta usein paljon lyhyemmän. Tästä näyttelystä onneksi löytyi levähdyspaikaksi myös pieni sohva. [Sini]

– Haanpää kuvailee myös, miten kirjoittaa näyttelyssä, kun ei ole siellä kirjoittajakurssin kanssa. Hän tarkkailee, miten teos haluaisi tulla kuvailluksi, ja kirjoittaa joskus vuoropuhelun itselleen ja taululle. Joskus teos toimii lähtökohtana tekstille niin, että hän aloittaa sen kuvailemisen ja sitten teksti alkaakin elää omaa elämäänsä. Joskus hän hyödyntää jotain teoksen yksityiskohtaa tai sen herättämää muistoa tai mielleyhtymää. Mekin ollaan vuosien varrella tehty aika paljon kaikenlaisia kuvaa ja sanaa yhdistäviä tai toisistaan inspiraatiota hakevia harjoituksia, esimerkiksi Luovuutta ruokkimassa I ja II sekä Taidepakkaa testaamassa. Kokeiltaisiinko mekin kirjoittaa täällä jotain nyt? [Satu]

– Joo, tosiaan ollaan tehty ja huomattu, miten monella aikakaudella kirjailijat ovat inspiroituneet kuvataiteesta ja toisinpäin. Kokeillaan vaan täälläkin ja katsotaan, mitä syntyy. Näyttely on tosi hieno! Näistä teoksista voisin pysähtyä hieman pidemmäksi aikaa tämän Nukun-teoksen äärelle. Löysitkö itse näistä maalauksista suosikkia? [Sini]

– Kolme teosta puhuttelee mua erityisesti. Yhden nimi sai mielikuvitukseni heti laukkaamaan: Kello on neljä aamuyöllä. Siitä syntyi täällä galleriassa Sudenhetki-teksti, jonka kirjoitin noin viidessä minuutissa. Viisi kohtaamista ihmisten kanssa: värit täyttävät ajatukseni, tuntuu, että pää halkeaa -teoksen kirjameri inspiroi myös kovasti, kuten Olen vieraissa kodeissa, en löydä ulos, en pääse pois -teoksen värimaailma. Niistä olisin voinut kirjoittaa myös täällä. Mistä sä kirjoitit? [Satu]

Nukun-teoksen värimaailma tuntui heti kotoisalta, ja ohuiden viivojen herkkä leikki sai minut tutkimaan maalausta pitkään. Teoksen äärellä ei syntynyt mitään kovin valmista tekstiä, mutta kirjoitin joitakin ajatuksia ylös. [Sini]

– Mennäänkö vielä sulattelemaan kaikkia näitä innostavia vaikutteita Oodiin kahvikupposen äärelle? [Satu]

– Mennään vaan! [Sini]

– Kiitos vielä Avain-kustantamolle arvostelukappaleesta. Kiva päästä jatkamaan aiheen parissa myöhemminkin! [Satu]

© Tarusola

Educassa 2020

Kahden ystävän kohtaaminen eräänä tammikuun lopun päivänä

– Moi, Sini! Educa-messujen ohjelmatarjonta oli taas vertaansa vailla. Tänä vuonna juhlistettiin tosiaan Educan 25-vuotistaivalta ja uutena mausteena oli mukana kansainvälinen kokonaisuus.

– Hei, Satu! Educa-messuilla on tosiaan jo pitkät perinteet. Hienoa, että uudistumistakin silti tapahtuu.

– Olin messuhumussa kumpanakin päivänä, koska tein juttua myös Suomenopettajat-lehden toukokuun numeroon.

– Itselläni oli muuton takia vain pieni tilaisuus piipahtaa messukeskuksessa. Valitsinkin kaksi peräkkäistä ohjelmaa lauantain tarjonnasta. Paljon kiinnostavaa jäi siis myös näkemättä. Minkälainen oli sun messukokemus?

– Erittäin antoisa! Perjantaina kävin ensiksi kuuntelemassa Emmi Kourin ja Jenni Alisaaren esitystä Hauskaa ja yksilöllistävää oppimista! – Monikielinen ja digitaalinen oppimisympäristö oppimisen tueksi. He esittelivät Studi-oppimisympäristöä, jonka tavoite on tarjota oppimateriaalia eri kielillä oppimisen tueksi, jotta myös opetuksen kielen oppimisen varhaisvaiheessa olevat oppilaat pääsisivät heti kiinni samoihin sisältöihin kuin luokkatoverinsa. Lyhyistä videoista ja tietovisoista koostuva aineisto on tällä hetkellä saatavilla 12 kielellä, mutta kielivalikoima kasvaa koko ajan. Animoituja videoita voi käyttää sekä luokkahuonetyöskentelyssä että luokkahuoneen ulkopuolella. Kotona siitä on hyötyä myös oppilaiden koulunkäyntiä seuraaville vanhemmille.

Ruotsista lähtöisin oleva Studi on laajentamassa toimintaansa Suomeen, ja viime vuonna alkaneen tutkimus- ja kehitysprojektin puitteissa tuotetaan jatkuvasti lisää materiaalia. Sen sisällöt perustuvat vuosiluokkien 7–9 opetussuunnitelmaan, ja oppimateriaaleja on esimerkiksi matematiikan, fysiikan, biologian, historian ja terveystiedon oppiaineita varten. Studin Kieliprojektiin liittymällä osallistuvien kuntien oppilaat saavat pääsyn kaikkeen opetusmateriaaliin kaikilla saatavilla olevilla kielillä. Myös opettajan osio, käyttöönottokoulutus ja mahdollisuus osallistua tutkimukseen ja kehittämiseen sisältyvät hintaan. Studin käyttöoikeuden voi hankkia myös yksityishenkilönä, ja sitä voi kokeilla ilmaiseksi rekisteröitymällä käyttäjäksi. Kokeilin itse monilla kielillä ja pidin siitä, että pystyin tekstityksen ja äänen nopeuden säätämisen avulla makustelemaan erikielisiä versioita ja seuraamaan sisältöä.

