MOI-monilukutaitopäivässä

Kolmen ystävän kohtaaminen eräänä kesäkuun lopun päivänä

– Moi, Sini! Ihana kesä! [Satu]

– No hei, Satu ja Suvi! Miten teidän kesään kuuluu? [Sini]

– Oon ollut liikuntaleireillä. Toukokuussa me muuten oltiin Heurekassa MOI-päivässä. [Suvi]

– Voi, Heureka on ihana paikka, mutta mikäs se MOI-päivä oli? [Sini]

MOI – Monilukutaitoa Opitaan Ilolla -kehittämisohjelma järjesti tämän päivän. Kyseessä on varhaiskasvatuksen, esi- ja alkuopetuksen sekä kirjasto- ja kulttuurialan henkilöstön käyttöä varten suunnattu lasten monilukutaitoa edistävä ohjelma, jonka vastuullisena johtajana toimii professori Kristiina Kumpulainen. Kehittämisohjelma on Opetus- ja kulttuuriministeriön rahoittama, ja sen toteutuksesta vastaa Helsingin yliopiston kasvatustieteellisen tiedekunnan Playful Learning Center. [Satu]

– Me osallistuttiin päivän aikana kolmeen työpajaan. Ne olivat Aistimaalauspaja, Tarinakirjapaja ja Tiedelorupaja. [Suvi]

– Aistimaalauspajassa haisteltiin ensin erilaisia tuoksuja, jotka olivat eri kirjaimin merkityissä purkeissa. Jokainen sai valita oman lempituoksunsa ja sitten ryhtyä miettimään ohjaajien kysymysten avulla mielikuvitusotusta, joka tuoksui kyseiseltä tuoksulta. Piti pohtia kysymyksiä: Miltä se näyttää? Missä se asuu? Mikä sen nimi on? [Satu]

– Sitten otus piti piirtää tai maalata. Mä piirsin chililehmän, joka osasi lentää. [Suvi]

– Seuraavaksi osallistujat siirtyivät tunnustelemaan erilaisia materiaaleja ja miettimään, millaiselta heidän otuksensa tuntuu. Näytepala liimattiin paperille. [Satu]

– Miltä sun otus tuntui? Entä olivatko kaikki tuoksut mielestäsi hyviä? [Sini]

– Se oli kiva, kun sai käyttää hajuaistia. Tuoksut eivät olleet negatiivisia, vaan ne olivat positiivisia. [Suvi]

– Millaista oli kehitellä oma mielikuvitusotus hajun pohjalta? [Satu]

– Sekin oli kivaa ja aika helppoa. Tuoksu herätti hahmon henkiin. [Suvi]

– Hih, itse olisin varmaan innostunut myös vähän epämiellyttävimmistä hajuista. Olisi ollut kiva luoda oikea haisuliotus, mutta ymmärrän kyllä, ettei se ehkä miellyttäisi kaikkia. Aistien avulla on herätelty mielikuvitusta myös Tarusolan pajoissa. Entä millainen se Tarinakirjapaja oli? [Sini]

– Siellä osallistujille luettiin alkutarina, joka oli Mur ja mustikka -kuvakirja. Sen jälkeen sai mennä tekemään omaa tarinaa tarinakirjaan. Ohjaajalta sai ohjeita askel askeleelta etenemiseen. [Satu]

– Jatkuiko tarina siis samoilla hahmoilla, vai aloitettiinko oman tarinan kirjoittaminen ihan alusta? Se aloittaminen voi olla monelle vaikeaa. [Sini]

– Pajassa oli hyvä, että siellä oli vapaata, ei ollut tiettyä aihetta ja rajana oli vain avaruus. [Suvi]

– Oliko sun helppo keksiä tarina? [Satu]

– Joo. Se kertoi Sunnziista ja Happy Botista, jotka pelasti Luumukylän. Idea syntyi eräästä luumusta, jonka olin saanut eräässä pelissä. Tarinassa seikkailtiin plasma-auringon aiheuttamassa vaaratilanteessa Luumukylässä. Loppuratkaisussa kylä pelastui. [Suvi]

– Tarinoiden keksiminen ei tosiaan taida olla Suville vaikeaa. [Sini]

– Tarinakirja, joka jaettiin pajalaisille täytettäväksi, on materiaaliltaan laadukas. Tuli ihan mietittyä, raaskiiko siihen tehdä mitään luonnosmaista. Ohjaajan isot julisteet, joiden kysymysten avulla tarinan luominen etenee, ovat värikkäitä ja houkuttelevia. Seinälle yhteen ripustettuina ne muodostavat selkeän polun, jota pitkin edetä. Pienemmille lapsille ne aukeavat aikuisen avustuksella. [Satu]


– Kolmas paja, johon mä osallistuin, oli tiedelorupaja. Siellä kerrottiin ensin loru pingviinistä, jolla oli ongelma. Se ei voinut puhaltaa ilmapalloa, koska sen nokka on niin terävä. Meidän piti laboratoriossa keksiä, miten ilmapallo täyttyisi ilman, että se puhkeaa. Me tehtiin kokeita etikalla ja ruokasoodalla, ja lopulta saatiin ilmapallot täyttymään. [Suvi]

– Onnistuiko ilmapallon täyttäminen kaikilta osallistujilta? [Sini]

– Melkein. Paja oli hyvä, kun sai tehdä itse. Meille ei kerrottu vastausta, vaan meidän piti löytää se itse kokeilemalla ja miettimällä logiikalla. [Suvi]

– Tuosta tehtävästä tuli mieleeni lastentarhanopettaja Kirsi Rehusen Tiedeleikkejä pikkututkijoille -kirja, jossa on runsaasti erilaisia ympäristön tutkimiseen ohjaavia leikkejä. [Satu]

– Kuulostaa tosi kiinnostavalta kirjalta! [Sini]

– Mitä pidit koko MOI-tapahtumasta, Suvi? [Satu]

– Koko päivä oli kivaa ja luovaa työskentelyä. [Suvi]

– Mun mielestä myös. Oli kiinnostavaa päästä tutustumaan MOI-hankkeeseen paremmin. Jäin kyllä kaipaamaan kielitietoisuuden osuutta monilukutaitoon liittyvänä perustavanlaatuisena elementtinä. Kielitietoisuutta voisi vahvistaa luontevasti kaikessa toiminnassa tekemällä kieltä näkyvämmäksi.

– Mitä sä ajattelet monilukutaidosta, Suvi? [Sini]

– Mun mielestä monilukutaito on monenlaista ymmärrystä kaikenlaisesta luovasta. [Suvi]

– MOI-hankkeen sivuilta löytyy monenlaista materiaalia, esimerkiksi Haltijan kuiskaus -kortit. Millaisilta sivuston aineistot vaikuttavat sinusta, Sini? [Satu]

– Materiaalit vaikuttivat hyviltä. Pidin kovasti Haltijan kuiskaus -korteista ja tehtävistä. Ilahduttavaa oli myös löytää materiaalia äänitaiteen tekemiseen lasten kanssa. Musiikkia ja puhetta lukuun ottamatta äänen käsittely koetaan usein vaikeaksi, koska se saattaa olla vaikeasti sanallistettavissa. Kaikkea kehollisesti koettua ei tarvitse kuitenkaan muuttaa sanoiksi, vaan se voidaan ilmaista muita kieliä käyttäen. [Sini]

– Muuten, olin toukokuussa kouluttamassa ruotsinsuomalaisia opettajia Hanasaaressa kirjallisuuden ja kirjoittamisen opettamisen tiimoilta ja löysin monia uusia inspiroivia tehtäviä. Huvittaisiko sua tehdä muutamia tehtäviä näin kesätunnelmissa? [Satu]

– Joo, palataan heinäkuussa asiaan! [Sini]

© Tarusola

Please follow and like us:
RSS
Follow by Email
Facebook
Google+
http://www.tarusola.fi/kielikuvakohtaamisia/tyopaja/moi-monilukutaitopaivassa/
Twitter

Keskustelussa taidepedagogin kanssa

Kahden ystävän kohtaaminen taidepedagogi Tomas De Ritan kanssa eräänä toukokuun lopun päivänä

– Hei Tomas, tosi kiva kun pääsit juttelemaan meidän kanssa! [Sini]

– Moi vaan! Toki! [Tomas]

– Koulutan varhaiskasvattajia kieliasioissa, ja minulta on usein toivottu, että blogissa voitaisiin käsitellä enemmän myös varhaiskasvatukseen liittyviä asioita. Hienoa, että se toteutuu nyt. Miten olet päätynyt taidepedagogiksi varhaiskasvatukseen? [Satu]

– Opiskelin toista vuotta kuvataidekasvatusta maisteriohjelmassa Aalto-yliopiston taiteiden ja suunnittelun korkeakoulussa ja huomasin alkukesästä 2016 Vantaan kaupungin rekrytoivan uusia taidepedagogeja päiväkoteihin. Vantaalla oli loppunut parivuotinen pilottihanke, ja hyvien kokemusten vuoksi taidepedagogeja rekrytoitiin lisää. Koin tehtävän kiinnostavana haasteena, hain paikkaa ja siellä olenkin ollut nyt töissä pian jo kaksi vuotta. [Tomas]

– Minkälaista taidetoimintaa olet järjestänyt omissa päiväkotiryhmissäsi? [Sini]

– Olen pyrkinyt aika monipuoliseen tekemiseen. Itseäni on kiinnostanut viime aikoina erityisesti erilaiset valoon liittyvät asiat, ja valoteemaa meillä onkin käsitelty eri tavoin molempina vuosina. Taidetoiminnan muodot vaihtelevat. Välillä asiat liittyvät johonkin tiimissä sovittuun teemaan, välillä tehdään asioita spontaanimmin ja pienemmin pikkuporukalla, toisinaan tuon jotain juttuja lapsille leikin rikastamiseksi. Taidepedagogina luovuutta voi käyttää hyväkseen koko päivän ajan eri toiminnoissa. Tänä keväänä olemme muuten ottaneet uutena juttuna ohjelmaan koodauksen alkeita. Koodaus on kielitaitoa sekin! [Tomas]

– Miten kieli ja kielitietoisuus on läsnä taidepedagogin toiminnassa? [Satu]

– Pidän itse kielellä leikittelystä ja elävästä kielestä. Päiväkodissa lapsien kulttuuriset taustat ovat monenlaisia ja suomen kieltä moni vasta opettelee. Yritän joidenkin lasten kanssa puhua erityisen selkeästi ja sanojani harkiten. Suomi on kyllä aika koukeroinen kieli, mutta aina jollain tavalla tulemme ymmärretyiksi. Tällä hetkellä päiväkodissa voi päivän aikana kuulla puhuttavan suomen lisäksi ainakin arabiaa, italiaa, somalia, venäjää, viroa, kreikkaa, espanjaa, romaniaa, albaniaa ja englantia. Tämä siis koko talon mittakaavassa. Ai niin, oma isänikin on italialainen ja äiti suomalainen! Kaivokselassa on muuten toiminut englannin kieltä käyttävä Peanuts-ryhmä 1990-luvulta lähtien. Moni Peanutseissa kielirikasteisen eskarin käynyt tähtää jatkossa enkkuluokalle Kaivokselan peruskoulussa. [Tomas]

– Ahaa. Entä onko päiväkodeissa toimivilla taidepedagogeilla yhteistä toimintaa, mahdollisuuksia jakaa kokemuksia tai saada vertaistukea työhönsä? [Sini]

– Meillä on silloin tällöin vertaistapaamisia, ja keskustelemme myös omassa suljetussa FB-ryhmässämme. Yhteistyötä kasvotusten voisi olla vielä enemmänkin ja ainakin erityisesti samalla alueella toimivien kanssa. Myös taiteidenvälisyyttä kannattaisi hyödyntää. Tällä hetkellä meidän taidepedagogien erityisosaamiset ovat kuvataide, musiikki ja draama. [Tomas]

– Minkälaista yhteistyötä kuvataidekasvattaja ja sanataideopettaja voivat mielestäsi tehdä varhaiskasvatuksessa? [Satu]

– Päiväkoti olisi erittäin hyvä ympäristö yhteistyölle. Sanoista ja kirjaimista saisi vaikka mitä aikaan. Voitaisiin vaikka kirjoittaa riimejä, räpätä ja tehdä musiikkivideoita! Sadutuksen kautta lapset voivat kertoa omia tarinoitaan ja niitä voitaisiin jatkotyöstää. Sadutuksella olemme tehneet esimerkiksi nukketeatteria, mutta luulen että sanataiteilijan kanssa hommaan voisi saada uutta meininkiä. [Tomas]

– Jos sulla olisi vapaat kädet, millaisen unelmiesi taideprojektin haluaisit järjestää varhaiskasvatusikäisille lapsille? [Satu]

– Olen haaveillut ulkoalueesta, jonka lähin esikuva lienee Berliinissä sijaitseva seikkailuleikkipuisto Kolle 37. Lapset saavat rakentaa siellä majoja, käyttää työkaluja, opetella tulenkäyttöä (!), hoitaa puutarhaa ja ihan vaan leikkiä. Työkaluja ja materiaaleja opitaan käyttämään oman oivalluksen kautta. Toki aikuinen näyttää työkalujen turvallista käyttöä. Alueella toimii muutamia pedagogeja ja käsityöläisiä lasten apuna. Ymmärtääkseni muuten aikuisilta on alueelle pääsy kielletty! On selvää, että kaikki tämä tässä muodossaan on suomalaisen päiväkodin pihalla vähän haasteellista toteuttaa.
Espanjalais-brasilialaiselta Basuramalta (suom. roskan rakastajat) voisi muuten ottaa vinkkiä, mitä kaikkea jännää käyttöä erilaisille kierrätysmateriaaleille voisikaan leikkikenttäympäristössä keksiä. Miniversiona aiheesta muutin Kaivokselassa yhden meidän ulkovarastoista nikkarointipajaksi. Ehkä vielä joskus vähän isommin sitten. [Tomas]

– Hienoja ideoita kestävän kehityksen hengessä! Iltapäivätoiminnassa mukana ollessani olen huomannut, miten tärkeää on saada aikaa vapaaseen leikkiin. Taidepedagogi voi tosiaan olla myös mielenkiintoisten leikkien mahdollistaja. [Sini]

– Tomas, kiitos antoisasta keskusteluhetkestä. Sini, kesäkuussa voitaisiin jutella Helsingin yliopiston monilukutaidon kehittämisohjelmaan liittyvästä MOI-päivästä, joka järjestettiin toukokuussa Heurekassa. [Satu]

Please follow and like us:
RSS
Follow by Email
Facebook
Google+
http://www.tarusola.fi/kielikuvakohtaamisia/varhaiskasvatus/keskustelussa-taidepedagogin-kanssa/
Twitter

Sanattomissa tarinoissa

Kahden ystävän kohtaaminen eräänä huhtikuun lopun päivänä

– Hei, Satu! Ehditkö käydä kiertävässä Silent Books – Sanattomat kirjat puhuvat maailman kieliä -näyttelyssä?

– Valitettavasti en, sillä huhtikuuni on ollut varsin turbuletti. Sä taisit päästä sinne?

– Olin näyttelyn avajaisissa Pasilan kirjastossa. Sen jälkeen näyttely on ollut esillä vielä Annantalossa sekä Rikhardinkadun ja Töölön kirjastoissa. Oli kiinnostavaa päästä lueskelemaan sanattomia kirjoja 18 eri maasta. Kirjoja näyttelyssä on yhteensä 51.

– Luin näyttelystä kertovilta sivuilta, että sanaton kirja tarkoittaa ”kirjaa, jossa ei ole tekstiä tai jossa tekstillä ei ole ymmärrystä lisäävää roolia.” Ovatko kyseiset kuvakirjat tarkoitettu vain lapsille? Mitä ajattelet tuosta täysin tekstittömästä ratkaisusta tarinankerronnan kannalta?

– Käsittääkseni näyttelyyn on kerätty lähinnä lapsille ja nuorille sopivia kirjoja. Uskon kuitenkin, että moni kirjoista viehättää ketä tahansa kuvien maailmassa viihtyvää lukijaa. Alun perin projektin nimeltä ”Silent Books, from the World to Lampedusa and Back” on aloittanut IBBY:n eli International Board on Books for Young People -järjestön Italian jaosto jo vuonna 2012. Ymmärtääkseni kasvanut pakolaisten määrä Italiassa herätti tarpeen tarinoille, joita voidaan jakaa, vaikka yhteistä kieltä ei olisikaan. Erityisesti maan eteläkärjessä sijaitsevan Lampedusan saarelle on rantautunut satoja tuhansia Välimeren ylittäneitä siirtolaisia. IBBY:n eri maiden jaostot osallistuivat kirjojen keräämiseen, ja kokoelma käsittää nykyään jo yli sata kirjaa. Osa kokoelmasta jäi maahan tulleiden ja paikallisten lasten yhteiseen käyttöön, ja osa kiertää nyt maailmaa näyttelyn muodossa.

– IBBY:n toiminta lasten- ja nuortenkirjallisuuden hyväksi on arvokasta. Vuonna 1957 perustettu IBBY Finland tekee työtä erityisesti suomalaisen lasten- ja nuortenkirjallisuuden puolesta.