– Kuulostaa hyödylliseltä materiaalilta, jollaisesta olisi varmasti iloa muillakin luokka-asteilla.

Emmi Kouri ja Jenni Alisaari

– Piipahdin myös Turun yliopiston osastolla. Siellä oli esitteillä muun muassa Kieli- ja kulttuuritietoisen opetuksen ja opettajankoulutuksen kehittämishanke sekä Minästä kiinni ja Kielestä koppi, joka on uusi perusopetukseen tarkoitettu oppimateriaali. Sen tavoite on edistää kieli- ja kulttuuritietoista toimintakulttuuria.

– Tärkeä aihe tämäkin. Kiinnostava nähdä sitten hankkeen tuloksia ja oppimateriaaleja.

Maahanmuuttajien koulutuspolkujen arviointi – Alustavia tuloksia järjestäjäkyselystäesityksessä Raisa Hievanen ja Tarja Frisk Kansallisen koulutuksen arviointikeskuksesta (Karvi) esittelivät kyselyä, joka on osa opetus- ja kulttuuriministeriön toimeksiannosta tehtävää arviointia. Siinä tarkastellaan koulutusjärjestelmään tehtyjä uudistuksia ja analysoidaan, ovatko ne sujuvoittaneet maahanmuuttajien koulutus- ja työllistymispolkuja. Arvioinnin kohteina ovat vapaan sivistystyön oppilaitoksissa toteutettava luku- ja kirjoitustaidon koulutus, aikuisten perusopetus sekä ammatillisen koulutuksen kielitaitovaatimusten joustavoittamisen vaikutukset. Kysely siis tehty koulutuksen järjestäjille, opettajien mielipiteet tulevat esiin myöhemmin, muun muassa kevään aikana pidettävissä keskustelutilaisuuksissa, joiden aikataulu löytyy Karvin sivuilta.

– Mielenkiintoista kuulla, ajattelevatko opettajat samalla tavalla kuin koulutusten järjestäjät.

– Tieto-lavalla Jarkko Lahtinen Suomen Kuntaliitosta puhui aiheesta Varhaiskasvatus muutoksessa – mitä oikein tapahtuu? Hän käsitteli lakimuutoksia ja byrokratiaa mutta painotti myös lapsen näkökulmaa, joka ei saisi koskaan unohtua: Jokaisella lapsella on oikeus saada varhaiskasvatusta. Tuntimääriä pohdittaessa pitäisi ensisijaisesti miettiä lapsen kannalta, mikä on sopiva tuntimäärä lapselle eikä vain aikuisten tarpeita ajatellen. Lahtinen puhui myös varhaiskasvatuksen imago-ongelmasta ja kysyi: ”Veisitkö itse lapsesi varhaiskasvatuksen piiriin, jos olisit lukenut siitä vain lehdistä?” Kuva varhaiskasvatuksesta on mediassa huono, vaikka todellisuudessa asiat ovat paremmin. Hyviä asioita tulisi nostaa enemmän esiin eikä vain uutisoida ongelmakeskeisesti negatiivisista seikoista.

– Harmi, etten ollut kuuntelemassa kyseistä puheenvuoroa. Olisi kiinnostava kuulla lisää. 

Jarkko Lahtinen

– Voin näyttää sulle mun muistiinpanot. Entä onko Erätauko sulle tuttu? Kävin seuraamassa Erätauko-keskustelua aiheesta Tehtäisiinkö maailman parasta kodin ja koulun yhteistyötä? Erätauon konsepti on kiinnostava. Säätiön kotisivuilta löytyy sen esittely: ”Erätauko on uusi tapa käynnistää ja käydä rakentavaa yhteiskunnallista keskustelua – mahdollisuus pysähtyä ja harkita asioita rauhassa. Erätauon avulla voit tuoda eri lähtökohdista tulevia ihmisiä käymään tasavertaista keskustelua ja saat paikalle myös heidät, jotka herkästi jäävät keskusteluiden ulkopuolelle.” Erätauolle tyypillisessä piirissä oli mukana laaja joukko asiantuntijoita, esimerkiksi Li Andersson, Anna Moring ja Kaisa Vuorinen, jotka keskustelivat koulun ja kodin yhteistyöstä Erätauon rakentavan keskustelun pelisääntöjen mukaisesti.

– Ei ole tuttu, täytyy tutustua ajan kanssa.

– Tahto-lavalla järjestettiin paneelikeskustelu Moninaisuus koulun vahvuutena. Avaimia kulttuuri-, katsomus- ja kielitietoiseen opetukseen. Hankkeen kotisivuilla esitellään KUPERA-hankkeen materiaaliantia opetukselle seuraavanlaisesti: ”KUPERAn materiaalihankkeessa tuotetaan oppimateriaalia kielitietoiseen opetukseen ja kulttuuri- ja katsomusdialogin tukemiseen perusopetuksessa. Hankkeessa tuotetaan myös avoin ja maksuton verkkokurssi Kulttuuri-, katsomus- ja kielitietoinen opetus opettajien täydennyskoulutukseen. Verkkokurssi julkaistaan maaliskuussa 2020 verkko-osoitteessa mooc.helsinki.fi. Tammikuussa 2020 avautuu materiaalia ja ajankohtaista tietoa dialogitaitojen vahvistamiseen tarjoava Dialogikasvatus-verkkoportaali.Tähtijengi on suomen kielen eriyttävä oppimateriaali alakouluun, joka huomioi erityisesti suomi toisena kielenä – ja valmistavan opetuksen oppilaat. Tähtijengi-oppimateriaalikokonaisuus julkaistaan kevään 2020 aikana osoitteessa dialogikasvatus.fi/tahtijengi.”

– Sä olet ehtinyt nauttia ohjelmasta aika monipuolisesti perjantaina. Löysitkö mitään kiinnostavaa lauantain tarjonnasta?

– Kyllä! Olin lauantaina seuraamassa paneelikeskustelua Eritaustaiset opettajat, ei parempia, ei huonompia, vain erilaisia. OAJ:n Päivi Lyhykäisen juontamaan keskusteluun osallistuivat Larissa Aksinovits, Monika Haanpää, Noor Hadi ja Arto Kallioniemi ja kommenttipuheenvuoron piti Jarna Piippo. Keskustelussa käsiteltiin eri kieli- ja kulttuuritaustoista tulevien opettajien kokemuksia suomalaisessa koulutusjärjestelmässä varhaiskasvatuksesta yliopistokoulutukseen asti. Esiin nostettiin epäkohtia, kuten pätevyysvaatimuksiin liittyviä ongelmia, opetustuntien sirpaleisuus ja työsopimuksen määräaikaisuus. On todella harmillista, että oman äidinkielen opettajien työ on tehty niin hankalaksi, vaikka heillä on valtavasti annettavaa suomalaisille kouluille ja kaikille oppilaille. Muuten, Oman äidinkielen opettajat ry järjestää mielenkiintoisen seminaarin Tampereella maaliskuussa.

– Itse valitsin lauantain tarjonnasta kaksi kiinnostavaa ja aikatauluuni sopivaa ohjelmaa, joiden ajattelin liittyvän toisiinsa. Opettajan olohuoneessa Erkka Laininen, OKKA-säätiön suunnittelupäällikkö, puhui aiheesta Kestävä tulevaisuus tarvitsee luovuutta – taito- ja taideaineet ajattelun avartajina. Puolen tunnin puheenvuoro oli täynnä tärkeää asiaa kestävän tulevaisuuden rakentamisesta. Päällimmäisenä itselleni jäivät mieleen pohdinnat hyvinvoinnin, tyytyväisyyden ja kohtuullisuuden yhteydestä toisiinsa. Globaalissa maailmassa elävillä ihmisillä on kadonnut käsitys kestävyyden rajoista. Miten löytää kohtuus uudelleen? Laininen viittasi Arto O. Salosen ajatuksiin ekososiaalisen sivistyksen sekä kokonaisvaltaisen asioiden hahmottamisen ja ymmärtämisen merkityksestä. On tärkeä nähdä, miten omien valintojen kautta kytkeydytään osaksi globaalia todellisuutta. Puheenvuorossaan Laininen otti esille Arto O. Salosen määritelmän kohtuullisuudesta. Salosen mukaan ”Tyytyväisyys on onnistumista riittävyyden tarkastelussa. Tyytyväisyys on yhtä suuri kuin se, mitä minulla on jaettuna sillä, mitä minä haluan.”

Erkka Laininen

Tyytyväisyyden tavoittelu on kuitenkin ongelmallista, sillä markkinat luovat koko ajan uusia tarpeita. Hyvinvointiin ja elämän merkityksellisyyteen vaikuttavat kuitenkin enemmän toisten arvostus, hyväksyntä ja huomio kuin omistaminen.

Taito- ja taideaineet tarjoavat välineitä tukea ympäristösuhteen uudistamista ja uutta ajattelua. Taidekasvatus esimerkiksi tarjoaa keinoja siihen, miten ympäristö kohdataan. Erilaisten materiaalien kanssa työskentely tuottaa aistihavaintoja ja kokemuksia. Sen kautta on mahdollista lisätä myös kiinnostusta ja arvostusta materiaalia kohtaan. Arvostus avaa näkökulman siihen, miten jo suunnittelussa tulisi ottaa huomioon kestävyys ja materiaalien uusiokäyttö. Pohtiessaan taiteen merkitystä kestävän tulevaisuuden rakentamisessa Laininen viittasi erityisesti Henrika Yliriskun tekeillä olevaan väitöskirjaan. Taiteeseen liittyy vahvasti yhteisöllisyys ja osallisuus. Taidetta tekemällä ja taiteen kautta tulkitsemalla on mahdollisuus peilata erilaisia näkökulmia toisten ihmisten kanssa. Luovuus, tunteet, mielikuvitus ja kehollisuus tarjoavat välineitä nähdä vaihtoehtoisia tulevaisuuksia ja ratkaisuja nykyisiin ongelmiin.

– Paljon painavia pohdintoja. Entäpä millainen työpajakokemus sulla oli?

– Osallistuin tosiaan myös pajaan nimeltä Monitaiteinen Ympäristötoivonpuu. Pajan kuvauksessa luki: “Tule tekemään Ympäristötoivonpuuta kuvataiteen, sanataiteen ja musiikin keinoin. Työpajassa työskennellään yhdessä taiteidenvälisesti. Osallistujat luovat ryhmätyönä visuaalisen, sanallisen ja soivan teoksen. Työpaja pohjautuu vuonna 2020 julkaistavan monitaiteisen ympäristökasvatusoppaan teemoihin, ja se on helposti sovellettavissa opetuskäyttöön.” Työpajan ohjaajina toimivat Anna Kuoppamäki, Maarit Myllynen, Maami Snellman.

Suuntasin hieman muuttohommista uupuneena kohti pajaa enkä juuri sillä hetkellä ollut hirveän innoissani ajatuksesta toimia tuntemattomassa ihmisryhmässä. Paja osoittautui kuitenkin ihanan rentouttavaksi hetkeksi, josta sain paljon ideoita myös omaan opetukseeni. Kiitos taitavien ohjaajien tunnelma oli rento ja välitön. Aluksi valmistauduimme yhteisen puun maalaamiseen lyhyellä mielikuvaharjoituksella. Sen jälkeen maalasimme puun suurelle paperille antiikkimusteilla, siveltimien ja ruokojen avulla. Lopputuloksesta tuli tosi kaunis. Tämän jälkeen seurasi sanataideosuus, jossa kirjoitettiin puun lehtiin teemaan sopivia ajatuksia. Tekstit ja tavujen rytmi toimivat myös lähtökohtana musisointiin, jossa välineenä oli kotitalouksistakin tuttuja välineitä, kuten tiskiharjat, istuinaluset ja viinilasit. Paja tarjosi mahdollisuuden pohtia omaa luontosuhdetta ja lempeitä välineitä lähestyä aihetta luovalla ja monitaiteisella tavalla, myös omassa opetuksessa.