– Näyttelyn avajaisissa sanattomista kirjoista oli keskustelemassa kuvittaja ja kuvittajat ry:n hallituksen puheenjohtaja Sari Airolan kanssa kaksi sanattomien kirjojen suomalaista tekijää, Emmi Jormalainen ja Sanna Pelliccioni. Keskustelussa tuli esiin paljon kiinnostavia näkökulmia sanattomien kirjojen eri käyttötavoista ja siitä, miten myös kuvat ovat kulttuurisidonnaisia. Sanattomuus ei siis tee kirjoista universaaleja. Esimerkiksi Emmi Jormalainen kertoi siitä, miten näyttelyssä Arabiemiraateissa eri lukusuunta muutti tarinoiden merkitystä.

– Millaisia erilaisia käyttötapoja siellä käsiteltiin?

– Esimerkiksi Sanna Pelliccionin maaliskuussa julkaistussa Meidän piti lähteä -kirjassa on mukana vinkkejä, joiden avulla kirjaa voi käsitellä yhdessä lapsen kanssa. On tärkeä antaa lapsen tulkinnalle tilaa, ja esimerkiksi kysymysten avulla voi ohjata tarinallisuuden hahmottamista. Emmi Jormalainen taas toi esiin ajatuksen, että sanaton kirja tarjoaa kaksikielisen perheen vanhemmille mahdollisuuden lukea samaa tarinaa molempien omalla äidinkielellä. Löysin myös IBBY:n Ruotsin jaoston tuottaman materiaalin sanattomien kirjojen käytöstä. Englanninkielinen Silent books. A handbook on wordless picture books packed with narrative power -materiaali löytyy täältä.

– Monikielisissä perheissä voi vastaavasti syntyä samasta kirjasta tarinoita monilla eri kielillä. Tuo materiaali vaikuttaa käyttökelpoiselta. Olisipa siitä suomenkielinenkin versio. Millaisin keinoin näyttelyn kirjoissa kerrotaan tarinoita?

– Näyttelyn kirjoissa oli tarinaa rakennettu hyvin eri tavoin. Mukana oli hauskoihin visuaalisiin ideoihin perustuvia kirjoja, joiden tarina saattoi muodostua esimerkiksi kuvaparien avulla. Osassa taas tarina kulki tiiviisti sarjakuvaruutujen välityksellä. Oma suosikkini oli Alankomaalaisen Alice Hoogstadin Monsterboek. Siinä mustavalkoiseen kaupunkiin piirretyt värikkäät hirviöt heräävät eloon, ja kirjan sivut täyttyvät vähitellen väreistä.

– Kielenopetuksessa sanattomia kirjoja voisi hyödyntää monin eri keinoin. Ne tuntuvat tarjoavan mahdollisuuksia mielikuvituksen ruokkimiseen. Kuvista voi syntyä omia tarinoita, joita voisi pienempien lasten kanssa kehitellä yhdessä suullisesti. Jo kirjoittamaan oppineet voisivat kirjoittaa tarinoitaan itsekin. Aikuista tarvittaisiin kyllä tarinan eri vaiheissa. Mitä ajattelet sanattomien kirjojen käytöstä kuvataideopetuksessa?

– Sanattomat kirjat tarjoavat hyviä esimerkkejä siitä, miten eri tavoin kuvilla voi kertoa tarinoita. Ne voivat toimia lähtökohtana oppilaiden omalle työskentelylle ja antavat myös hyvää harjoitusta kuvien tulkintaan.

– Millaista yhteistyötä näiden kirjojen kanssa voisi tehdä kuvataidekasvattaja ja sanataideopettaja?

– Sanaton kirja tai toisen oppilaan tekemä sanaton tarina voisi olla mielenkiintoinen lähtökohta tutkia juuri niitä alueita, joilla kuvan ja kielen vahvuudet kohtaavat. Miten erilaisia tarinoita voisikaan syntyä samasta sanattomasta kirjasta.

– Sitä olisi kiva kokeilla joskus lähitulevaisuudessa! Toukokuulle meillä onkin jo ohjelmaa.

– Niin, silloin blogiin on lupautunut vieraaksi varhaiskasvatuksessa taidepedagogina työskentelevä Tomas De Rita.

© Tarusola

Please follow and like us:
RSS
Follow by Email
Facebook
Google+
http://www.tarusola.fi/kielikuvakohtaamisia/lastenkirja/sanattomissa-tarinoissa/
Twitter

Blogia juhlistamassa

Kahden ystävän kohtaaminen eräänä maaliskuun lopun päivänä

– Hei, Sini! Nyt on pienen juhlan aika! Meidän Kielikuvakohtaamisia-blogi juhlii 2-vuotissyntymäpäiväänsä.

– Tosiaan, Satu, taas on vierähtänyt vuosi kivojen blogijuttujen parissa.

– On tullut tässä matkan varrella kuultua hyvää palautetta siitä, että blogistamme on ollut hyötyä lukijoille. Meidän tarkoitushan on tarjota ensisijaisesti opettajille mutta myös kaikille kasvattajille vinkkejä ja materiaaleja kielen ja kuvan yhteispeliä käsitteleviin asioihin. Koulumaailman kannalta siis kielenopetuksen ja kuvataiteen opetuksen – eli lukujärjestyksessä jyrkkärajaisesti äikän ja kuviksen – asiasisältöjen käsittelyn yhdistämiseen.

– Kyllä, kaikkea sitä ja lisäksi on käsitelty myös kulttuurin monimuotoisuutta ja saavutettavuutta.

Opetussuunnitelman perusteisiin sisältyy nykyisin näkökulmia monilukutaidosta, kielitietoisuudesta ja kokonaisvaltaisuudesta. Näihin kohtiin meidän visiommekin linkittyvät hyvin, eikö niin?

– Meidän yhteistyöhän on alkanut jo paljon aikaisemmin, mutta juuri peruskoulun uuden opetussuunnitelman perusteiden ilmestyminen ja omat taidekasvatuksen opintoni antoivat ajatuksen tarkastella meitä molempia kiinnostavia aiheita yhteistyössä, eri näkökulmista ja kokonaisvaltaisemmin.

– Me ollaan tähän mennessä tehty jo aika paljon, esimerkiksi yhteisiä projekteja, testauksia ja tehtäviä. Mistä sä olet pitänyt erityisesti?

– Olen erityisesti pitänyt siitä rohkeudesta, jolla sä olet heittäytynyt mukaan kaikenlaisiin kokeiluihin esimerkiksi tekemään postitaidetta, kääntyvää maisemaa tai kuvailutulkkausta. Yhteistyö on ollut tosi hedelmällistä, ja olen myös oppinut paljon myös kielestä ja kirjoittamisen prosessista.

– Hauska kuulla! Mun mielestä kaikki on ollut tosi kivaa ja virkistävää. Mukavinta on ollut tehdä sun kanssa tehtäviä tai osallistua pajoihin, joissa tehdään yhdessä. Esimerkiksi Ihme-paja oli erityisen myönteinen kokemus. On ollut hauskaa tehdä monipuolisia juttuja, ja sun kanssa olen päässyt kokeilemaan erilaisia asioita, joissa itsellä ei välttämättä aina osaaminen riittäisi. Yhdessä tehden osaaminen täydentyy. Eri menetelmiä kokeilemalla saa lisäksi luovuuden liikkeelle ja inspiraatiota omiin työjuttuihinsa.

– Mun tekeillä oleva opinnäytetyöni on saanut myös paljon uusia näkökulmia meidän yhteisistä projekteista.

– Kuvataiteilijan ja kieli-ihmisen yhteistyö on parhaimmillaan todella antoisaa. Myös kaikki meidän vierailijat ovat tuoneet oman lisänsä yhteistyönäkymiin.

– On tosiaan kiva saada blogiin asiantuntemusta eri suunnilta ja päästä kysymään kaikkea kiinnostavaa.

– Mitä kaikkea voitaisiin tehdä jatkossa?

– Kävin tutustumassa sanattomien kirjojen näyttelyyn. Olisiko se hyvä aihe seuraavaan eli huhtikuiseen postaukseen?

– Ehdottomasti! Aina tulee törmättyä erilaisiin mielenkiintoisiin kirjoihin, kuten hiljattain bongasin Antero Salmisen Pääjalkainen-kirjaan kirjaston poistohyllystä. Kirjoja olisi kiva käsitellä jatkossakin. Samoin voitaisiin tehdä edelleen erilaisia tehtäviä testimielessä sekä osallistua työpajoihin ja seminaareihin. Multa on myös kysytty pitämieni koulutuksien yhteydessä usein, voitaisiinko me käsitellä enemmän varhaiskasvatukseen liittyviä aiheita.

– Oho, poistohyllyistä löytyy joskus aarteita! Varhaiskasvatukseen liittyen voitaisiinkin pyytää pian vieraaksi päiväkodissa työskentelevä kuvataidekasvattaja. Miltä se kuulostaa?