– Kuulostaa houkuttelevan luovalta! Seuraavan kerran voitaisiinkin taas sukeltaa syvemmälle luovuuteen.

© Tarusola

Lukuhaasteessa

Kolmen ystävän kohtaaminen eräänä joulukuun lopun päivänä

– Moi, Satu ja Suvi. Vuosi 2019 alkaa olla lopuillaan ja samoin muistaakseni teidän lukuhaaste? [Sini]

– Kiva nähdä, Sini! Joo, mä intouduin tosiaan vuoden 2019 tammikuussa aloittamaan Helmetin lukuhaasteen. Olin lapsena ja nuorena himolukija. Taisin saada innostuksen lukemiseen verenperintönä. Molemmilla vanhemmillani kirjallisuus on ollut keskeisenä osana elämää. Kasvoin kirjahyllyjen ympäröimänä, ja mulle luettiin paljon ääneen. Kun opin lukemaan itse, siirryin Turun kaupunginkirjaston suurkuluttajaksi. Rakastin lukemista koko sydämestäni, ja se ohjasi myös uravalintaani. Yliopisto-opintojen ja työelämän myötä suhteeni lukemiseen kuitenkin muuttui. Siitä tuli enemmän velvollisuus kuin nautinto. Myöhemmin töiden lisäksi oma intensiivinen kirjoittaminen alkoi kahlita aikaa. Ennen olin sukeltanut kirjojen seikkailuihin, lopulta päädyin suorittamaan kaunokirjallisuuden lukemista. Vieraannuin salakavalasti siitä huumaavasta tunteesta, joka valtaa, kun pääsee eläytymään hyvään tarinaan. Ennen lukuhaastetta tuli luettua ehkä keskimäärin vain viitisen kaunokirjallista teosta vuodessa kaikkien työtekstien lisäksi. Se kalvoi, kun tiedän ammatillisessa mielessä kaikki lukemisen hyödyt ja omissa koulutuksissanikin aina liputan kaunokirjallisuuden puolesta. [Satu]

– Entä tilanne tänä vuonna? Onko suhteesi lukemiseen muuttunut haasteen myötä? [Sini]

– Nyt on todellakin ihan erilainen tilanne! Olin kyllä jo muinakin vuosina kiinnittänyt huomiota Helmetin lukuhaasteeseen mutta ajatellut aina, etten ikinä löytäisi sille aikaa. Tammikuussa jotenkin vain tuntui oikealta hetkeltä ottaa haaste vastaan, ja tässä sitä ollaan. On tullut luettua vuoden aikana 252 kirjaa haasteeseen ja lisäksi muita esimerkiksi työhön liittyviä teoksia. Aloitin vuoden 2019 haasteen ensin yksin. Sitten kyselin Suvilta vinkkejä ja aloin tehdä kaikkien muiden vuosien haasteita yläkoululaisen Suvin sparraamana. Tein siis tämän vuoden haasteen lisäksi myös kaikki muut olemassa olevat Helmet-lukuhaasteet vuosilta 2015, 2016, 2017 ja 2018. Myös 75-vuotias äitini on suorittanut vuoden 2019 haasteen, joten meitä on kolme sukupolvea osallistunut haasteeseen. Helmetin haasteessa parasta on se, että kirjat saa valita itse ja haasteen eri kohdat ohjailevat valintaa vapaan kannustavasti. [Satu]

– Oho, olet tosiaan lähtenyt täysillä mukaan haasteeseen. Useamman vuoden lukuhaasteet yhden vuoden aikana! Löytyikö annettujen haastekohtien joukosta erityisiä suosikkeja? [Sini]

– Inspiroivia kohtia on todella paljon! Kirjaston henkilökunnan suosittelema kirja -kohta on ollut antoisa. Hyviä lukuvinkkejä on tullut poimittua myös Helmet-lukuhaasteen julkisen Facebook-ryhmän keskusteluista, joissa tuodaan esiin laaja kirjo erilaisia teoksia. [Satu]

– Hienoa, että on myös kanavia, joiden kautta saa vinkkejä kirjatarjonnasta. Olen kuullut, että lukuhaaste on saanut joitakin ystäviäni innostumaan myös lukupiireistä. Mutta miltä nyt tuntuu? [Sini]

– Lukeminen on tosi kivaa, ja on ollut mukava antaa vinkkejä lukemistani kirjoista. En halunnut suorittaa tätä lukuhaastetta virallisesti vaan lukea vapaasti. Olen suorittanut koulussa lukudiplomin ja pitänyt lukupäiväkirjaa. Kaikkein mieluiten luen täysin omavalintaisia kirjoja. [Suvi]

– Tämä on ollut järisyttävä kokemus! Olen päässyt kokemaan lukemisen intohimon taas. Välillä on pitänyt tarttua nenäliinapakettiin ja välillä tullut hihitettyä itsekseen ruuhkabussissa. Aina silloin tällöin joku kirja on tempaissut niin mukaansa, etten ole voinut lopettaa lukemista. Jotkin tarinat ovat jääneet elämään omaa elämäänsä, ja joidenkin päähenkilöiden kohtalo on vaivannut vielä pitkään lukemisen jälkeen. Luin aika paljon monista eri maailmankolkista kumpuavaa kirjallisuutta, ja tuntuukin, että vuoden aikana tuli tehtyä monta maailmanympärysmatkaa. On uskomattoman hienoa, että Suomen kirjastolaitos avaa lukemattomia ovia kirjallisuuden maailmaan. Olen tosiaan ollut koko ikäni kirjaston kanta-asiakas sekä opintojen, työn että vapaa-ajan merkeissä mutta vasta asuttuani kauan ulkomailla opin arvostamaan suomalaista kirjastojärjestelmää koko sydämestäni. Kaikkialla kirjastot palveluineen eivät todellakaan ole yhtä laadukkaita kuin Suomessa. Olen erityisen iloinen Espoon kaupunginkirjaston puolesta, joka valittiin vuonna 2019 maailman parhaimmaksi kirjastoksi. Myös Helsingin uusi keskustakirjasto Oodi ilahduttaa lukukeitaana. Ei ihme, että se puolestaan valittiin maailman parhaaksi uudeksi kirjastoksi. Lisäksi Monikielinen kirjasto ansaitsee ehdottomasti erityismaininnan kielten kirjon vaalimisesta. [Satu]

– Kirjastot ovat kyllä parhautta! Olin juuri koulutuksessa, ja samaan aikaan kun siellä annettiin lukuvinkkejä, sain varattua ne teokset näppärästi Taskukirjasto-sovelluksella. Ihanan nopeaa ja tehokasta. Millaisia lukutottumuksia teillä on, Suvi ja Satu?

– Luen eniten fantasiakirjoja. Ne ovat parhaita, koska ne saavat kuvittelemaan erilaisia asioita. Olen aika nopea lukija, ja tänä vuonna olen lukenut vähintään viisi kirjaa viikossa eli yhteensä noin 260 kirjaa. [Suvi]

– Olen aina pitänyt itseäni aika nopeana lukijana, mutta Suvi on kyllä paljon nopsempi. Hän on myös rohkeampi tarttumaan erilaisiin kirjoihin ja tarvittaessa jättämään ne lukematta, jos tarina ei imaise mukaansa. Kuitenkin myös sitkeä ja sisukas lukija, joka jaksaa vaeltaa läpi tuhatsivuisten tekstiviidakkojenkin. Olen saanut Suvilta tosi mielenkiintoisia suosituksia kirjoista, joihin en olisi varmaankaan koskaan tarttunut itsekseni ja oppinut lisää eri kirjallisuuden lajeista. Haasteen tekeminen yhdessä on ollut tosi hauskaa! On ollut kiva, kun on voinut lukea ja puhua kirjoista yhdessä. Yhteinen kokemus ja jakaminen ovat palkinneet. Suvin varhaislapsuudesta asti on tullut luettua paljon lastenkirjoja yhdessä, mutta nyt lukukokemuksen jakaminen on muuttunut – tasavertaisemmaksi ja monipuolisemmaksi. [Satu]

– Hienoa, että teillä on yhteinen harrastus ja into jakaa kokemuksia! Millaisia kirjoja ja lukukokemuksia lukuhaaste sitten on teille tuonut? Mikä oli paras tai mieleenpainuvin kirja vuonna 2019?

Ready player one on kaikkien aikojen suosikkikirjani. Luen sen aina monta kertaa vuodessa. Olen lukenut myös paljon lempikirjailijani Rick Riordanin kirjoja eri sarjoista, erityisesti Magnus Chase -sarja on yksi suosikeistani. Niissä sarjoissa on sopivasti mytologiaan kietoutuvaa seikkailua.  [Suvi]

– Luin vuoden aikana laajan kirjon tyyleiltään ja teemoiltaan erilaisia kirjoja. Mieleenpainuvin lukukokemus on ehkä ollut Gabriel García Márquezin Sadan vuoden yksinäisyys -romaanin lukeminen uudestaan. Luin sen parikymmentä vuotta sitten opiskeluaikana, jolloin se teki muhun todella suuren vaikutuksen. Tällä kertaa odotukseni olivat huipussaan, kun päätin lukea sen uudestaan. Alku oli järkytys. En muistanut tarinasta mitään yksityiskohtia, eikä se tuntunut aukeavan ollenkaan. Sitten se imaisi mukaansa pariksi sadaksi sivuksi, kunnes taas hyydyin. Jatkoin kuitenkin luovuttamatta loppuun, joka palkitsi kaiken ponnistelun. Tapahtumat jäivät pitkäksi aikaa kaihertamaan, ja luulen nyt ymmärtäneeni kirjaa paremmin kuin viimeksi.

Joistakin muista vaikuttavista tarinoista on jäänyt mieleen eri asioita, fragmentteja. Tietyistä kirjoista poimin muistikirjaani vaikuttavimpia virkkeitä muistiin. Päällimmäisenä kokemuksena viiden lukuhaasteen suorittamisesta on riemu siitä, kuinka erilaisiin kirjoihin, kirjailijoihin ja kirjallisiin maailmoihin tuli tutustuttua. Huomaan myös muuttuneeni lukijana. Siinä missä ennen valitsin kirjat rajatummin esimerkiksi niiden aihepiirin tai genren perusteella, tartun nyt monipuolisemmin erityyppisiin teoksiin. On tullut sekä tutustuttua moniin uusiin tuttavuuksiin että toisaalta luettua monia vanhoja tuttuja ihan uusin silmin. Nautin erityisesti yllättävästä kerronnasta ja ilmaisuvoimaisesta kielestä; käännöskirjallisuudessa hyvän suomentajan rooli on todella tärkeä.