– Loistoidealta!

© Tarusola

Please follow and like us:
RSS
Follow by Email
Facebook
Google+
http://www.tarusola.fi/kielikuvakohtaamisia/yhteistyo/blogia-juhlistamassa-2/
Twitter

Educassa

Kolmen ystävän kohtaaminen eräänä helmikuun päivänä

– Moi, Sini! Suvi ja mä oltiin tammikuun lopussa Educa-messuilla. [Satu]

– Kiva nähdä, Suvi ja Satu! Millaista messuilla oli? [Sini]

– Antoisaa. Ohjelma oli taas tuttuun tapaan innostava, informatiivinen ja monipuolinen. [Satu]

– Mä olin mukana Helsingin ranskalais-suomalaisen koulun, HRSK:n, medialukutaitoprojektin esittelyssä. [Suvi]

– Se olikin kiinnostava tilaisuus, jossa käsiteltiin mediakasvatusta ja faktantarkistusta sekä Faktabaarin työtä erityisesti tammikuussa järjestettyjen presidentinvaalien yhteydessä. Esiintymässä oli HRSK:n rehtorin Kari Kivisen ja koulun opettajien ja oppilaiden lisäksi Faktabaarin perustajajäsen Mikko Salo, joka on valittu EU:n korkean tason disinformaatioryhmän ainoaksi suomalaisjäseneksi. [Satu]

– Mikä se Faktabaari oikein on ja miten se toimii? Entä voisinko minäkin käyttää sitä? [Sini]

Faktabaari on Suomen ainoa faktantarkistaja, jonka tavoitteena on harjoittaa jatkuvaa faktantarkistustoimintaa ja mediakasvatusta. Siitä on iloa ja hyötyä kaikille kasvattajille. [Satu]

– Rehtori Kari Kivinen kertoi, kuinka sosiaalisessa mediassa sovelletaan opittuja faktantarkistustaitoja: kannattaako löydettyyn linkkiin luottaa ja kannattaako se jakaa. Esityksessä viitattiin myös hyvän journalismin periaatteisiin, jotka Julkisen sanan neuvosto on julkaissut. [Suvi]

– Esityksessä oli erityisen innostavaa se, että projektissa mukana olleiden aikuisten lisäksi lapset ja nuoret kertoivat itse, mitä olivat tehneet medialukutaitoprojektin aikana. [Satu]

– No, mitä te teitte? [Sini]

– Me viidesluokkalaiset ollaan käyty Päivälehden museossa, ja meidän koulussa on käynyt vieraita puhumassa mediaan liittyvistä asioista. Meidän koulun yhdeksäsluokkalaiset järjestivät vaalipaneelin ja esittivät siinä presidenttiehdokkaita. Myös meidän joulujuhlanäytelmässä oli faktantarkistusta. [Suvi]

– Rehtori Kari Kivinen toi esiin sen, miten nuori kohtaa tuhansia mainoksia päivittäin. [Satu]

– Esimerkiksi pelatessa mainoksia ponnahtelee pelin keskelle ja mainosvideoita houkutellaan katsomaan pienillä virtuaalipalkkioilla. [Suvi]

– Totta! Paljon on myös mainontaa, jota on vaikea erottaa muusta median sisällöstä. Vaikuttajamarkkinointi sosiaalisen median seuraajille lisääntyy koko ajan. [Sini]

– Mainoksia pitää osata lukea ja tulkita. Sitä käsitellään äidinkielen opetuksessa. Eräs yleisössä ollut kuvaamataidon opettaja muistutti, miten mainoksien tulkitsemiseen tarvitaan ymmärrystä kuvasta. [Satu]

– Olen ehdottomasti samaa mieltä! Mainonta on multimodaalista, ja siksi on tärkeä osata tulkita visuaalisten elementtien, kielen ja vaikkapa äänen avulla välitettyjä viestejä ja mielikuvia. Myös kuvataideopetukseen kuuluu mediakasvatusta ja siihen liittyen mainonnan kriittistä tarkastelua. [Sini]

– HRSK:ssa äidinkielen ja kirjallisuuden opettajana toimiva Johanna Kumenius esitteli peruskoulun opetussuunnitelman perusteissa olevia kohtia, joihin tällainen medialukutaitoprojekti linkittyy luontevasti.

– Medialukutaitoa tarvitaan koulussa ja ihan kaikkialla elämässä. [Suvi]

– On hienoa, että erilaiset hankkeet tarjoavat kasvattajille uusia välineitä mediakasvatukseen. Onko teille jo tuttu tämä Mediakasvatusseuran kooste, jossa esitellään 100 mediakasvatusideaa jaettuna eri teemoihin? Itse olen ehtinyt kuluneen vuoden aikana tutustua vasta osaan ideoista. Sieltä löytyy näköjään myös teille tuttu Faktabaari. [Sini]

– Kiitos hyvästä linkkivinkistä! Täytyykin perehtyä siihen oikein ajan kanssa. [Satu]

© Tarusola

Please follow and like us:
RSS
Follow by Email
Facebook
Google+
http://www.tarusola.fi/kielikuvakohtaamisia/messut/educassa/
Twitter

Taidepakkaa testaamassa

Kahden ystävän kohtaaminen eräänä tammikuun lopun päivänä

– Moi, Sini! Kiva nähdä tämän vuoden puolella! Toivottavasti sun vuosi on käynnistynyt mukavasti. Mä sain joululahjaksi Ateneumin taidepakan. Oletko itse päässyt tutustumaan siihen?

– Joo, kiva nähdä, Satu! Olen kyllä kuullut taidepakasta mutten olen päässyt vielä itse kokeilemaan sitä. Olisi kiva testata sitä.

– Mulla onkin se sattumalta mukana. Haluaisitko nähdä?

– Mielelläni! Onpa kauniita ja ihanan tuntuisia kortteja. Yllättävän suuria mutta sehän on hyvä, koska teoksen näkee kunnolla. Oletko ehtinyt käyttämään pakkaa jo?

– Joo, olen tehnyt ideavihosta pari kirjoitusharjoitusta itsekseni, ja sitten innostuimme viidesluokkalaiseni kanssa tekemään tehtävää numero 50, joka on ison dominon rakentaminen korteista. Pareittain tai ryhmässä tehtävän harjoituksen ohjeistus on seuraavanlainen: ”Jaetaan kortit tasan kaikkien kesken. Jokaisella on hetki aikaa tarkastella kuviaan. Tehdään isolle pöydälle tai lattialle yhteinen valtava ”domino” eli jokainen saa vuorollaan laittaa kuvan toisen viereen ja asettaessaan perustella, miten nämä kuvat liittyvät yhteen, mikä niiden keskinäinen suhde on. Yhdistävä (tai vastakohtainen) tekijä voi olla esimerkiksi väri, aihe, muoto, tunnelma.”

– Miten tuon tehtävän idea toimi mielestäsi?

– Tosi hyvin! Me ollaan tehty se nyt kaksi kertaa. Kummallakin kerralla oli hauska tehdä kuvien ketjua yhdessä. Ihmettelin, kuinka luovia ratkaisuja viidesluokkalainen teki kuvia yhdistellessään. Lisäksi meille syntyi siinä toisen kerran kuvien polun rakentamisen loppupuolella jännä keskustelu taiteen olemuksesta.

– Kuulostaa lupaavalta! Voidaanko mekin kokeilla?

– Totta kai. Raivataan tilaa pöydälle, ja jaan meille kortit. Haluatko laittaa ensimmäisen kortin?

– Tässä.

– Kimmo Kaivanto! Tuosta kuvasta tulee mieleeni hänen näyttelynsä Sara Hildénin taidemuseossa. Tehtävää tehdessä aktivoituu muistoja tutuista teoksista. Samalla syntyy myös uusia kytköksiä. Tässä mun ensimmäisessä kuvassa oleva maiseman harmaus yhdistyy mun mielessä luontoon, sen tilaan ja kuolevaisuuteen, jota Kimmo Kaivantokin käsittelee.

– Korteissani tuntuu olevan monta vaihtoehtoa, joista on vaikea valita, mutta tuon äskeisen sanomasi perusteella valitsen Hugo Simbergin Kuoleman puutarhan kuolema-aihetta jatkaen.

– Tässähän tämä kuviemme ketju nyt sitten etenee vuoro vuorolta ja kuva kuvalta kepeissä tunnelmissa.

– Opin tehtävän aikana paljon uutta myös sinusta ja sun suhteesta pakan eri teoksiin. Huomasin myös, miten monien tuttujen teosten kautta päädyin itsekin miettimään, missä olin teoksen ensi kertaa nähnyt ja miten sen olin silloin ymmärtänyt. Museo ei ole useinkaan ollut se ensimmäinen paikka, vaan peruskoulun kuvataidetunnit, taidekirjat ja -kortit.

– Musta oli jännä huomata, millaisia yhtäläisyyksiä ja eroja tuli esiin aikuisen kuvataiteen asiantuntijan ja viidesluokkalaisen kanssa tehdessä.

– Kerro lisää!

– Sä ja mä pohdittiin aika pitkään, mitkä kuvat voisivat sopia toisiinsa, ja me tehtiin tämä tehtävä aika analyyttisesti eri vaihtoehtoja pohdiskellen. Viidesluokkalaisen kanssa me edettiin melko nopeasti, ja hän teki spontaanisti yllättäviäkin ratkaisuja hassuine mutta loogisine perusteluineen. Monissa kohdin hänen huomionsa kiinnittyi toisaalta samoihin juttuihin kuin sullakin, esimerkiksi kuoleman ja enkelien läsnäoloon useissa korteissa.

– Teki tosiaan mieli perustella omia valintoja. Korttiketjua ei ollut vaikea jatkaa, mutta toisaalta en myöskään halunnut valita sitä kaikkein helpointa vaihtoehtoa. Tätä kannattaa todellakin tehdä ajan kanssa. Tila tosin loppui aika pian kesken näinkin suurella pöydällä.

– Kaikkien korttien ketjuun tarvitaan varsin iso tila.

– Ideavihossa näyttää olevan paljon muitakin tehtäviä ja vinkkejä pakan käyttöön sekä kysymyksiä kuvien tarkastelemisen tueksi. Erityisesti kiinnostuin heti näistä kuva ja sana -otsikon alle listatuista tehtävistä. Oletko jo ehtinyt tekemään jonkun näistä?

– Tein heti taidepakan saatuani tehtävän 56, joka on lämmittely- ja raakakirjoitusharjoituksena toimiva kirjoitustehtävä. Sen voi tehdä ohjeiden mukaan yksin tai pienryhmässä. Tehtävän ohjeet ovat seuraavanlaiset: ”Valitaan joko jokaiselle oma kuva tai yksi yhteinen kuva, josta kirjoitetaan. Kirjoita kuvasta sensuroimatta mitä haluat: mielikuvia, tarina, runo, dialogia. Aikaa annetaan esimerkiksi viisi minuuttia.” Mulla päivittäiset työtekstien kirjoitusmäärät ovat usein suuria, ja kirjoitan tällä hetkellä pääasiassa asiatekstejä. Siksi kaikki luovat kirjoitustehtävät ovat tervetullutta vaihtelua. Tämä tehtävä toimi erinomaisesti lämmittelytehtävänä. Kirjoitin viisi minuuttia tajunnanvirtatyylisesti mielikuvia Elga Sesemannin Katu-nimisestä teoksesta, joka ei ollut mulle ennestään tuttu. Sen jälkeen oli mukavan vapautunut olo ennen työtekstiin siirtymistä. Epäilen, että ei olisi ollut yhtä helppoa kirjoittaa jostain tutusta ikonisesta teoskuvasta, johon liittyy paljon muistijälkiä menneistä konteksteista. Lämmittelytekstistäni tuli yllättäen aika henkilökohtainen, ja mietin, miten olisin toiminut sitä purettaessa. Tehtävään liittyy nimittäin purkuvinkki: ”Kirjoittamisen jälkeen jokainen alleviivaa paperistaan itselleen tärkeän kohdan, joka otetaan yhteiseen keskusteluun.” Olisin valinnut omasta tekstistäni varmaankin tämän kohdan: ”Varjonsa viittaan voi kompastua”.

– Vaikuttaa aika kevyeltä ja helposti lähestyttävältä tehtävältä sellaisellekin, jolle luova kirjoittaminen tai kuvasta puhuminen saattaa olla muuten vaikeaa. Monet näistä tehtävistä sopisivat hyvin käytettäväksi myös koulun kuvistunneilla tai vaikkapa äidinkielen ja kuviksen yhteistyössä. Mukana on myös tehtäviä, joita voi toteuttaa museokäynnin aikana. Vaikka Ateneumin kokoelmat löytyvätkin netistä, tarjoavat taidepakan kortit kuitenkin paremmat mahdollisuudet teosten vertailuun ja useampien teosten samanaikaiseen tarkasteluun. Etenkin tehtävävihon tehtävä 47 on hyvä harjoitus ja antaa kokemuksen siitä, miten näyttelyn teokset voivat käydä vuoropuhelua ja muodostaa temaattisen kokonaisuuden.

– Mun mielestä taidepakka on kaiken kaikkiaan houkutteleva. Monet sen tehtävistä johdattelevat innostavasti luovien tehtävien avulla tutustumaan teoksiin. Myös henkilökohtainen suhde teoksiin rakentuu tai muodostuu uudelleen tehtäviä tehdessä. Viidesluokkalaiselle suurin osa pakan teoksista vaikutti olevan ihan uusia tuttavuuksia ja hän suhtautui niihin raikkaasti. Itselleni valtaosa teoksista oli ennestään tuttuja, ja suhtautuminen niihin oli tehtävien alussa jotenkin latautunutta. Kaikkein tutuimpien kohdalla oli ponnisteltava saadakseen niistä irti jotain uutta, mutta tuo ponnisteleminen tuntuu kannattavan. Jopa ”puhki katsotusta” teoksesta voi löytää esimerkiksi jonkin pienen yksityiskohdan, johon tarttuu ja lähtee kehittelemään siitä jotain erilaista. Vaikuttaa siltä, että keskusteluista tehtävien äärellä voi muodostua todella hedelmällisiä, kun eritaustaiset ihmiset tekevät samaa tehtävää yhdessä omine näkökulmineen.

© Tarusola

Aiheeseen liittyviä linkkejä:

Kokemuksia taidepakan käytöstä

Ateneumin museokäynnin etkot ja jatkot

Kielikuvakohtaamisia-juttu Ateneumin Suomen taiteen tarina -näyttelystä syyskuussa 2016

Please follow and like us:
RSS
Follow by Email
Facebook
Google+
http://www.tarusola.fi/kielikuvakohtaamisia/tehtavat/taidepakkaa-testaamassa/
Twitter

Luovasti selkokielessä

Kohtaaminen eräänä joulukuun lopun päivänä kirjailija Sabira Ståhlbergin ja kuvittaja Maria Viitasalon kanssa

− Hei Sabira ja Maria! Oli todella mielenkiintoista keskustella kanssanne Helsingin kirjamessuilla luovuudesta ja selkokielestä. Kiva, kun voidaan jatkaa keskustelua nyt. Te olette luoneet yhdessä parisenkymmentä selkokirjaa eri aloilta. Kirjanne kertovat muun muassa luonnontieteistä, ympäristöstä ja etiikasta. Mitä luovuus merkitsee teille, Sabira, sinulle kirjailijana, ja Maria, sinulle kuvittajana? Entä miten kehitätte luovuuttanne? [Satu]

− Luominen on minulle jokapäiväinen työ; se on oikeastaan luonnollinen olotilani. Luovuus on aina ollut läsnä elämässäni, ja paras tapa kehittää sitä on luoda ja pitää mieli avoimena. [Sabira]

− Luovuus on tapa ajatella toisin. Antaa itselle ja muille uusia näkökulmia ja monialaisia ideoita. [Maria]

− Mikä on teidän suhteenne selkokieleen ja luovaan työskentelyyn? [Satu]

− Se on kielen ja luomisen muoto, joka aina antaa uusia haasteita ja vie luovuuden uusiin ulottuvuuksiin. [Sabira]

− Selkokieli on tapa kirjoittaa ja tehdä kuvia, erityinen kielen käyttö, joka antaa runsaasti tilaa kokeiluille. Se, että kieli on selkeää, ei tarkoita että sisällön täytyy olla yksinkertaista. Kuvilla voi esimerkiksi lisätä kerroksia kerrontaan ja ruokkia lukijan mielikuvitusta. [Maria]

− Miten te kiinnostuitte selkokielestä ja selkokielisistä kirjoista alkujaan ja miksi? [Satu]

− Isoisälläni oli lukihäiriö. Kun kuulin selkokielestä kymmeniä vuosia sitten, tajusin heti, että tässä on asia, jonka parissa haluan työskennellä. Isoisän koulunkäynti oli vaikeaa eikä hän koskaan saanut tukea, mutta hän luki aikuisena sinnikkäästi romaaneja ja varsinkin dekkareita. Kirjat, joita teemme, tukevat hänen kaltaisiaan ihmisiä ja monia muita, esimeriksi koululaisia, jotka eivät ole motivoituneita lukemaan, tai kieltä opettelevia maahanmuuttajia. [Sabira]