Tässä lukuhaasteeni kymmenen kultaisinta kirjaa:

Sadan vuoden yksinäisyys (Gabriel García Márquez, suom. Matti Rossi)

Harhaileva tähti (J.M.G. Le Clézio, suom. Annikki Suni)

The smell of other people’s houses (Bonnie-Sue Hitchcock)

Sydäntorni (Jennifer Egan, suom. Heikki Karjalainen)

Caracasissa on vielä yö (Karina Sainz Borgo, suom. Taina Helkamo)

Mestaritontun seikkailut (Aili Somersalo)

Tulvaniitty (Jhumpa Lahiri, suom. Sari Karhulahti)

Stoner (John Williams, suom. Ilkka Rekiaro)

Punainen poni (John Steinbeck, suom. Tuomas Anhava)

Kaikki laulavat linnut (Evie Wyld, suom. Sari Karhulahti)

– Entä ikävin lukukokemus? [Sini]

– Lukemieni kirjojen joukkoon mahtuu tosiaan kaikenlaista, vaikka yritin jo alkujaan valita sellaisia kirjoja, joista ajattelin pitäväni. Joskus jonkun kirjan lukeminen on tuntunut upottavassa suossa rämpimiseltä. Alun perin en olisi halunnut jättää mitään kirjaa kesken ja välillä yritin taistella, jotten olisi luovuttanut tarinan takkuillessa. Sitten rohkaistuin luottamaan vaistooni ja päädyin aina silloin tällöin palauttamaan kirjan takaisin kirjastoon lukematta loppuun asti, kun teksti maistui mauttomalta eikä lukeminen kerta kaikkiaan edennyt. Maailmassa on niin valtavasti kiehtovia tarinoita, ettei vähemmän onnistuneiden pariin kannata jäädä tahkomaan. Hyvä tarina yllättää, koskettaa, liikuttaa, järkyttää, lohduttaa, tempaa mukaansa, ravistelee ja jättää jäljen. [Satu]

– Mullakin on ollut huonoja lukukokemuksia. Joskus olen lukenut kirjan silti loppuun ja joskus jättänyt kesken. On niin paljon hyviä kirjoja, ettei huonoja kannata lukea turhaan. [Suvi]

– Miten noin valtavan kirjamäärän lukemiseen löytyy aikaa? [Sini]

– Se aika on vain otettava. Yllättävästi sitä löytyy, kun haluaa lukea. Luen nykyisin kaikkialla, missä voin. Tietysti ihaninta on, kun saa keskittyä tarinaan kaikessa rauhassa nojatuolin uumenissa tai sohvan sopukassa. Lapsena tein itselleni lukupesän patjoista ja tyynyistä. Suvikin on tehnyt vaikka minkälaisia lukukoloja itselleen. Jotkut kirjat vaativat rauhallisen paikan ja ajan. Joitakin on helpompi lukea keskittymättä sen kummemmin. Onkin tullut luettua melkeinpä missä vain. Uimahallin pukkarissa, parkkipaikalla autossa, raitiovaunussa, sängyssä, puiston penkillä, autotallissa, bussipysäkillä, kävellessä, tyrskyävän meren rannalla – ja tietysti kirjastossa! Kirjastonhoitaja Henriika Tulivirta, jonka upeaa lukusuoritusta ihailen, kertoi lukevansa tiskatessaankin.

Sähköisiä kirjoja välttelin pitkään, koska joudun tekstityöni takia tuijottamaan päivittäin niin paljon tietokoneen kuvaruutua ja haluan lepuuttaa silmiä paperikirjojen parissa. Saatuani Helsingin Sanomien tilaajana BookBeat-palvelun tarjouksen kuuden viikon maksuttomasta kokeilusta, otin ilon irti uutuuskirjoista, joiden varausjono kirjastossa on loputtoman pitkä. Jäin ilmaisen kauden loputtua tilaajaksi. On aikamoista luksusta päästä lukemaan uutta kirjaa heti. Esimerkiksi Antti Röngän Jalat ilmassa -romaaniin pääsin tarttumaan välittömästi luettuani Helsingin Sanomien arvostelun sen ilmestymispäivänä.

Vaikka pidänkin äänikirjoja tärkeinä erityisesti niille, joille perinteinen muoto ei sovi, olen itse lukijana painetun sanan ystävä. Haluan lukea omassa tahdissani ja kuulla kirjan äänet päässäni omana versionani. Laura Lindstedt käsittelee aihetta kiinnostavasti Helsingin Sanomien uudenvuoden kirjailijapuheenvuorossa.

Perinteinen kirja tuntuu parhaalta hyppysissä. Se myös ikään kuin pakottaa pysähtymään lukemisen äärelle ja keskittymään tarinaan. Uutisvirran seuraaminen tekee olon levottomaksi. Kaunokirjallisuus tyynnyttää – paitsi jos ei jostain syystä pääse jatkamaan lukemista. Silloin levoton olo kutkuttelee ja haluaisi vain päästä takaisin tarinan pyörteisiin. [Satu]

– Mun kiireiseen arkeen kuuluu työkirjallisuuden lisäksi äänikirjat. En oikein muuten ehtisi nauttimaan kirjallisuudesta mutta äänikirjojen kautta pääsen työmatkoilla uppoutumaan ja rentoutumaan tarinoiden maailmaan. Itse en ehkä pystyisi yhdistämään tyrskyssä kävelemistä lukemiseen perinteisen kirjan avulla, mutta äänikirjoilla se onnistuu, samoin siivotessa ja koiraa ulkoiluttaessa. Paperikirjoista kaipaan eniten kansitaidetta, joka jää äänikirjoja kuluttaessa usein pieneksi kuvakkeeksi kännykän ruudulle. [Sini]

– Onnistunut kansi vetää puoleensa. Mä olen nauttinut lukuhaasteen aikana erityisesti lukemisen ja kirjoittamisen yhdistämisestä, kuten kesäkuun Lue minut -blogikirjoituksessamme sekä heinäkuun ja elokuun Kirjan talon verkkokurssien kirjoitusharjoituksista kirjoittaessamme. Ilmaisuvoimaisen tekstin kirjoittaminen on vaikeaa. Välillä on iskenyt ihan kynäkateus, kun on lukenut jotain huikeaa tekstiä. Rakastan onnistuneita kuvauksia, varsinkin jos ne ovat jollain tavalla tuoreita ja yllättäviä. Yllättävyys on muutenkin muodostunut tärkeäksi: ilahdun joka kerta, jos tarinassa on odottamattomia elementtejä. [Satu]

– Sama täällä! Entä Suvi, onko myös sulle kirjoittaminen tärkeää? [Sini]

– Joo, tykkään kirjoittaa lyhyitä tarinoita, juttuja ja sarjakuvien tekstityksiä. [Suvi]

– Entä vuoden 2020 haaste, aiotteko tarttua siihen? [Sini]

– En varmaankaan suorita virallista haastetta mutta aion lukea taas vapaamuotoisesti kirjamäärän vähintään kolminkertaisesti. [Suvi]

– Kyllä, ehdottomasti! Haaste onkin jo julkaistu. Olen koukussa lukemiseen taas. Ihan mahtava seikkailu! [Satu]

– Hienoa! Täytyy sanoa, että saitte myös mut vähän innostumaan. Ehkä tartun haasteeseen tulevana vuonna. [Sini]

– Upeaa, kohta päästään siis antamaan vinkkejä toisillemme! Lukuloistetta kaikille lukijoille vuoteen 2020!