− Äidilläni, veljelläni ja vanhimmalla tyttärelläni on selkeä lukihäiriö, jonka takia heitä helposti pidetään heikompilahjaisina kuin ovat. Kirjat tukevat ja motivoivat tekemään raskaitakin asioita, kun sisältö puhuttaa eikä työsarka vaikuta teknisesti ylitsepääsemättömän suurelta. [Maria]

− Miksi aloitte tehdä kirjoja lapsille? Miten se eroaa aikuisille kirjoittamisesta? [Satu]

− Selkokirjoja kirjoitetaan kaikkialla lähinnä lapsille tukemaan lukemista ja motivaatiota, mutta viime vuosina tarve aikuisille ja ikäihmisille kasvaa. Aiheet ja tyyli ovat erilaisia lapsille ja aikuisille, mutta on myös kirjoja, joita kaikenikäiset voivat lukea. [Sabira]

− Koska työskentelen yläkoulussa, on vaateenani se, että lapsille ajateltu sisältö on niin puhuttelevasti esitelty, että teini-ikäinen ja aikuinenkin kokisivat sen mielekkääksi ja kuvakielen asianmukaiseksi. [Maria]

− Voisitteko kertoa selkokirjan luomisprosessista: Miten työskentelette ja mistä haette inspiraatiota? Entä miten kirjailijan ja kuvittajan yhteistyö toimii ja etenee teidän tapauksessanne kirjantekoprosessin eri vaiheissa? [Satu]

− Aloitamme Marian kanssa ideasta, joka usein lähtee tarpeista tai keskusteluista, joita kohtaamme työssämme ja arkielämässä. Lähdemme sitten tutkimaan faktoja. Se on prosessi, joka yleensä kestää useita kuukausia. Keskustelemme, ideoimme lisää ja vähitellen saamme aika selkeän kuvan siitä, millainen kirjasta tulee. Sen jälkeen rupean kirjoittamaan ja lähetän kappaleita Marialle. Hänen kommenttiensa jälkeen lähetän testiryhmälle luettavaksi. Testiryhmässä on eri-ikäisiä henkilöitä, jotka kertovat mielipiteensä. Maria tekee tässä välissä kuvat. Toimitan lopuksi kirjan tekstin ja jätän sen ainakin viikoksi muhimaan, kunnes teen sen valmiiksi ja lähetän toiselle kierrokselle luettavaksi. Vielä kielentarkastajalle ja kirja menee painoon. [Sabira]

− Kehitämme sisältöä yhdessä, ja vielä kuvitusvaiheessa voi tulla muutoksia sisältöön, jos esimerkiksi huomaamme, että siihen sopisi jokin avartava lisäkuva tai lisäjuoni. [Maria]

− Sabira, sinä kirjoitat myös muita kirjoja kuin selkokirjoja. Miten niiden kirjoittaminen eroaa mielestäsi selkokirjojen kirjoittamisesta luovuuden näkökulmasta? [Satu]

− Ei kovinkaan paljon. Kaikissa kirjoissani on tutkimuspohja, jopa runoissa, ja ainoat, jotka eriävät luovuudessa, ovat tieteelliset kirjat. [Sabira]

− Selkokieltä kirjoittaessaan pitää keskittyä paljon rakenteiden, muodon ja sisällön toimivuuteen. Miten selkokielellä kirjoittaessaan voi olla luova? [Satu]

− Tekniset asiat tulevat loppuvaiheessa, kun tarina on jo keksitty ja luovat elementit paikoillaan. Prosessi on luova siihen asti, että rupean toimittamaan tekstiä valmiiksi, sen jälkeen teen lähinnä teknistä työtä. Ensimmäisissä kirjoissa ajattelin paljon enemmän rakennetta ja muotoa, mutta nyt luon ensin ja sitten rakennan kirjan uusiksi, jollei se toimi ensimmäisessä versiossa. [Sabira]

− Maria, millainen on sinun näkemyksesi selkokirjan kuvituksesta? Mikä kuvituksessa on tärkeää ja miten selkokirjan kuvittaminen eroaa ns. tavallisen kirjan kuvittamisesta? [Satu]

− Kuvien täytyy olla helposti hahmotettavissa, mutta samalla niistä saa mielellään löytää kiinnostavia arkipäivään liittyviä yksityiskohtia. Saimme alkuaikoina tiukat määräykset siitä, ettei mielellään saisi olla värikkäitä kuvia, jotka vievät lukijan keskittymiskyvyn ja aivoaktiivisuuden pois kielen käsittelystä. Siksi olemme pysyneet mustavalkoisessa puoleksi sarjakuvamaisessa sapluunassa, joka on toiminut mainiosti omana tavaramerkkinä. Kuvat eivät saa kertoa tarinaa vaan ainoastaan tukea lukijan kokemusta kirjoitetusta tekstistä. [Maria]

− Olen juuri lukemassa Julia Cameronin Tie luovuuteen -kirjaa. Siinä käsitellään luovuutta voimavarana monesta eri näkökulmasta ja erilaisin konkreettisin harjoituksin. Miten selkokieli ruokkii teidän mielestänne lukijan luovuutta? [Satu]

− Kieli antaa uusia virikkeitä ja innostaa kirjoittamaan uudella tavalla, kun ei tarvitse kirjoittaa korkeatasoista kieltä. Kouluissa oppilaat saavat esimerkiksi luoda tekstejä kuviin tai kuvittavat tekstiä tai tekevät omia tarinoita joistain kirjan aiheista. [Sabira]

− Kun lukija kokee, että kertomus puhuttelee, on saavutettu mahdollisuus sitoa lukijan omat kokemukset ja oma maailmankuva kirjallisesti tai kuvituksellisesti uudeksi teokseksi. [Maria]

− Mitkä ovat mielestänne selkokielen tärkeimmät hyödyt? [Satu]

− Selkokieli tukee lukijaa monella tavoin, ja se on usealle lukijalle läheisempi kuin ”tavalliset” kirjat. Selkokirja ja sen aiheet ovat helposti ymmärrettävissä ja käytettävissä, ja niistä voi keskustella yhdessä. Myös heikompi lukija pääsee näin mukaan keskusteluun. Kaikki kirjamme on kirjoitettu niin, että ne herättävät ajattelun aiheita, avartavat maailmaa ja omaa tekemistä, kuten lisätiedon hakemista. Lisäkysymykset nettisivustollamme antavat vielä enemmän ajattelun aiheita. [Sabira]

− Selkokieli antaa lukijalle mahdollisuuden onnistua haasteelliseksi osoittautuneessa tehtävässä. [Maria]

− Mahtuuko selkokieliseen kirjaan mielestänne monta kieltä, vai pitääkö sen olla yksikielinen? [Satu]

− Selkokirjan pitäisi periaatteessa olla yksikielinen, jotta lukija pystyy omaksumaan sen helposti. Käytämme ensimmäisinä Suomessa kolmea tasoa, joista kolmas on vaikein. Siinä voisi kokeilla myös muitakin kieliä, mutta tekisin sen vain, jos siihen on hyvä syy ja testiryhmämme hyväksyy sen ja pitää sitä järkevänä. [Sabira]

− Maria, miten sinä pääset työskentelemään luovasti kuvittaessasi selkokirjoja? [Satu]

− Lähtökohtani on, että kohdeyleisömme ovat keskimääräistä parempia kuvien lukijoita, sillä usein aivot kompensoivat muita heikkouksia. Yritän antaa kuviin ylimääräisiä vihjeitä, tehdä niistä visuaalisesti kiinnostavia ja sitoa niistä hyvän kokonaisuuden. Näin lukijalle tulee tunne siitä että tarinan takana on muutakin kuin teksti. Koska työskentelemme Sabiran kanssa kirjojen suhteen ihan aiheesta lähtien yhdessä, tulee tarinoiden eri kerrokset esille myös kuvituksessa. [Maria]

− Olette pohtineet selkokirjojen käyttöä kieltenopetuksessa. Voisitteko kertoa siitä? [Satu]

− Selkokirjoja käytetään jo kieltenopetuksessa, ja ne toimivat erinomaisesti jopa perustasolla. Lukija, joka on hieman oppinut kieltä, saa paljon irti selkokirjasta ja tuntee onnistuvansa. Kirjassa on tavallista, arkipäivän kieltä, jota hän kuulee ympäristössään ja voi heti käyttää. Rivit ja kappaleet ovat lyhyitä ja kieli sellaista, että hänen tarvitsee vain hakea joitakin sanoja sanakirjasta. Tekstejämme käytetään jo esimerkiksi maahanmuuttajien kieltenopetuksessa Suomessa ja eri kielten opetuksessa muualla maailmassa. Suomenkielisille koululaisille ruotsinkieliset kirjamme antavat motivaatiota oppia ruotsia, onnistumisen tunteen ja tukea oppimiseen. Selkokirjoja voisi käyttää paljon laajemmin kouluissa motivoimaan ja tukemaan oppilaita eri kielten oppimisessa. [Sabira]

− Kiitos mielenkiintoisesta keskustelusta! Selkokielen kasvava tarve haastaa kirjoittajat ja kuvittajat pohtimaan yhä enemmän luovia ratkaisuja. Inspiroivia askeleita luovuuden polulla! [Satu]

© Tarusola

Please follow and like us:
RSS
Follow by Email
Facebook
Google+
http://www.tarusola.fi/kielikuvakohtaamisia/selkokieli/luovasti-selkokielessa/
Twitter

Kirjamessuilla II

Kahden ystävän kohtaaminen eräänä marraskuun lopun päivänä

– Moi, Satu! Kiva, että ehdittiin nähdä marraskuun kiireissä ja puhua vielä Helsingin kirjamessuilla pitämästämme toisesta työpajasta nimeltään Mainio matkarunorata, joka oli matalan kynnyksen paja. Osallistujien ei tarvinnut osata kirjoittaa osallistuakseen.