© Tarusola

Oppiaineiden yhteistyössä

Kahden ystävän kohtaaminen eräänä marraskuun lopun päivänä

– Moi, Sini! Piristävää nähdä marraskuun pimeyden ytimessä!

– Samoin, Satu! Paljon kahvia, kynttilöitä ja kivoja kavereita on myös mun kaamoksenkestämisresepti.

– Olen viime aikoina päässyt monissa eri tilaisuuksissa kertomaan blogistamme ja sen lähtökohdasta, visuaalisuuden ja verbaalisuuden yhteispelistä. Se tuntuu kiinnostavan erityisesti kasvattajia. Sun hiljattain valmistunut opinnäytetyösihän linkittyy olennaisesti tähän sanan ja kuvan yhteispeliin.

– Kyllä. Aloittaessani kuvataidekasvatuksen opinnot 2014 julkaistiin perusopetuksen opetussuunnitelman perusteet, ja niitä käsiteltiin myös osana opintoja. Opetussuunnitelman perusteista löytyy paljon kokonaisvaltaisempaan oppimiseen pyrkivää ajattelua, kuten monilukutaito ja muut laaja-alaisen osaamisen tavoitteet sekä oppiaineiden yhteistyö monialaisten opetuskokonaisuuksien muodossa. Näistä etenkin monilukutaito visuaalisen kulttuurin näkökulmasta oli meillä erään kurssin sisältönä. Jo opintojeni alussa päätin, että opinnäytteeni käsittelee jollain tavalla visuaalisen ja verbaalisen kielen yhteistyötä.

– Me ollaankin työstetty tuota yhteistyötä kauan monessa eri muodossa. Miten päädyit käsittelemään aihetta opinnäytetyössäsi juuri yläkoulun näkökulmasta?

– Opetusharjoittelun kautta pääsin tutustumaan peruskoulun ja etenkin yläkoulun arkeen. Kyselin kiinnostuneena opettajien kokemuksia oppiaineiden yhteistyöstä ja seurasin uuden opetussuunnitelman herättämiä keskusteluja sosiaalisessa mediassa. Sitä kautta sain hieman käsitystä siitä, millaisia haasteita ja mahdollisuuksia opetussuunnitelma tarjoaa aineenopettajille yläkoulussa. Alakoulussa opetuksen eheyttäminen on tietysti helpompaa ainakin niissä aineissa, joita opettaa sama luokanopettaja. Vaikutti myös siltä, että kuvataiteen ja äidinkielen sisältöjä opetetaan osittain päällekkäin. Monilukutaitoon liittyvä laaja tekstikäsitys on tuonut kuvien ja audiovisuaalisen materiaalin tulkinnan osaksi äidinkielenopetusta.

– Monilukutaito, kuten kielitietoisuus, ovat tosiaan uuden opsin ja myös uuden varhaiskasvatussuunnitelman perusteiden parhautta. Millainen sun tutkimusaineistosi olikaan ja miten päädyit valitsemaan sen?

– Halusin saada esiin opettajien kokemuksia peruskoulun arjesta ja siksi valitsin aineiston hankintatavaksi ryhmäkeskustelun. Keskusteluun osallistui kuusi opettajaa, kolme molemmista oppiaineista. Ryhmäkeskustelussa pyysin opettajia pohtimaan oppiaineiden yhteistyöalueita eheyttävän opetuksen näkökulmasta. Tämän lisäksi keskusteltiin myös siitä, miten oppiaineiden yhteistyötä voisi edistää ja mitkä tekijät vaikeuttavat oppiaineiden yhteistyötä.

Keskustelun lisäksi aineistonani olivat myös yläkoulun äidinkielen oppikirjat ja opetussuunnitelman perusteet. Oppikirjojen kautta yritin saada jonkinlaisen kuvan myös äidinkielen sisällöistä ja siitä, miten esimerkiksi kuvaa käsitellään osana äidinkielen opetusta.

Minua kiinnosti myös, mitä laajempi ja kokonaisvaltaisempi visuaalisen ja verbaalisen kielen näkökulmia yhdistävä opetus voisi tarjota. Kulttuurin monissa muodoissa visuaalinen ja verbaalinen kieli toimivat yhdessä osana monimediaista merkityksenantoa, joten mukana on myös kuvan ja sanan vuorovaikutuksen näkökulma. Ryhmäkeskustelussa aiheena oli myös opettajien yhteistyön edellytykset ja kokemukset uuden opetussuunnitelman mukaisesta eheyttävästä opetuksesta.

– Mitkä olivat niitä yhteistyölle hedelmällisiä alueita?