– Näin on, Sini. Sitä tarkoitusta varten syntyi ajatus ensin täytettävästä valmiista tekstipohjasta, jota seurasi kokonaan oman runon kehittely. Tekemisen taustalla oli ajatuksemme visuaalisista virikkeistä kirjoittamisen innoittajina.

– Me haluttiin laajentaa visuaalisia virikkeitä myös muihin aistimuksiin, koska oli odotettavissa monia pieniä osallistujia lastenosastolla. Pajan kuvaus oli alun perin: ”Työpajassa yhdistetään visuaalisia virikkeitä ja luovaa kirjoittamista – tule mukaan seikkailemaan kuvien ja tekstien maailmaan. Sopii kaikenikäisille.”

– Siihen pohjautuen me suunniteltiin Mainio matkatoimisto -lastenkirjan Oivallisten Otusten Osakeyhtiön hahmoihin perustuva Mainio matkarunorata, jonka johdantoteksti radan alussa kuului näin: ”Haluatko, että kirjoitan sinulle runon? Siinä matkatarinoita yhteen punon. Oivallisten Otusten Osakeyhtiön mainiot matkaoppaat ja muut otukset rakastavat matkustamista. Petunia Pampavyötiäinen on toimiston runoniekka, jolla on aina kynä käpälissään. Ryhdy sinäkin runoniekaksi ja astu matkarunoradalle! Kulje nuolen osoittamaan suuntaan ja lue ohjeet jokaisessa pysähdyspaikassa. Täydennä jokaisessa pisteessä yksi sana kerrallaan Petunian matkarunoon. Lopuksi tee oma matkarunosi. Voit halutessasi kulkea radan uudelleen.”

– Miten rata ja eri pisteet toimivat sun mielestä?

– Ensimmäiseltä pisteeltä löytyi kuvakortteja kääntämällä runossa seikkaileva hahmo. Toiselta pisteeltä karttapalloa pyöräyttämällä matkan kohde. Kolmannella pisteellä valitun purkin sisältöä tunnustelemalla löytyi tuntemus. Neljännellä pisteellä löytyi toimintaa kuvaava sana kuvanoppaa heittämällä ja siinä esiintyvää kuvaa tulkitsemalla. Radan viimeisessä pisteessä oli tunnekortteja, joista osallistuja valitsi tunteen runoonsa. Noppien kuvat tuntuivat olevan todella monitulkintaisia. Myös havainnot purkkien eri materiaaleista olivat yllättävän erilaisia. Samasta purkista löytyi hyvin erilaisia sanoja, joista kaikki kuitenkin kuvasivat sen sisältöä.

– Näytti siltä, että pisteet innostivat lapsia ja aikuisten avusta oli hyötyä ainakin pienimmille. Vanhemmille lapsille rata sopii itsenäiseenkin työskentelyyn, mutta pienet tarvitsevat aikuisen apua varsinkin radan varrelta keksittyjen sanojen kirjoittamisessa.

– Mikä oli sun havaintojesi mukaan lapsista kaikkein mukavinta?

– Vaikutti siltä, että jokaisesta lapsesta, jolle ehdin lukea valmiin runon ääneen, oli mieluisaa ja tärkeää kuulla oma runonsa.

– Olitkin ohjaamassa kirjoittamista runoradan lopussa. Syntyikö siellä mielenkiintoisia keskusteluja?

– Kyllä! Oli kiinnostava keskustella erään kasvatusalan ammattilaisen kanssa, joka kertoi työskentelevänsä paljon autismin kirjon lasten kanssa. Hänen kanssaan puhuimme erityisesti tuen tarpeesta, ja hän piti runoradastamme niin paljon, että aikoo hyödyntää sitä omassa työssään ja esitellä kollegoilleenkin. Mieleenpainuva oli myös kohtaaminen erään ekaluokkalaisen tytön kanssa, joka pyysi apua oman runon kirjoittamiseen. Teimme yhdessä runon matkustavasta seeprasta. Hän kirjoitti osan, minä osan. Jotkut vanhemmista osallistujista runotaiteilivat runoradan kuljettuaan itsenäisesti mutta kertoivat runostaan sen synnyttyä.

– Visuaaliset elementit voivat tietysti olla vaikkapa taidekuvia, postikortteja tai omia valokuvia. Mielekästä olisi käyttää myös maisteltavia, tuoksuvia ja kuunneltavia elementtejä. Messuympäristössä ja pienten osallistujien kanssa päädyimme käyttämään tällä kertaa kuvien lisäksi vain lähinnä tunnusteltavia elementtejä.

– Rata on muuntelukelpoinen esimerkiksi kohderyhmän iän ja taitojen perusteella. Sovellusmahdollisuuksia on paljon.

– Tästä voisi keksiä monia tapoja työstää tarinoita eteenpäin sekä kuvallisessa että kirjallisessa muodossa.

– Toden totta. Oli yllättävää huomata, kuinka moni halusi vielä runojen kirjoittamisen jälkeen piirtää.

Please follow and like us:
RSS
Follow by Email
Facebook
Google+
http://www.tarusola.fi/kielikuvakohtaamisia/tyopaja/kirjamessuilla-ii/
Twitter

Kirjamessuilla

Kahden ystävän kohtaaminen eräänä lokakuun lopun päivänä

– Moi, Satu! Oli tosi hauskaa olla Helsingin kirjamessuilla tänäkin vuonna.

– Joo, Sini. Yhteistyö Lecti Book Studion ja Colorit.ry.rf:n kanssa onnistui erittäin hyvin.

– Keväällä muotoilemamme ohjelmaehdotukset veivätkin meidät lasten alueelle pitämään työpajoja.

– Niin, näiden työpajojen kuvaukset olivat seuraavanlaiset. Torstain paja: ”Taidetuokioita S2-hengessä. Osallistavassa keskustelussa käsitellään suomen kielen oppimista taideperustaisten menetelmien avulla, keskiössä leikki, tarinallisuus ja toiminnallisuus.” Lauantain paja: ”Visuaalisuus ja luova kirjoittaminen. Työpajassa yhdistetään visuaalisia virikkeitä ja luovaa kirjoittamista – tule mukaan seikkailemaan kuvien ja tekstien maailmaan. Sopii kaikenikäisille.”

– Torstain työpajan materiaaliksi valikoituivat muovailuvahat, joiden avulla lapset muotoilivat Tarusola-alustalle taruhahmoja ja niiden tarinoita.

– Ohjeistus siihen kuului näin: ”Tarusolan tarinatuokio. Tarusola on tarunhohtoinen paikka, jonka laaksoissa ja vuorenrinteillä asuu monenlaisia otuksia. Tule tekemään oma otuksesi ja kerro siitä muille! Tarinoista muodostuu Tarusolaan uusia taruja. Mikä on otuksesi nimi? Miten otuksesi liikkuu? Mikä on sen lempipuuhaa Tarusolassa? Mitä se syö kaikkein mieluiten? Millainen on otuksesi kotipesä? Mitä kieliä otuksesi puhuu?”

– Meillä oli osallistujissa mukavan laaja ikähaarukka. Nuorin oli arviolta nelivuotias ja vanhimmat abiturientteja.

– Kaikki tekivät tosi innostuneesti ja keksivät mitä mielikuvituksellisimpia hahmoja ja tarinoita. Varsinaista kielellistä kohderyhmää osallistujissa ei tainnut olla, mutta pääsimme tekemään kielellisiä juttuja joka tapauksessa. Vaikka opetettaessa suomea toisena kielenä tietyt seikat eroavat äidinkielen opetuksesta, tavoite on sama – kaikille yhteinen suomen kieli. Kielen haltuun ottamisen ja sen tukemisen tärkeänä päämääränä on osalliseksi pääseminen ja tasavertaiseksi kielenkäyttäjäksi tuleminen.

– Miten tämä toiminnallinen taidetuokio palvelee mielestäsi kielenopetusta ja kielenoppimista?

– Erinomaisesti! Kunhan ohjeistus tulee ymmärretyksi, myös vielä vähäiset kielelliset resurssit omaavalla on mahdollisuus tehdä mitä vain. Toimintaan voi yhdistää valtavasti erilaisia kielellisiä asioita ja muita sisältöjä kohderyhmän iän ja tarpeiden mukaan. Miten sun mielestä tämä konsepti toimi?

– Mielestäni hyvin. Mielelläni olisin ollut myös mukana muovailemassa ja juttelemassa osallistujien kanssa, mutta työpajan pop up -luonne vaati sen, että uusia tulijoita täytyi ohjeistaa ja auttaa tekemisen alkuun. Yhdessä tekeminen antaa luontevan lähtökohdan vuorovaikutukselle, vaikka yhteistä kieltä ei välttämättä ole. Olen vienyt muovailuvahoja myös turvapaikanhakijoille suunnattuun toimintaan, ja varsinkin lasten kanssa on syntynyt luontevasti juttua, kun ihmetellään toisten muovailemia hahmoja tai rakennetaan niitä yhdessä. Muovailuvahan luonne materiaalina on väliaikainen ja leikkisä, mikä tekee siitä mielestäni myös helposti lähestyttävän.

– Huomasin, että konkreettisen hahmon tekeminen muovailuvahasta voi auttaa tarinan luomisessa. Tekemisprosessi ruokkii mielikuvitusta ja inspiroi hahmoon liittyvien yksityiskohtien keksimisessä.

– Alun introssa kuvaus Tarusolasta paikkana antoi myös tietyn suunnan tekemiselle, joten tavallaan tarina oli se, josta lähdettiin liikkeelle.

– Oli aivan mahtavaa huomata, mikä tarinankerronnan tarve ja palo lapsilla ja nuorilla oli.

– Toisten hahmojen näkeminen ja tarinoiden kuuleminen ruokki omien hahmojen syntyä.

– Nyt osallistujat kertoivat tarinansa meille ja me kirjattiin ne ylös. Jos olisi enemmän aikaa, jokainen voisi iän mukaan kirjoittaa tarinansa itse. Tosin kielen haltuunoton alkuvaiheissa suullinen kertominen voi olla mielekkäämpää.

– Työpajaan liittyi myös osallistava keskustelu, jossa sinä, Satu, pääsit kertomaan suomi toisena kielenä -ulottuvuudesta enemmän.

– Joo, tämä oli tosiaan erittäin toimiva konsepti, kuten lauantainenkin työpajamme kirjamessuilla.

– Jutellaan siitä lisää ensi kerralla!

© Tarusola

Please follow and like us:
RSS
Follow by Email
Facebook
Google+
http://www.tarusola.fi/kielikuvakohtaamisia/tyopaja/kirjamessuilla/
Twitter

Valomaalaamassa


Kahden ystävän kohtaaminen eräänä syyskuun lopun päivänä

Jukka Laineen pitämällä valomaalauskurssilla Iiris-keskuksessa oli todella inspiroivaa! Sulle, Olli, tämä kurssi oli jo toinen, eikö niin?

– Kyllä. Ensimmäinen kurssi vuonna 2016 oli kiinnostava, ja koin, että kakkosella voisi oppia lisää. Oliko sulla, Satu, aiempaa kokemusta valomaalaamisesta?

– Itselleni tämä kurssi oli ensimmäinen varsinainen kosketus valomaalaamiseen, jonka opin olevan kiehtova valokuvaustekniikka. Pitkä valotusaika kamerassa ja kohteen valaiseminen erilaisilla valonlähteillä synnyttävät ainutlaatuisia valoa ja pimeyttä yhdistäviä kuvia. Jukka Laine loi kurssin alussa mielenkiintoisen katsauksen valomaalauksen historiaan ja jakoi perehtymisen arvoisia linkkejä. En tiennyt, että valomaalauksen juuret ulottuvat aina 1800-luvulle asti.

– Vuosia sitten kirjaston kuvataidekirjaa selaillessani näin pari valokuvaa, joissa Pablo Picasso teki valomaalausta. Kuvat taisivat olla 1940-luvulta. Muistaakseni hän käytti tavallista taskulamppua. Toisessa kuvassa hän oli juuri valomaalannut kyyhkysen. Picasson elävä ja luonteva viiva oli kuvissa täysin tunnistettavissa.

– Jukka Laine kertoi myös omaan toimintaansa vaikuttaneesta amerikkalaisesta ryhmästä, Seeing with photography collectivesta, jossa näkevät ja näkövammaiset tekevät yhdessä valomaalaustaidetta. Onko kyseinen ryhmä tai vastaavanlainen yhteistyö sulle tuttua?

– Etäisesti tuttua. Olen kuullut tällaisesta ryhmästä. Kuulostaa kiinnostavalta.

– Kurssilla nousi esiin myös taiteilija Steven Erra, joka alkoi valomaalata saatuaan kuulla, että menettää sairauden takia näkönsä lopulta kokonaan.

– Videon perusteella kuulosti siltä, että hänellä voisi olla retinitiksen kaltainen silmäsairaus, joka kaventaa näkökentän. Haittaa varmasti valomaalaamista muttei kuten täysi sokeus. Tavallaan johdonmukaista ja kunnioitettavaa, että sokeutumisdiagnoosin saava taideopiskelija alkaa valomaalata.

– Näin avustajan näkökulmasta kurssin aikana tuli pohdittua paljon kuvien kuvailua: miten näkemäänsä pystyy kielentämään parhaiten. Mikä sun mielestäsi kuvailussa ylipäänsä on tärkeää?

– Mielestäni kuvailun hyvyys tai huonous riippuu kuvailijan ja vastaanottajan vuorovaikutuksesta. Täysin samanlainen kuvaus voi yhden vastaanottajan mielestä olla mahtava ja toisen mielestä surkea. Kuten tavallinen keskustelu, vuorovaikutus on kahden kauppa. Tärkeää on, että kuvailija ei koe kuvailemista vastenmielisenä ja ettei hänen sanallinen ilmaisunsa ole kovin monimutkaista. Tärkeää on myös, että vastaanottaja todella on kiinnostunut kuvailtavasta asiasta.

– Mikä sulle oli kurssin parasta antia?

– Oivallus, kuinka fikkareilla ja muilla valoa tuottavilla välineillä pystyy lisäämään kuvaan kiinnostavia, kauniita, mystisiä ja humoristisia valoelementtejä.

– Mä pidin erityisesti potrettien tekemisestä valokuituviuhkaa käyttäen. Niistä tuli sykähdyttävän mystisiä. Valon sattumanvaraiset liikkeet kasvoilla loivat jänniä sävyjä. Kun veti ensimmäistä kertaa valokuituviuhkaa toisen kasvojen ylitse, ei voinut aavistaakaan, millainen lopputulos syntyy. Entä mikä susta on vaikeinta valomaalauksessa?

– On haastavaa saada valaistua oikeaa kohtaa suunnilleen haluamallaan tavalla. Tosin valomaalaamiseen liittyy runsaasti sattuman elementtejä eikä kokenut näkeväkään tekijä pysty täysin kontrolloimaan valojuovien jälkeä valmiissa kuvassa. Sattuman suuri merkitys on yksi valomaalaamisen kiehtovimmista asioista. Sattuma tuo inhimillistä syvyyttä kuviin.

– Siinä mielessä tosiaan näkevät ja näkövammaiset tuntuvat olevan ikään kuin samalla viivalla, ettei kukaan näe, mitä piirtää ilmaan. Sun kuvataiteilijatausta varmaankin auttaa valolla piirtämisessä ja maalaamisessa?

– Jos on suhteellisen paljon aikanaan piirtänyt ja maalannut, niin varmaan se tuo jonkinlaista varmuutta valolla tekemiseen.

– Mahdollisuuksia työskennellä luovasti valon kanssa vaikuttaa olevan paljon. Esimerkiksi Pablo-kännykkäsovelluksen avulla valomaalaamisen kokeileminen on helppoa. Syntyikö sulle kurssilla ideoita jatkotyöskentelyyn?

– Kyllä syntyi idea kuvasarjasta jos toisestakin, joita ajattelin alkaa kaverin kanssa työstämään.

– Vaikuttaa loistavalta!

© Tarusola

Valokuvaaja: Jukka Laine

Please follow and like us:
RSS
Follow by Email
Facebook
Google+
http://www.tarusola.fi/kielikuvakohtaamisia/valokuva/valomaalaamassa/
Twitter