– Mediaopetuksen nähtiin tarjoavan paljon mahdollisuuksia myös laajemmalle oppiaineiden yhteistyölle. Media löytyy opetussuunnitelman perusteista sekä molempien oppiaineiden että laaja-alaisten tavoitteiden sisällöistä. Näin mediaan liittyvä osaaminen on liitetty yhä selkeämmin jokaisen oppiaineen tavoitteisiin. Tämän lisäksi ryhmäkeskustelussa esille nostettuja yhteisiä alueita olivat journalistinen kuva ja teksti, kuvittaminen, tiedon visualisointi ja mainonnan kuvat sekä sarjakuva, pelit, elokuva, draamakasvatus ja mediataide. Monet kokivat, että erityisesti kirjallisuuden ja taiteen historian käsittely yhteistyössä tarjosivat kokonaisvaltaisemman kuvan esimerkiksi tietyn aikakauden kulttuurista ja vähensi tiedon pirstaleisuutta. Yhteistyötä olisi varmasti hedelmällistä laajentaa myös historian opetukseen.

– Kerro jokin esimerkki siitä, miten oppiaineiden yhteistyössä toteutettu kokonaisuus voisi antaa oppilaille kokonaisvaltaisemman kuvan opetettavasta asiasta.

– Esimerkiksi journalistinen kuva ja teksti -kokonaisuus, joka ryhmäkeskustelussakin mainittiin, voisi huomioida erilaiset juttutyypit. Tekstilajille annettu tehtävä vaikuttaa kirjoittavan toimittajan lisäksi myös siihen, miten kuvajournalisti aihettaan lähestyy ja siten myös kuvan sisältöön ja sen välittämään tietoon. Siinä missä teksti ankkuroi kuvan merkityksiä, myös kuva rakentaa kokonaisuutta sekä muokkaa ja täydentää sanoin rakennettuja merkityksiä. Oppilaat voisivat valita aiheeksi omia kiinnostuksen kohteitaan. Journalismin ympärille rakennettuun opetuskokonaisuuteen sisältyy monia laaja-alaisen osaamisen tavoitteita, kuten vuorovaikutustaidot, projektityöskentely, osallisuus, vaikuttaminen, kulttuurinen osaaminen, monilukutaito ja TVT-taidot.

– Mainitsit aluksi, että oppiaineiden yhteistyö ei ole aina ongelmatonta. Millaiset asiat vaikeuttavat yhteistyötä?

– Opettajien arki on todella kiireistä. Ryhmäkeskusteluun osallistuneet opettajat kertoivat, kuinka yhteistyön onnistuminen edellyttää yhteistä suunnitteluaikaa, jota ei juurikaan ole. Toiset jopa toteuttavat yhteistyötä käyttäen siihen omaa vapaa-aikaansa, mutta sitähän ei voi keneltäkään vaatia. Vaikka opetussuunnitelma edellyttää laajempien kokonaisuuksien opettamista ja oppiainerajoja ylittävää opetusta, on lukujärjestys usein kuitenkin joustamaton. Koulun rakenteiden tulisi olla joustavammat ja opettajien saada enemmän tukea rajojen ylityksiin. Opinnäytteeni aineisto viittasi siihen, että erikseen lukujärjestykseen kirjattujen ilmiöjaksojen tai monialaisille oppimiskokonaisuuksille varattujen aikojen ulkopuolella lukujärjestyksestä poikkeaminen oli hankalaa. Opettajat eivät voi olla yksin vastuussa järjestelyistä.

– Suunnittelu ja toimivan materiaalin valmistaminen on tosiaan vaativaa: tarvitaan paljon aikaa, luovuutta ja kokemustakin. Entä miten oppiaineiden välistä yhteistyötä voisi edistää?

– Pohdittaessa rakenteiden muutostarpeita todettiin, että oppiaineiden sisältöjen ja tuntien karsiminen antaisi tilaa yhteiselle, ilmiöpohjaiselle ja pitkäkestoiselle oppimiselle. Karsittuja sisältöjä voisi siirtää osaksi laajempia kokonaisuuksia. Opetussuunnitelmien mukaisen sisältöjen ja tuntimäärien muutoksen epäiltiin kuitenkin olevan käytännössä hankalaa. Yhteistyö voisi myös helpottua, jos lukujärjestyksiin varattaisiin tunteja kahden tai useamman aineen yhteistyölle. Samanaikaisopetuksen nähtiin tarjoavan myös mahdollisuuksia tarkastella yhteistä aihetta tai jotain yhdessä koettua eri tiedonalojen näkökulmasta väitellen ja argumentoiden. Samalla oppilaat voisivat saada opettajilta myös vuorovaikutuksen mallia.

Opettajilta saivat paljon kiitosta myös erilaisten kulttuuritahojen järjestämät kurssit sekä museoiden yleisötyö, joka tarjoaa opettajille näyttelykokonaisuuksiin liittyviä pedagogisia materiaaleja.

– Kuulostaa lupaavasti siltä, että erilaisten yhteistyömuotojen kehittely tarjoaa paljon mahdollisuuksia jatkossakin.

– Kyllä, ja toivonkin, että hyviä kokemuksia jaetaan myös oman koulun ulkopuolelle. Se helpottaa varmasti opettajien arkea. Myös koulun ulkopuolisten tahojen apu on tärkeää ja arvostettua, kuten edellä mainitsin. Tarvitaan apua, tukea, aikaa ja kannustusta. Siitä puheen olleen, miten sua on kannustanut lukemaan se lukuhaaste, johon tartuit tämän vuoden alussa?

– Kyllä, ja toivonkin, että hyviä kokemuksia jaetaan myös oman koulun ulkopuolelle. Se helpottaa varmasti opettajien arkea. Myös koulun ulkopuolisten tahojen apu on tärkeää ja arvostettua, kuten edellä mainitsin. Tarvitaan apua, tukea, aikaa ja kannustusta. Siitä puheen olleen, miten sua on kannustanut lukemaan se lukuhaaste, johon tartuit tämän vuoden alussa?

– Kannustus on kyllä elementaarisen tärkeää, ja sitä pitäisi olla paljon enemmän kaikilla elämän osa-alueilla, kuten positiivista palautettakin. Helmetin lukuhaaste on antanut takaisin lukemisen ilon ja intohimon!

– Palataanko siihen joulukuun postauksessa?

– Joo, tosi mieluusti!

© Tarusola